Roskalavat Hekan toimesta takaisin.

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#607

Lavojen poistojen seurauksena huonekalut ym. tavarat löytyvät talojen roskahuoneesta. On apljon asukkaita joilla ei ole autoja isompien tavaroitten pois viemiseksi sekä meidänkin talossa asuu paljon iäkkäitä ihmisiä joille ainoa mahdollisuus oikeaoppiseen tavaroitten pois saamiseen ovat talkoitten yhteydessä tulevat lavat. Myös lavojen mahd. pois jääminen kutistaa talkoot mahd. kokonaan lopetettavaksi.

PIRJO AUVINEN (HELSINKI, 14.06.2022)

#610

Pitääkö minun autottomana viedä kaikki tarpeeton/rikkinäinen tavarani sitten vaan roskakatokseen?

Anita Holm (Helsinki, 14.06.2022)

#621

Roskalavat ovat asukkaille tärkeitä, kaikilla ei ole edes autoa jolla veisi isompia tai pienempiäkin juttuja pois.

Sirpa Pöyliö (Helsinki, 14.06.2022)

#622

Roskalavojen poistaminen Hekan johdon päätöksellä on huonosti harkittu. Pihoille ja lähimetsiin alkaa melko varmasti jossakin vaiheessa ilmestymään sinne kuulumattomia huonekaluja yms.

Mona Valtonen (HELSINKI, 14.06.2022)

#631

Roskalava on ollut tarpeen, ja roskikseen tuleva isokokoinen sekajäte on ollut suhteessa vähäistä. Tietenkään lava ei hyödytä muuttajia, jollei asukas ole osannut ennakoida muuttosiivoustaan mutta se ei ole tarkoituskaan.

Jani Vihervirta (Helsinki, 14.06.2022)

#638

Todella järjetön päätös. Autottomat ja esim. pikkuhiluilla elävät eläkeläisten kodit ovat kohta kuin tv-ohjelmassa hamstraajat.

Pirjo Järvenpää (Helsinki, 15.06.2022)

#667

Typerin päätös mitä voi kuvitella.

Päivi Paavela (Helsinki, 15.06.2022)

#682

Lavat on tärkeitä. Ihmiset ovat oppineet käyttämään niitä. Roskiksella ei ole enää muutamaan vuoteen ollut huonekaluja.Meillä lavat on tulleet täyteen eli tarvetta on.

Satu Hirvonen (Helsinki, 15.06.2022)

#683

Heka aikoo näköjään Helsingin Vihreiden vaikutuksesta muuttua vähemmän asukas- ja ympäristöystävällisemmäksi. Hekan puheenjohtajahan taas kerran edustaa Vihreitä, joita en ole äänestänyt yli 20 vuoteen, syystä, että olen vihreämpi kuin Vihreiden edustajat.
Miksi en ole yllättynyt, että roinalavat päätetään jättää pois?
Ihmiset tarvitsevat roinalavoja. Nähdäkseni niiden kustannukset ovat suhteellisen pienet verrattuna hyötyihin.
Meilläkin korjattiin yli 3 kk jätehuonetta tulipalon jäljiltä. Oliko Heka varmasti ostanut ko työn parhaalta mahdolliselta tekijältä? Vai halvimmalta?
Olihan tuo rupeama todella liioitellun pitkä, haluaisin nähdä loppulaskun.
Tuona aikana roskalootat seisoivat ulkona pakkasessa, lumipyryssä, tuulessa ja tuiskussa. Roskalaatikot siirtyivät tuulien mukana päin autoja, roskia lenteli ympäristöön. Kantoiko Heka täyden vastuun?
Kyllä roinalavojen pitää jatkossakin tulla 2x vuodessa, tai talkoita on ihan turha järjestää.
Passiivinen asukasdemokratiako on Hekan toiveissa? Vaiko poliitikoille lisää liksaa.
Hirvittävän noloa toimintaa Helsingin kaupungin asunnoilta.

Aira Hasu (Helsinki, 15.06.2022)

#689

Siinähän odotellaan sitten muutama vuosi kun asuinalueet alkaa näyttämään slummeilta. Joka mutkasta löytyy rikkinäisiä telkkuja pesukoneita ym kalusteita ja vaikka mitä kun porukka ei niitä itse vie pois . Samalla sitten lisääntyy rotat ja lutikat ja tonteilla kiertelevät roskadyykkarit . Kumpi sitten on Hekalle halvempi ratkaisu...

Ari Hämäläinen (Helsinki, 16.06.2022)

#697

Ei voi olla niin, että vuokrat vain kasvavat vaikka palveluita ja niiden laatua karsitaan.

Arthur Löfstedt (Helsinki, 16.06.2022)

#707

Roskalavalle on todellakin tarvetta. Eikä asia koske vain ikääntyneitä ihmisiä. Lapsillakin pyörät, sukset, huonekalut yms. isommat tavarat välillä tulevat käyttökelvottomiksi. On kiva, kun on jokin kohtuullinen menetelmä, jolla ne saa varastosta pois. Toki pitää raahata ne pihalle ja heittää roskalavaan, siihenkin usein tarvitaan apua, mutta ilman roskalavaa homma muuttuu käsittämättömän vaikeaksi ja niin kalliiksi, ettei nyt kriisiaikaan siihen varat riitä.
Terveisin
kolmen lapsen äiti.

Maria Lind (Helsinki, 16.06.2022)

#712

Jätelavojen poistuminen lisää jätekatoksiin jätettävien huonekalujen ja muun irtaimiston jättöä, tämä taas lisää jätekustannuksia, loogista. Maalaisjärkeä päätöksiin. Hekan kokoisessa yhtiössä tämmöinen asukasta palveleva toimi on vain järkevää toimintaa, mikäli lavoja ei toimiteta ei myöskään ole perusteltua maksattaa huonekalujen poistosta jätekatoksista aiheutuneita kuluja asukkailla ellei pystytä varmuudella osoittamaan laskua jätteen jättämälle asukkaalle. Minä en haluaisi maksaa naapurin jätteestä, kun itse osaan katosta käyttää.

Elina Goran (Helsinki, 17.06.2022)

#714

Ehdottomasti täytyy olla Romulavat niin kevät kuin syys talkoissa

Birgitta Johansson (Helsinki, 17.06.2022)

#719

Ei järkeä. Roskakatokset vaan täyttyy sitten jatkuvasti.

Sonja Markkanen (Helsinki, 17.06.2022)

#726

Arkijärkeä ei saa kadottaa.

Mika Pennanen (Helsinki, 18.06.2022)

#728

Eihän tossa poistamisessa ole mitään järkeä. Roskakatos aina täynnä sinne kuulumatonta tavaraa

Maarit Lehto (Helsinki, 18.06.2022)

#732

Meillä lavat on tullut kaksi kertaa vuodessa täyteen ja vähän yli.

Sari-Marja Almukhtar (Helsinki, 18.06.2022)

#736

Roskalavat tulee säilyttää.

Marja Luokkanen (Helsinki, 18.06.2022)

#744

Autottoman asukkaan on hankala lähteä kuljettamaan isoja tavaroita pois.

Paula Lehtimäki (Helsinki, 19.06.2022)

#749

Roskalava on säilytettävä, muuten tulee kalliiksi, kun katokset täyttyvät

Sanna Karppinen (Helsinki , 19.06.2022)

#758

Mihinkä sitten viedään rojut, roskahuoneeseen, ja mitä se sitten maksaa? Täysin idiootti veto lavoista luopuminen. Ei sitä vaan voida toteuttaa. Järki käteen..

Rauni Karinen (Helsinki , 20.06.2022)

#763

Jätelava on ympäristöteko, johon Helsingin Kaupungin vuokra-asuntojen tulisi jatkossakin sitoutua. Mikäli jätelavoista luovutaan päätyvät jätteet vielä helpommin taloyhtiön jätekatoksiin, lähiluontoon ym. niille kuulumattomille paikoille. Samalla kellarit ja muut taloyhtiön tilat täyttyvät tarpeettomasta tavarasta ja paloturvallisuus huononee kiinteistöissä. Helsinki haluaa vähentää yksityisautoilua ja läheskään kaikissa talouksissa ei ole omaa autoa, joilla huonekaluja tms. kuskata mahdollisesti kaukana sijaitseville Sortti-asemille! Lavat ovat aina täpötäysiä eli tarve ja käyttöaste on ollut suurta. Lavojen lakkauttaminen ei ole kenenkään osapuolen kannalta kannattava tai järkevä ratkaisu!

Alessandra Fasulo (Helsinki, 20.06.2022)

#765

Minulla ei ole ajokorttia, miten ihmeessä pystyisin viemään tavaraa sorttiasemalle. Muutenkin tavaraa päätyy jätekatokseen ja sen kuljettaminen myös maksaa. Kaupunki on muutenkin roskaamisen kohteena eikä asiaa auta moinen päätös.

Marina Huttunen (Helsinki, 20.06.2022)

#767

Kerran vuodessa kun olisi roskalavat, niin asukkaat eivät jättäisi roskatiloihin huonekaluja ym. mikä sekin tulee Hekalle kalliiksi. Minulla esim. ei ole autoa, niin mihin vien vaihtolavalle joutavan roinan?

Birgit Kulmala (Hki, 20.06.2022)

#781

Talkoot on HEKAlle ilmaista työvoimaa piha-alueiden ja yhteisten tilojen siistinä pitämiseen. Joten siirtolavojen poistaminen talkoista ei tee HEKAlle säästöä, vaan toisinpäin. Lisäksi kellaritilojen tyhjentäminen turhasta edesauttaa väestötilojen toimivuutta, jollaisten tarve on nyt enemmän kuin mahdollinen nykyisen maailmantilanteen valossa.

Susanna Mähönen (Helsinki, 21.06.2022)

#783

Hei on oikeus ja kohtuus että edes kerran vuodessa vaikkapa talotoimikunnan määrärahoista voidaan tilata yksi roskalava asukkaiden käyttöön.

Jaana Hyvärinen (Helsinki , 22.06.2022)

#790

Jokainen ymmärtää, että tämä päätös johtaa siihen, että jätehuoneessa tulee olemaan ihmisten jättämät huonekalut ja kodinkoneet. joita jo nytkin on ollut, mutta enenevissä määrin. Ne asukkaat. jotka tunnollisesti hoitavat asiansa joutuvat maksamaan toisten välinpitämättömyyden seurauksista. Tässä tapauksessa jätehuoneeseen on laitettava jonkinlainen valvonta, jotta ne jotka laiminlyövät velvollisuutensa. maksavat.

Ritva Toivanen (Helsinki, 23.06.2022)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…