Talvisodan päättymispäivä liputuspäiväksi
Vaikka siinä hävittiin, itsenäisyys turvattiin.
Neuvostoliiton uhkailujen aikana juuri ennen talvisotaa, Suomen kansa yhdistyi ja sai koottua pienet ja vaatimattomat puolustusvoimansa maamme turvaamiseksi. Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen rötöksellä ja lisäksi aliarvioi pahasti maamme puolustuskyvyn. Suomen puolustusvoimat saivat pidettyä lukumäärällisesti huomattavasti suuremman vihollisen aisoissa yksinkertaisilla ja tarkkaan harkituilla vastatoimilla. Talvisota herätti myös kansainvälisesti suurta huomiota, koska nujakoijien mittasuhteet olivat niinkin erilaiset. Suomen talvisotaa ja sen käytännön sotilastekniikkaa on jälkeenpäin hyödynnetty esimerkkinä useiden maiden sotilaskoulutuksessa. Kunnia Suomen sotaveteraaneille!
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) edellyttää perusteltua syytä henkilötietojen säilyttämiselle sekä sitä, että tietoja säilytetään mahdollisimman lyhyen aikaa. 50 |
| Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Mikään ei muutu, jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin tekijä ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.