#pientenpuolella - Helsingin varhaiskasvatuksen kriisi syvenee

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#22

Hain heti syksyn ensimmäisen sulun alussa paikkaa koululla toimivaan perusopetuslain mukaiseen iltapäivätoimintaan. Täyttä on eli ilman resurssien lisäystä ei leikkipuistojen ip-toiminnassa olleilla lapsilla ole mahdollisuutta ip-toimintaan. Jos täällä on päättäjiä paikalla, kysynkin, aikooko kaupunki tehdä asialle jotain? Lisätäänkö perustuslain mukaisen iltapäivätoiminnan resursseja, niin että lapsilla on oikeus saada ohjattua toimintaa koulupäivän jälkeen? Koulupäivät päättyvät lyhyimpinä päivinä jo klo 12. Siinä on vielä pitkä päivä edessä. Kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta etätöihin. Päättäjät hoi! Mitä lasten on tarkoitus tehdä iltapäivisin? Mikä on sopiva aika 1.-2.-luokkalaisen viettää itsekseen tai kavereiden kanssa aikaa ilman aikuisten läsnäoloa? Kuka kantaa vastuun lieveilmiöistä?

Raita Virkkunen (Helsinki, 09.12.2022)

#37

Lopetetaan säästöjen tekeminen lasten kustannuksella!

Anni Pyykkö (Helsinki, 09.12.2022)

#47

Nyt tarvitaan välittömiä toimia henkilökunnan työoloihin ja palkkaukseen. Todella törkeää ja ala-arvoista toimintaa päättäjiltä pienten lasten kustannuksella.

Liisi Uski (Helsinki, 09.12.2022)

#53

En suostu laittamaan 1.5vuotiasta herkkää lastani päiväkotiin, jossa aikuiset vaihtuvat jatkuvasti ja hoitajia ei ole riittävästi. Elämme todella tiukilla minimaalisella kotihoitotuella ja puolison palkalla. Tästä huolimatta, kasvatan mielummin lastani kotona, kunnes hän on kypsä menemään päiväkotiin.

Leikkipuistot kuuluvat myös meidän perheemme jokapäiväiseen elämäämme ja niiden sulkeminen vaikeuttaa monen perheen tilannetta entisestään.

Anna Silfverstén (Helsinki, 09.12.2022)

#66

Olen palaamassa hoitovapaalta töihin sairaanhoitajaksi HUS:lle. Jos lapseni päivähoito tuottaa vain huolta ja harmia perheellemme, jatkan sitten hoitovapaatani kunnes lapsi 3-vuotias. Siinä sitten menetätte yhden työntekijän panoksen ja maksatte tukia perheellemme (muitakin kuin kotihoidontuki).
Kaltaisiani tämän hetken kriisialojen työntekijöitä vastaavanlaisella tilanteella on varmasti muitakin.

Päättäjät voisivat yrittää ymmärtää että vanhemmat ovat ensisijaisesti vanhempia, työntekijän rooli on monelle toissijainen etenkin jos vaakakupissa painaa oman lapsen hyvinvointi.

Maija Seppä (Helsinki, 09.12.2022)

#73

Helsingin varhaiskasvatus on kriisissä, joka ulottuu jo koululaisten iltapäivätoimintaan. Asiaan pitää reagoida heti. Henkilökunnan työoloihin ja palkkaukseen on saatava parannuksia ja myös kotihoidontuen Helsinki-lisä on palautettava.

Arttu Haglund (Helsinki, 09.12.2022)

#74

Tämä on niin surullista ettei tätä ongelmaa saada ratkottua vaan tehdään vaan lisää päätöksiä (esim. helsinki-lisän poisto yli 1v), jotka pahentavat tilannetta.

Pauliina Luukkonen (Helsinki , 09.12.2022)

#75

Lapseni on aloittamassa varhaiskasvatuksessa Helsingissä tammikuussa ja alan huonon tilanteen vuoksi muutenkin jännittävä uusi vaihe huolestuttaa ja jopa pelottaa. Itsekin Helsingin kaupungin työntekijänä toivoisin voivani palata töihin ilman huolta lapseni oloista päiväkodissa. Sosiaalialan työntekijänä toivoisin myös arvostusta työntekijöitä kohtaan, jotta heitä ei kohdella heittopusseina paikkaamassa heistä aiheutumattomia ongelmia, vaan varhaiskasvatuksen henkilöstöpula saadaan ratkaistua kestävällä tavalla.

Susanna Nuija (Helsinki, 09.12.2022)

#77

Leikkipuistojen sulkeminen ei ratkaise päiväkotien henkilöstö pulaa pidemmällä tähtäimellä. Sen sijaan se aiheuttaa ongelmia, jotka näkyvät lasten ja perheiden oireiluna, ja kuormittaa tulevaisuudessa lisää lastensuojelua.

Sointu Conde (Vantaa, 09.12.2022)

#98

Nyt täytyy saada varhaiskasvatuksen ala kuntoon! Lapset eivät saa kärsiä! Koululaiset jäävät ilman kerhopaikkaa koulun jälkeen. Ekaluokkalaiset joutuvat olemaan noin 4 tuntia yksin kotona??? Eivät kaikki pärjää yksin.

Tiina Kalliopuska (Helsinki , 09.12.2022)

#113

Tämö on tärkeä asia ja moni muukin. Mihin Helsinki panttaa ylijäämää??

Maarit Kuusela (Helsinki, 09.12.2022)

#120

Helsinki-lisän poisto oli ihan järjetön jolla on varmasti kauaskantoiset seuraukset niin lapsien hyvinvoinnissa kuin myös henkilökunnan kuormittumisessa!

Anna Bayoudh (Helsinki, 09.12.2022)

#127

Pitääkö lapsia kuolla,että tähän herätään???????

Teea Koistinen (Helsinki, 09.12.2022)

#128

Lapsenlapsemme asuvat Helsingissä ja olen järkyttynyt toimintojen supistamisesta.

Maili Kulmala (Valkeakoski, 09.12.2022)

#156

Kriisi on siinä pisteessä että monet perheet suunnittelevat muuttoa pois Helsingistä, myös me. Voitteko kertoa meille vanhemmille miten turvaatte lasten fyysisen sekä psyykkisen turvallisuuden tässä tilanteessa.

Tiina Alapeteri-Ojanperä (Helsinki, 09.12.2022)

#173

Kuunnelkaa työntekijöitä ja ottakaa tosissanne esiin tuodut huolet

krista kekkonen (Helsinki, 09.12.2022)

#177

Pyydän että kiinnitätte nyt tähän asiaan huomiota. Lapsissa on meidän tulevaisuus.

Mari Heinämaa (Helsinki, 09.12.2022)

#180

Varhaiskasvatuksen täytyy pystyä takaamaan turvallinen ja vakaa ympäristö lapsille kasvaa ja kehittyä.

Mika-Pekka Laitinen (Tampere, 09.12.2022)

#183

Olen muuttamassa ensi vuonna v. 2017 syntyneiden kaksosten kanssa ulkomailta Suomeen. Olen todella huolissani lasteni tulevasta esikoulun- ja päiväkodin aloituksesta seuratessani millainen tilanne tulevassa kotikaupungissamme Helsingissä on. Suomi on täällä Lähi-idässä ollut pitkään tunnettu hyvästä koulutuksen laadusta ja on todella surullista, että näin ei enää todellisuudessa ole. Pelottaa minkälainen tulevaisuus lapsillamme tulee Suomessa olemaan varhaiskasvatus- ja koulumaailmassa.

Aura Linhares (Abu Dhabi, 09.12.2022)

#188

Itse työskentelen juuri 1-3 vuotiaiden ryhmässä.. nykyään on normia olla vajaalla miehityksellä ja on okei väsyttää työntekijät loppuun 😐

Satu Jalokivi (Helsinki, 09.12.2022)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…