Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#2024

Raudanpuutetta tulee hoitaa tasa-arvoisesti jokaisessa kunnassa ja siksi tarvitaan käypähoitosuositukset. Nykyisellään esimerkiksi infuusion saanti riipuu täysin hoitavan lääkärin tietämyksestä ja suhtautumisesta raudanpuutteen hoitoon.

Matleena Seppälä (Toholampi , 22.10.2022)

#2068

Varastoraudan puutetta vähätellään vieläkin tänä päivänä eikä kaikki saa asiaan riittävästi tukea, edes pienet lapset neuvolassa, odottavat äidit saatipa muut ihmiset. Asiaan panostamalla voitaisiin saada paremmin voivia ihmisiä ja lapsia kun saataisiin ennalta ehkäisyä sairauksilta, mielialahäiriöiltä ja käytösongelmilta; tätä ilmenee pienillä lapsilla ja nuorissa. Raudan puutostila on aika kokonaisvaltaista; vaikuttaa nukkumiseen ja unen laatuun, jaksamiseen, yleis vireyteen, mielialaan ja hermostoon. Varastoraudan tutkiminen tulisi olla pakollinen odottaville äideille Neuvolan puolesta sokerirasitus testin rinnalle. Muissa tapauksissa pitäisi ottaa samalla varastoraudan arvot kun otetaan muita verestä olevia näytteitä. Se on loppu viimein pieni hinta kun jatkuvasti sairas ihminen tai huonosti voiva lapsi.

Oliwia Koivusaari (Kauhava, 22.10.2022)

#2102

Itse olisin välttynyt lukuisilta yhteiskunnan kustantamilta tutkimuksilta ja työnantajani välttynyt ”joutavilta” sairaslomiltani, jos raudanpuutteeni olisi diagnosoitu ja hoidettu jo yli 20 v sitten. Myös oma elämänlaatuni olisi ( ja elintasoni sen myötä) olisi varmasti erilainen. Olisi ollut energiaa esim kouluttautumiseen..? Myös lasteni elämään se on myötävaikuttanut mm neurologisten sairauksien muodossa. Heillä myös ongelmia ferritiinin kanssa. Itse olen käyttänyt asian hoitoon paljon omaa rahaa ja energiaa( jota ei ole ylimääräistä raudanpuutteesta ). Hoitoa olen saanut kun olen itse ”vaatinut” ja maksanut. Tosin yhteiskunta asiasta myös maksanut->en ole ollut tuottava ja tehokas. Paitsi nyt vanhemmalla iällä kun olen itse asiaa osannut hoitaa.

Mikkonen Elina (Savonlinna, 22.10.2022)

#2107

Aihe on otettava vakavasti,itse kärsinyt myös raudan puuttesta pahimillaan arvo oli alle 5..oireet on moninaiset

Lenita Leppäniemi (Pori, 22.10.2022)

#2131

Olin sairaalassa 42 kertaa sydänoireiden jne takia ambulanssilla ja ilman. Oliko tämä oikeasti edullista lystiä yhteiskunnalle? Yhdellä verikokeella olisi vältetty tn. 15 vuoden sydänlääkitys, refluksilääkitys, tähystykset, 23 käyntiä gynekologilla, 7 väärää psyykkistä diagnoosia, psykiatrinen laitoshoito, tusina keskenmenoja ja olematon elämänlaatu. Eikä ne hedelmöityshoidotkaan varmasti olleet yhteiskunnalle edullisia. Kaikki ongelmat loppuivat, kun laittoi pieneläkkeestä 4000 euroa yksityiselle raudanpuutteen hoitoon. Ei näin... Kehdataankin kutsua muoti-ilmiöksi...

Johanna Heinonen (Kerava, 22.10.2022)

#2147

Itse menetin 10 vuotta elämästä kun diagnosoitiin raudanpuute masennuksena. mitään tutkimuksia otettu vaikka oli moninaisia oireita, mitkä viittasi selvästi raudanpuutteeseen. Jos ongelma tunnettaisiin olisin mahdollisesti saanut apua nopeammin !:) Infuusioihin ja yksityisiin lääkäreihin on myös mennyt yli 2000€ (opiskelijan budjetille kova summa parinvuoden sisällä).

Inka Vilander (Turku, 22.10.2022)

#2163

Tätä kannatan, liian vähän tunnettu asia Suomessa.

Heidi Laakso (Suomussalmi , 23.10.2022)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…