Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#15419
Kyseessä useimmin naisia koskeva vakava oire jota lääkärikunta ei ota todesta. Minulle sanottiin lääkärissä että infuusio on liian kallis mene yksityiselle. Olen tehnyt töitä koko elämäni ja maksanut veroja todella paljon ! Koko elämäni olen myös kärsinyt anemiasta ja lukuisista vaikeista oireista. Anemia pitää luokitella sairaudeksi tutkia ja hoitaa. Me naiset pidämme tätä yhteiskuntaa pystyssä ja teemme lapsia myös. Olemme ansainneet myös sen että sairautemme otetaan vakavasti.Anneli Alvenius (Heinola, 06.11.2024)
#15432
Raudan puute on vakava sairausItse jouduin sairaalaan ja meinasi henki lähteä.ja yhden kerran vaan saanut tankkauksen
Kaarina Mettovaara (Helsinki, 08.11.2024)
#15457
Ferritiinin raja-arvot ovat liian laajat!!! Herätkää!!!Aaro Kylmälä (Kouvola, 19.11.2024)
#15461
Viitearvot pitäisi alkaa 80 ja siitä ylöspäin. T. Oireiden vähättelystä ja vuosia raudanpuutteesta kärsinyt.Rosa Ståhlström (KOUVOLA, 20.11.2024)
#15470
Olen todennäköisesti itse syntynyt rautavajeisena, äitini kuoli 55-vuotiaana todennäköisesti osin raudanpuutteen myötävaikuttaneisiin monimuotoisiin oireisiin uupumuksesta, verenpaineongelmista, näköhäiriöistä, raajojen särystä, käsien vaikeasta vapinasta kroonisesta hartia- ja niskasärystä, lämpötiloihin sopeutumiskyvyttömyydestä, pitkäkestoisesta masennuksesta ynnämuusta lähtien. Kaikki nämä oireet jäivät tutkimuksista huolimatta vaille selitystä. Hän lopulta päätyi itsemurhaan lääkärin evättyä jo kolmannen kerran työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyn.Kamppailin itse koko lapsuuteni ja nuoruuteni vaikean selittämättömän uupumuksen kanssa, kärsin keskittymisvaikeuksista, aivosumusta,
hiustenlähdöstä, säryistä ja migreenistä lähtien pitkän listan rautavajeoireita.
Lopulta, kun olin jo läpikäynyt lukuisia keskenmenoja ja kaksi lapsen syntymään johtanutta raskautta, joiden synnytyksissä menetin todella paljon verta, ja imetettyäni molempia noin kaksi vuotta, sain tutkitettua ferritiinin. Se oli tuolloin 16, punasolut olivat myös pienentyneet. Olin todella huonossa kunnossa, kaikki keskittymiskykyni meni siihen etten pyörry, nukahda kesken askareiden tai tee jotain ihan hölmöä epähuomiossa. Koko ajan hoidin kahta vaippaikäistä lasta, käytännössä elin yksinhuoltajana kun lasten isää ei juuri kotona näkynyt.
Ravasin lääkärissä, tutkittiin sydäntä moneen otteeseen kovien rytmihäiriöiden vuoksi ja vaikka mitään vikaa ei löytynyt minulle määrättiin sydänlääkkeet. Lopulta jouduin kutsumaan ambulanssin kun muljahdukset meinasivat viedä tajun, ja ambulanssimiehet saivat vihdoin rytmihäiriöni käyrille ja lääkäri totesi että ne sydänlääkkeet ovat erittäin vaaralliset ja väärät minulle kun sydän on täysin terve.
Tutkittiin astmaa kun en jaksanut kunnolla edes puhua, hengittäminen oli koko ajan raskasta. Astmaa ei ollut mutta määrättiin astmalääkkeet, joita en kyllä käyttänyt kun ei ne auttaneet, tuli vain huonompi olo.
Koittivat tyrkyttää unilääkkeitä kun en ollut kymmeneen vuoteen nukkunut yhtään kunnollista yötä, viimeiseen kuuteen vuoteen edes yli 3h yhtäjaksoista pätkää. En voinut niitä käyttää kun olin koko ajan lapsista vastuussa.
Tyrkyttivät mielialalääkkeitä vaikken ollut varsinaisesti masentunut, vain todella uupunut.
Lopulta evättiin kaikki tutkimukset ja sanottiin lääkärissä jopa näköhäiriöihin apua pyytäessäni että sulla on nyt kaksi vaihtoehtoa; mielenterveyshoitajan tapaaminen tai masennuslääkkeet. Yksi lääkärissä sanoi että tule sitten kun sulla on oikeasti jotain. Yksi hoitaja totesi että sulla on vaan jäänyt raskauksista päälle halu olla terveydenhuollon kontrollissa kun neuvolakäynnit loppui, eikä suostunut auttamaan tutkimuksiin kun epäilin jo aivokasvainta kun oireet oli niin moninaiset ja epäilin omaa järkeänikin.
Kärsin myös kovista selkä- ja hartiasäryistä sekä oudoista raajojen puutumisista, koko kehon nykimisestä, voimakkaista elohiiristä aivan joka paikassa kehoani, ja näihin selkälääkäri olisi määrännyt magneettikuvaukset mutta julkinen terveydenhuolto eväsi ne vedoten fibromyalgiaani ja määräsi että minun on ensin syötävä hoitovasteen selvittämiseksi kipukynnystä nostavaa lääkettä.
Ynnämuuta. Mihinkään näihin tyrkytettyihin lääkkeisiin en kajonnut, vain astmalääkettä kokeilin jotta saatiin lääkärin kanssa todeta ettei se auta eikä astmaa ole.
Lopulta yksi hoitaja ylitti kai valtuutensa ja laittoi minulle lähetteen ferritiinitestiin. Se oli 16 ja tosiaan punasolutkin pienentyneet. Lääkäri oli sitä mieltä että arvot on hyvät eikä rautakuuria tarvita. Onneksi olin itse perehtynyt ja aloin syömään 100-200mg rautaa päivässä.
2vkon jälkeen alkoi aivosumu hellittää. Kuukauden päästä migreeni, hengenahdistus ja moni muu oire alkoi hellittää. 3kk jälkeen jaksoin jo kävellä hitaasti hengästymättä, sain haettua postin postilaatikosta menemättä maitohapoille.
5kk jaksoin lukea ensimmäisen kerran lapsille iltasadun ilman että jouduin haukkomaan happea. Ääni lakkasi narisemasta, ajoittain vaivannut pakonomainen nieleskelyn tarve katosi. Painoa oli ihan itsestään pudonnut 5kg.
Vuoden päästä iho ei kuivunut halkeiluun asti, ekan kerran ikinä kynteni eivät liuskoittuneet, koko iän vaivannut akne katosi. Mitään sydänoireita ei ollut, ei hengenahdistuksia, ei puutumista, elohiiriä eikä nykimistä. Särkyjä oli huomattavasti vähemmän, sormet ei krampanneet ja jalat ei olleet nukkuessa levottomat. Ja nukuin, jopa 8h yöunia.
Kuukautisvuoto ei ollut enää järjetöntä 7päivää yölläkin useaan otteeseen vessassa ja suihkussa ravaamista, ei tarvinnut työpäivää suunnitella sen mukaan että pääsen vajaan tunnin välein vaihtamaan imukykyisimmät tamponin ja siteen. Oli 4-5päivää normaalia kevyttä vuotoa ja kivut paljon pienemmät.
Kahden vuoden päästä jaksoin jo juosta, käydä salilla. Aivotoiminta oli ihan normaalin virkeää, näkö normaali, ääni kesti puhumista. En enää edes muista kaikkia muutoksia. Pelkällä rautavajeen korjaamisella. Yhdessä vaiheessa kohtasin lääkärin joka sanoi että häntä harmittaa kun kaikki lääkärit ei ymmärrä rauta-asioita ja että jokaisella oma hyvinvoinnin alue rauta-arvoissa. Itkin.
Omat lapseni syntyivät rautavajeisena ja heillekin jouduin taistelemaan verikokeet. Molemmilta katosi rautakautinen myötä vaikeat ihonkuivumisongelmat, levottomat jalat, monenlaista kiukkua, väsymistä ja kremppaa.
Niin että todellakin raudalla on vaikutusta, niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Olin ihan suotta vuosikausia työkyvyttömässä kunnossa, resursseja tuhlattiin aivan järkyttävästi ja kaikesta olisi selvitty parilla verikokeella ja raudantankkauksella.
Pauliina Rusula (Äänekoski, 23.11.2024)
#15513
Ymmärrän miksi esim. rautainfuusiota ei jaella kevyin perustein kaikille halukkaille etenkään raskausaikana. Siihen pääsyn raja-arvot ovat kuitenkin aivan naurettavia, ja on pöyristyttävää ettei oireita tunnuta huomioitavan lainkaan infuusiota harkitessa. Itse olisin mahdollisesti säästynyt kuukausia kestäneiltä synnytyksen jälkeisen masennuksen kaltaisilta oireilta, jos olisin saanut raudanpuuteanemiaan kunnon hoitoa raskausaikana. Oireet olivat omalla kohdallani raskausaikana hyvin voimakkaita ja tämä oli erittäin kuormittavaa, mutta niitä ei huomioitu millään tavalla, vaan infuusiota ei voitu edes harkita, koska hb ja ferritiini olivat kumpikin YHDEN YKSIKÖN paremmat kuin jonkun määrittelemä viitearvo. Sitä "innolla" odotellessa, miten tämä mahdollisesti tulee näyttäytymään lapseni voinnissa. Lisäksi on surullista, että synnytyksen jälkeen ketään ei enää kiinnosta äidin tilanne - asia kuitataan vain sanomalla, että syö lisärautaa ja yksityisen kautta voi tarvittaessa mennä myöhemmin verikokeeseen. Mitään seurantaa raskauden jälkeen ei siis ole, vaikka raudanpuuteanemia todettaisiinkin jo raskausaikana.Jenni Syrjämäki (Lapua, 27.11.2024)
#15539
okella pikkanen (vantaa, 01.12.2024)