Vaadimme pääministeri Sanna Marin eroa

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#23405

Sanna sä saat potkut

Santeri Morsky (Rauma , 13.09.2022)

#23427

Luin juuri uutisen jossa kerrottiin että hallitus aikoo puoltaa päätöstä hoitajien pakko laista. Näin hoitajana tuo oli viimeinen naula arkkuun. Aijon myös käydä valviran sivuilla tänään. Asioita ei voi hoitaa näin.

Sara Uhlbäck (Pieksämäki, 13.09.2022)

#23440

Suomen turvallisuus on uhattuna, kun pienen lapsen äiti tällä tavoin bilettää ihmisten kanssa, joita ei näemmä kunnolla edes tunne, ja kun velkarahaa on jo pitkään syydetty ulkomaille sellaista tahtia, että suurin osa verotuloistamme menee valtionvelan korkoihin mikäli H. Harkimoa uskomme.

Tuomo Viherjuuri (Kokkola, 13.09.2022)

#23449

Menköön juomaan ja bilettämään.Tilalle pääministeri joka hoitaa työnsä.On suomalaisten asialla.Osaa käyttäytyä vastuunsa mukaan.

Juha-Pekka Pyykönen (Juva, 13.09.2022)

#23462

Vaadin pääministeri Sanna Marinin eroa koska hän Ei aja Suomen kansalaisten etua vaan Maailman talouden nollausta.

Satu Tanninen (Tampere, 13.09.2022)

#23472

Ehdottomasti erottava tuommosen pääministerin joka tuhoaa

Aki Jutila (Kauhava, 13.09.2022)

#23489

Hyvä ja asiallinen adressi, toivottavasti menee läpi!

Janina Ikonen (Kuopio, 14.09.2022)

#23496

Eroa vaaditaan!

Niilo Kuoppala (KIUKAINEN, 14.09.2022)

#23512

Pääministeri nauti minun luottamusta.
Hän on epäpätevä tehtävään

Mikko Verho (Koski tl, 14.09.2022)

#23524

Kannatan

Pekko Pekonmäki (Lahti, 14.09.2022)

#23551

Vittuhun se marin sieltä!! Hoitajille oikeuksia!!

Saara Malm (TURKU, 14.09.2022)

#23562

Sanna Marin sekä hallitus ei ole luottamuksen arvoinen. Joko heiltä puuttuu kokemusta ja osaamista hoitaa Suomen kansan asioita hyvin, tai sitten heillä on toinen agenda. Joka tapauksessa he valehtelevat ja välttelevät vastuuta!! Haluan Sanna Marinin eroa. Nyt!

Camilla Schütt (Vaasa, 14.09.2022)

#23566

Sanna Marinin johtamana Suomi menee vain pahempaan jamaan. Luotto pääministeriin menee, kun hän selvästi on käyttänyt seurapiirihuumetta, hoitelee työasioita festivaaleilla ja nyt laatii pakkotyölain hoitajille. Sekä myös päätös jakaa rahaa voittoa tekeville sähköyhtiöille, välittämättä tavan kansalaisista yhtään. Marin, sinun negatiiviset huumetestit ovat yhtä tyhjän kanssa, sinä olet kykenemätön hoitamaan maamme asioita. Sinulla ei taitoa eikä kokemusta. Etkä sinä välitä oikeasti kenestäkään muusta kuin itsestäsi ja hyvä veli -verkosta, jota te ministerit pidätte yllä. Häpeä oikeasti omaa toimintaasi ja eroa. Sinä et ole oikea ihminen päättämään meidän suomalaisten asioista.

Annemari Rieppo (Joensuu, 14.09.2022)

#23575

joko edellinen häröily unohtui?

Nette Palmen (Turku, 14.09.2022)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…