PIDETÄÄN KYMI SINFONIETTAN TOIMINTA TURVATTUNA KOUVOLASSA!

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#1804

Älkää ihmeessä tuhotko neljännesvuosisadan toiminutta ainutlaatuista orkesteria. T. Kymenlaakson orkesteri Oy:n hallituksen puheenjohtaja nv. 1998 - 2013 Kouvolasta / Kotkasta. Jarmo Koivisto

Jarmo Koivisto (Kotka, 08.10.2023)

#1819

Erittäin suuri epäonnistuminen päätöksenteossa ja peruuttamaton vahinko on, jos päädytään lyhytnäköisen taloudellisen hyödyn perusteella lopettamaan yhteistyö, jonka positiiviset vaikutukset ovat moninkertaiset panostukseen verrattuna.

Arto Selki (Kotka, 08.10.2023)

#1827

”Pikku jättiläinen”, ”Sielunkumppani”, ”Viikon kohokohta” – tässä esimerkkejä kuulijoiden tiivistyksistä tärkeän ja rakkaan orkesterin ja sen konserttien merkityksestä. Kymi Sinfonietta onkin kouvolalaisten ja kotkalaisten musiikinrakastajien ja soittajien kauan sitten kylvämästä siemenestä ja perinnöstä alkunsa saanut; yhdessä, yli kuntarajojen perustettu, olemassa olevat voimat yhdistämällä. Innolla rakennettu. Saatu onnistumaan ainoana Suomessa.

Orkesteri ja sen toiminta ovat hioutuneet 25 vuoden ajan upeiden muusikoiden sekä hallinnon (toimistohenkilökunta ja hallitus) intohimon ja periksiantamattoman kovan työn tuloksena. Yhdessä – Yleisön kanssa.

Kymi Sinfonietta on täyttänyt – ja ylittänyt omistajakaupunkien sille asettamat tavoitteet, toteuttanut omat kunnianhimoiset strategiansa ja laatutavoitteensa, ja ottanut laajan kahden kaupungin alueen haltuunsa. Orkesterilla on tehokkaasti toimiva ja ketterä hallinto, ja muusikot, jotka ovat soittaneet haasteellisimmissakin tilanteissa kaikkensa antaen. – Ja mikä tärkeintä, ihanat, uskolliset, laajat sekä alati kasvavat yleisöt kummassakin kaupungissa. Orkesterilla on myös yksi Suomen laajimmista, erityisesti lapsiin, vanhuksiin ja heikommassa asemassa oleviin kohdistuva, maksuton yleisötyöohjelma.
Raha-asiat on hoidettu huolella, eikä omistajakaupungeille ole aiheutettu harmia esim. skandaaleilla tai lepsulla toiminnalla. Päinvastoin, Kymi Sinfonietta on tuonut erittäin monipuolisella toiminnallaan musiikin iloa ja voimaa laajasti ja tasokkaasti sekä Kouvolaan että Kotkaan. Samalla kun orkesterin tunnettuus ja arvostus on vuosien ajan kasvanut myös valtakunnallisesti ja kansainvälisesti, se on tuonut puolestaan omistajakaupungeilleen arvostusta, tunnettuutta sekä kiinnostuneita kuulijoita.

Kymenlaakso ja Kouvola ovat joutuneet valtion hallinnollisten uudistusten ja rahanjaon runtelemiksi. Kuitenkin tuntuu ylitsepääsemättömältä, että pitkään rakennettu, hyvin toimiva, laadukas, pidetty, innovoiva, tarpeellinen ja ainutlaatuinen, laajasti maakunnassa toimiva instituutio saa tässä tilanteessa sellaisenaan kuolemantuomion. Ja kuten tiedetään, tämä säästö ei kuitenkaan pelasta kaupunkia, mutta veisi edullisesti toimivalta Kymi Sinfoniettalta edellytykset sen olemassaoloon. Ottaen huomioon kaupungin velvollisuuden hyvinvoinnin edistämistyössä, ovat menetykset monella tavalla mittaamattomat suurelle joukolle ihmisiä.

Aikanaan pitkään Kouvolan ja Kotkan kaupungeilta sekä niiden orkestereilta saamaani mandaattia - Kymi Sinfoniettan kehittämiseen ja yhteisen, edullisen ratkaisun avulla paikallisen orkesterimusiikin täällä elinvoimaisena pitämiseen - hoitaneena vetoankin – monien ihmisten puolesta – ettei Kouvolan kaupunki hylkäisi Kymi Sinfoniettaa, alueen AINOAA, jo olemassa olevaa, sekä hyvin toimivaa ammatti(sinfonia)orkesteria, eikä heittäisi hukkaan sitä valtavaa työtä, joka sen tiimoilta on tehty. Sitä ei saa takaisin.

Ehdotan, että tämän sijaan Kouvolan kaupunki, Kymi Sinfonietta, kummankin verkostot, orkesterin kuulijat ja tukijat, jne. yhdistäisimme voimamme ja etsisimme yhdessä muunlaista ratkaisua. Sillä jos nyt lyödään lukkoon päätös Kymi Sinfoniettan rahoituksen lopettamisesta kahden vuoden kuluttua, jokainen voi arvata, miten orkesterille käy heti tuon päätöksen jälkeen. Tämän ehdotuksen toteuttamisella ei ainakaan menetettäisi vielä mitään sellaista arvokasta, mikä ei tule enää takaisin. Yhdessä eteenpäin!

Riikka Luostarinen (Kotka, 08.10.2023)

#1834

Musiikkia pitää soittaa, koska musiikki tykkää siitä että sitä soitetaan.

Lauri Yrjölä (Espoo, 08.10.2023)

#1848

Näin hyvää orkesteria ei saa lakkauttaa, kiitos.

Timo Nurmi (Helsinki, 08.10.2023)

#1861

Kouvolan panos kulttuurisesti ensiarvoisen tärkeä Kymenlaakson orkesterin ylläpitämisessä

Harri Setälä (Kotka, 08.10.2023)

#1862

Kymi Sinfonietan toiminta jatkukoon edelleen yhtä laajana kuin nykyään

Matti Auersalo (Kotka, 08.10.2023)

#1866

Älkää tuhotko omaa kulttuurianne

Ala-Leppilampi Sinikka Ala-Leppilampi (Oulu, 08.10.2023)

#1870

Kymi Sinfonietan toiminta on turvattava

Maarit Alhosaari (Hamina, 08.10.2023)

#1875

Kouvola tarvitsee kulttuuria, ihmisten hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.

Reijo Paavola (Kotka, 08.10.2023)

#1887

Tällaisen ehdotuksen (Kymi Sinfoniettan tuen lopettaminen) puoltaminen on silkkaa kulttuurin vihaamista. Sille ei ole mitään muuta perustetta kuin kulttuurivihamielisyys. Tuen suuruus verrattuna saataviin tuotoksiin on yksinkertaisesti mitätön. Voisi hakea vastaavaa kustannustehokkuutta ensin muualtakin kaupunkien budjeteista.

Reijo Ahonen (TURENKI, 08.10.2023)

#1909

Kymi Sinfoniettan toiminta täytyy turvata!

Marketta Wikla (Helsinki, 08.10.2023)

#1913

Kymi-Sinfoniettaa ei saa lopettaa!

Ritva Eerola (Helsinki, 08.10.2023)

#1918

Jos Kymi Sinfonietta kuolee ja kuopataan, tärkeä osa alueellista kulttuuria häviää. Elämästä tulee tylsempää.

Sisko Nampajärvi (Kotka, 08.10.2023)

#1919

Antakaa soiton soida!

Harri Aavaharju (Helsinki, 08.10.2023)

#1934

Eihän tästä adressista hyötyä ole, kun kaupungin päättäjien arvot on mitä on. Ennen oli Kouvolan asiat huonosti, nyt mennään syvemmälle Suomen epäviihtyisimmän ja vastenmielisiän kaupungin ytimeen. Miettikää nyt vähän tulevaisuutta! Toivottavasti saadaan pian uusia päättäjiä. Muutan heti muualle, kun on tilaisuus.

Ilja Kaskimaa (Kouvola, 08.10.2023)

#1948

Pitäkää ehdottomasti tämä olenassa

Nina Saukkokoski (Lohja, 08.10.2023)

#1973

Kymi sinfoniettan toimintaa ei saa lopettaa!!

Marjot SIIKASAARI (Kotka, 08.10.2023)

#1975

Kouvolan tulee olla mukana yhdessä Kotkan kanssa

Juhani Ollikainen (Kotka, 08.10.2023)

#1976

Kymenlaakso tarvitsee kulttuuria. Muuten se kuihtuu.

Hannes Suvilaakso (Sipoo, 08.10.2023)

#1977

Hei! Musiikki ja musiikkielämykset ovat tärkeä voimavara jaksamiselle ja arjesta irroittautumiselle. Musiikki voi vaikuttaa budjetissa vain kuluerältä, mutta sen vaikutus sielujen virkistämiseen on suurempi kuin numerot näyttävät.
Muusikot on koulutettu luoviksi taiteilijoiksi, joten heitä kannattaa osallistaa mukaan kulttuuripalvelujen ja kaupungin kehittämiseen.

Kaija Sivonen (Helsinki, 08.10.2023)

#1979

Kymi Sinfoniettan toiminnan pitää jatkua !!!!!

viola toikka (kotka, 08.10.2023)

#1987

Potkupallolle, jääkiekolle, jää- ja uimahallien ylläpitoon jne. Kouvolan kaupunki kyllä syytää rahaa ja nyt pihistellään maailmanluokan orkesterin tukisenteistä. En voi hyväksyä.

Anssi Väre (Kouvola , 09.10.2023)

#1988

Taide tuo terveyttä siinä missä liikuntakin !!

Kristiina Hällsten (Kotka, 09.10.2023)

#1989

Henkiset ylärakenteet ovat merkki optimismista. Niiden hylkäämistä seuraa muut ongelmat. Älkää ampuko itseänne jalkaan.

Mikko Ketovuori (Turku, 09.10.2023)

#1990

Kaupunki ilman orkesteria on kuoleva näköalaton pikkukaupunki, joka ei houkuta ihmisiä jäämään tai muuttamaan paikkakunnalle. Lisäksi sen päättäjien arvoissa suomalainen kulttuuri on niin vähäisessä arvossa, että se on valmis tekemään kulttuurisen ekosysteemin romuttavia päätöksiä olemattomien säästöjen nimissä. Mitä se tulee tarkoittamaan kaikissa kaupungin muissa säästötoimissa? Ei herättäisi luottamusta.

Satu Simola (Espoo, 09.10.2023)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…