Hirvilahden päiväkodin jatkuvuus turvattava

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#2

Päiväkodin jatkuminen Hirvilahdessa olisi hyvin tärkeää sekä asukkaille että myös kyläkaupalle. Moni poikkeaa kaupalla ostoksilla samalla kun hakee lapsia päiväkodista. Mikäli tämä päättyy, on kyläkaupankin tulevaisuus entistä epävarmempaa.
Monen asiakkaan kanssa olen päiväkodin tilanteesta keskustellut ja kovin huolissaan vanhemmat ovat. Ja lisäksi on perheitä joiden lapsi ei ole edes Hirvilahteen mahtunut. Eli tarvetta kyllä olisi.

Päivi Airaksinen (kuopio, 03.03.2023)

#4

Olisi aika kohtuutonta että karjatilallisena joutuisin ajamaan 100-120km päiväkoti matkoja päivässä jos hirvilahti suljetaan. Nytkin lapseni ovat 8 tuntia hoidossa ja silti tekee tiukkaa saada tilan työt tehtyä että voin olla illan lasteni kanssa. Ruoka tai kahvitaukoja on turha haaveilla ja selkänahka alkaa olla jo muutenkin maatalouden tilanteen takia aika revitty, mistä joudun seuraavaksi repimään jos päivähoitomatkat pitenee ja näin ollen myös työskentelyaika supistuu..? Muistuttaisin teitä päättäjät miettimään myös sitä ketkä sen ruuan tuottaa teidänkin pöytään..

Hanna Tolvanen (Kuopio, 03.03.2023)

#14

Jättäkää nyt edes pieni porkkana päiväkodin muodossa että saataisiin lapsiperheitä tänne maaseudullekin.

Tommi Jäntti (Kuopio, 03.03.2023)

#18

Järki käteen, päättäjät

Jaana Littinen (Kuopio, 03.03.2023)

#19

Järki käteen

Pey Tolvanen (Kuopio, 03.03.2023)

#24

Ottakaa huomioon lasten kuljettamisesta aiheutuvat kustannukset vanhemmille sekä lisääntyvät päästöt jos lapsia kuskataan pitkiä matkoja

Joni Rintala (Parkano, 03.03.2023)

#28

Nyt on maailman tilanne se, että ei kannata maaseutualueilta lakkauttaa mitään; kaupungit tyhjenee asukkaiden siirryttyä pieniin kyliin, siis maalle!
Päättäjät eivät ole nyt ajantasalla !

Leena Jaakkola (Viitasaari, 03.03.2023)

#38

Ajatelkaa vähän niitä lapsia ja niiden vanhempia, kun matkat vaan pitenee.

Tuomas Koskela (Virrat, 03.03.2023)

#41

Päivähoidon kapasiteettiongelmat ratkaistava ennen lakkautuspäätöksiä.

Mikko Paasonen (Hirvilahti, 03.03.2023)

#66

Poimintoja Kuopion kaupungin strategiasta vuoteen 2030.

”Kuopion maaseutualueet ovat suuri
rikkaus ja ne mahdollistavat erilaisia
elämisen tyylejä ja asuinpaikkoja niille,
jotka eivät viihdy kaupunkimaisessa
ympäristössä ja jotka arvostavat vahvaa
luontoyhteyttä sekä yhteisöllistä elämän
tapaa”.

”Lapsiystävällinen kaupunki huomioi
kaikissa toiminnoissaan lapset ja lapsi
perheet. Hyvällä lapsi- ja nuorisotyöllä
turvaamme kaupungin kasvun. Lapsiystävällinen kaupunki on ystävällinen kaiken ikäisille asukkaille. Panostus
lapsiin ja nuoriin on parasta syrjäytymisen ehkäisyä.”

"Kuopio on tunnettu luontoarvoistaan, vireästä maaseutualueestaan
omaleimaisine keskuksineen, mutta on samalla myös urbaani elävän ja
monipuolisen kulttuurin kaupunkikeskus. Ainutlaatuinen elin- ja luonnonympäristö tuottaa hyvinvointia asukkaille. Kuopiossa lapset ovat etusijalla – täällä on hyvä kasvaa."

Miten Kuopion kaupungin teot ovat linjassa tehtyyn strategiaan?

Hirvilahden päiväkodin lasten siirtäminen Von Wrightin päiväkotiin Kaislastenlahteen tarkoittaisi seuraavia asioita:
- Päivittäiset päiväkotimatkat voivat kasvaa jopa yli sataan (100) kilometriin (ympäristönäkökulma, kasvavat kustannukset lapsiperheille ajassa, jossa kaikki muutkin kustannukset nousee)
- Päiväkotipäivien pituus tulisi kasvamaan todennäköisesti kasvaneiden päiväkotimatkojen vuoksi. Yhteinen aika vanhempien ja lasten kanssa vähenee. (lapsen etu?)
- Päiväkodin lakkauttamisen vuoksi on vaarana, että tuttu kaveripiiri menee uusiksi (sosiaalisuus, syrjäytyminen).
- kyläkeskukset hiljenevät (vireät maaseutualueet strategiassa ovat vain enää pelkkää puhetta)

Tämä suunniteltu kehitys on aika pahasti ristiriidassa Kuopion kaupungin oman strategian kanssa. Ovatko Kuopiossa lapset etusijalla, niin kuin kaupunki kovasti yrittää väittää?

Emilia Miettinen (Kuopio, 03.03.2023)

#67

Palvelut Hirvilahdessa pitää säilyttää !!!

Jouko Paasonen (52700, 03.03.2023)

#70

Säilyttäkää nykyinen päiväkoti kylällä! Koulu siirtyi, harmittaa kun lapsi joutuu käymään koulua uudessa hienossa koulussa, mutta joka on tuupattu ihan liian täyteen lapsia. Antakaa edes pienten taaperoiden kasvaa rauhassa, rauhallisessa ympäristössä, tutussa ympäristössä, kodin lähellä... Ajatelkaa lapsia!

Tiia-Maria Savolainen (Hirvilahti, 03.03.2023)

#80

Hirvilahden päiväkodin lakkauttaminen pahentaisi varhaiskasvatuksen tilannetta koko Länsirannan alueella, sillä jo valmiiksi liian pieni Von Wrightin päiväkoti ei pysty tarjoamaan kaikille alueen lapsille päivähoitopaikkaa. Uusi koulu houkuttelee alueelle jatkuvasti lisää lapsiperheitä, joten tilanne ei helpotu tulevaisuudessakaan. Hirvilahden päiväkodin toimintaa tulee jatkaa ja lisäksi tarkastella mahdollisuutta saada alueelle lisää perhepäivähoitajia.

Julia Kokora (Kaislastenlahti , 03.03.2023)

#92

Päiväkoti ehdottomasti säilytettävä. On todella kohtuutonta lapsille sekä vanhemmille että matkat hoitoon pidentyisi. Se aika olisi myös pois perheiden yhteisestä ajasta. Lähipalvelut turvattava!

Heta Kerkkänen (Lehmo, 03.03.2023)

#94

Muutumme 2021 uuteen rakentamaamme omakotitaloon Kauslastenlahteen. Koulu ja päiväkoti myötävaikuttivat paikan valintaan. 1-v lapsi jonottaa päiväkotipaikkaa jota ei voida luvata 1km päässä olevaan Von Wrightin päiväkotiin vielä useisiin kuukausiin, jopa vuosista puhuttu jonojen suhteen. Puolison töihin paluu pitkittyy tämän takia (myös verotuloja jää kunnalta saamatta). Tilanne on jo nyt kestämätön ja Hirvilahden päiväkodin sulkeminen lisää jonotettavia paikkoja entisestään. Alueella olisi vetovoimaa mutta näin huonoilla päätöksillä tilanne muuttuu nopeasti. Toivon päättäjiltä kyvykkyyttä investointeihin ennemmin kuin leikkauksiin - alueelle muuttavat ovat enimmäkseen hyvin toimeentulevia lapsiperheitä jotka lisäävät monella tavalla alueen ja koko Kuopion hyvinvointia, esimerkiksi työllistämällä rakennusalaa. Ehdoton ei päiväkotien lakkautukselle!
Yst terv, Lauri Wihersaari

Lauri Wihersaari (Kaislastenlahti, 03.03.2023)

#99

Kaupungin päättäjien pitäisi ymmärtää kyläkoulujen arvo ja merkitys vetovoimatekijänä uusia asukkaita toivoessa. Lisäksi pienemmät koulutusyksiköt tarjoavat lapsille yksilöllisemmän sekä rauhallisemman oppimisympäristön suuriin yksiköihin verrattuna. Luonto ja ympäristökasvatuksen toteuttamisen ne antavat myös hyvät mahdollisuudet.

Suvi Rissanen (Oulu, 03.03.2023)

#108

Pidetään maaseutu elävänä myös jatkossa

Aki Vattula (Kuusamo, 03.03.2023)

#117

Järki käteen

Jari Venäläinen (Kuopio, 04.03.2023)

#118

Kaikki ei ole paremmin isommassa kaupungissa. Lapset tarvitsevat päivähoitopaikkaa omalla kylällä, päivän kokonaispituus venyy lapsilla turhan pitkiksi. Isoissa ryhmissä alkaa ongelmat eikä kuitenkaan ole tarpeeksi niissäkään resursseja saatikka hoitajia. Ei kaikki voi eikä halua asua kaupungissa!

Päivi Latvala (Urjala , 04.03.2023)

#120

Pienten paikkakuntien palveluita ollaan joka paikassa ajamassa alas. Miten saadaan maaseutu pysymään asuttuna jos sieltä ei saa enää palveluja! Päiväkoti säilytettävä Hirvilahdella!

Anna Widnäs (Siikajoki, 04.03.2023)

#125

Vastustan Hirvilahden päiväkodin lakkautusta. Olen isoäiti, jonka lapsenlapsen pääsy Von Wrightin päiväkotiin vaarantuu.

Kaisa Lehmusvuori (Varkaus, 04.03.2023)

#126

Järkeviä päätöksiä, kiitos

Tarja Karttunen (Maaninka, 04.03.2023)

#127

Pienet kylät ovat parhautta lapsillemme!

Heli Hamalainen-Laanaya (Turku, 04.03.2023)

#128

Kuopion kaupungin strategiassa ja päättäjien puheissa varsinkin ennen vaaleja kuuluu, että maaseutua on elävöitettävä ja maaseutu asumisesta on kaikin keinoin tuettava ja elämää siellä mahdollistettava. Käytännössä tämä ei näy teoissa. Asumiseen on panostettava ja lapsiperheiden elämää tuettava.

Seija Laakso (Maaninka, 04.03.2023)

#136

Poliittisella päätöksellä saadaan päiväkodille jatkoa. Kunnallisvaalikauden puolessa välissä, yleensä tulevat typerimmät ajatukset esille

Timo Timo (Kannus, 04.03.2023)

#139

Hirvilahden päiväkoti Kuopion Maaningalla on säilytettävä toiminnassaan

Maria Kokkonen (Kuopio, 04.03.2023)

#145

Tarvitsemme päiväkodin ja Hirvilahden koulu on siihen paras paikka💝

Sirpa Vepsäläinen (Hirvilahti, 04.03.2023)

#148

Päiväkodin jatko Hirvilahdessa tarpeellinen

Heli Tuomainen (Kuopio, 04.03.2023)

#158

Raha ei saa päättää kaikkea…

Eija Huusko (Kuopio, 04.03.2023)

#175

Järki käteen päättäjille.

Anna Linnaranta (Kuopio, 05.03.2023)

#178

Maaseutualueilta näiden viimeistenkin palveluiden vieminen ei olisi millään muotoa järkevää.. yhä useampi voi tehdä etätöitä yms. Ja olisi kohtuutonta että pitäisi ajaa kaupunkiin 50 km ees taas viemään lasta päiväkotiin.

Salla Asikainen (Kuopio, 05.03.2023)

#179

Päiväkoti tarvitaan ja siitä ei tingitä

Jussi Airaksinen (Hirvilahti , 05.03.2023)

#188

Täällä kirjoittelee perheen äiti Kuopion, Leinolanlahdesta. Asumme perheemme kanssa Leinolanlahdessa ja täten Hirvilahden Päiväkoti on meidän lähi päiväkotimme. Jonne lähitulevaisuudessa olisi tarkoitus hakea hoitopaikkaa meidän pienelle pojallemme.
Koen epäoikeuden mukaisena tämän teidän jopa hätiköiden tekemänne alustavan päätöksen Hirvilahden Päiväkodin sulkemisesta. Koska tulevaisuudessa ihmiset tulevat muuttamaan enemmän takaisin maaseudulle pois kaupungin melskeestä. Tällä tavoin myös jo lapsien määrä HiNiLa kyläyhteisössä tulee nousemaan. Kaikilla lapsilla on oikeus päivähoitoon ja sitä kautta elintärkeään lasten kasvua tukevaan sosiaaliseen kanssakäymiseen ja vuorovaikutukseen toisten lasten kanssa jos tätä ei ole kotona tarjottavaksi. Toivon teidän syvästi miettivän tämän Hirvilahden Päiväkodin sulkemista koskevan päätöksen alustavan suunnitelman hylkäämistä ja mahdollistaa täten myös jatkossakin meidän maalaisperheiden järkevissä aikatauluissa töiden ja opiskeluiden toteutuminen vastaisuudessakin.
Kaikilla ei ole jaksamista nousta ennen klo 04.00 jotta pystyy viemään lapsen/lapset hoitoon saatika ei ole ylimääräistä rahaa ajaa yli 120 km viedäkseen lapsensa hoitoon kaupunkiin Kuopioon tai kylälle Maaningalle ennen kuin pääsee töihin.

Saija Väänänen (Kuopio, 05.03.2023)

#191

Se on kaikilta pois ja huonompaan suuntaan menee erittäin pahasti jos pieniä/syrjässä olevia/ haja-asutusalueen asukkaiden hoitopaikkoja ja kouluja lakkautetaan. Nyt maalaisjärki käyttöön päättäjille! Nämä lapset on tulevaisuus!

Marika Pöyhönen (Suonenjoki, 06.03.2023)

#199

Kyllä päiväkodit on tarpeellisia muuallakin kuin vain kaupungin keskustoissa!!!!!

Sari Rouvinen (Kiteenlahti, 06.03.2023)

#200

Täytyy muuallakin, kuin Kuopion keskustassa olla mahdollisuudet elää.

Paavo Voutilainen (Kuopio, 06.03.2023)