Tampereen Frisbeegolfkeskus on säilytettävä

Tampereen ja lähialueiden tuhannet frisbeegolfia harrastavat saivat pe 13.8. kuulla pormestarikoalition nelivuotisohjelmien julkaisutilaisuudessa että Ruotulan alueen golfkenttä tullaan siirtämään "kaupungin vanhoille pelloille". Mitään vanhoja peltoja alueella ei ole vaan siellä on Tampereen Frisbeegolfkeskus. 

Tämä kertoo selkeästi että Ruotulan uudessa asemakaava-ajatuksessa Tampereen Frisbeegolfkeskus on sivuutettu täydellisesti.

Hämmästyttävän tästä tekee se että tämä yksi Tampereen kaupungin vilkkaimmin käytetyistä maksuttomista liikuntapaikoista rakennettiin vuonna 2018 Ruotulaan Alasjärven kupeeseen 20 vuoden pitkällisen työn tuloksena mahdollistamaan niin kansainväliset kilpailut kuin paikkaamaan ammottava puute paikallisissa harrastuspaikoissa.

Tampereen Frisbeegolfkeskusta käyttää päivittäin n. 300 ja kuukausittain 9000 harrastajaa (kävijälaskuri). Nämä ovat valtavia lukuja. Laji liikuttaa kaikenikäisiä matalalla kynnyksellä. Nuorten määrä lajin parissa on kasvanut räjähdysmäisesti. 

Käyttäjät tulevat jo nyt radelle julkisilla ja pyörillä, eikä vain kuriositeettinä mainiten. Ja tulevat niin tekemään myös ratikkalinjan myötä, jos rata saa alueella jatkaa.

Tampereen kaupunki on rakentanut tämän radan ja liikuntapaikan myös kansainvälisyys mielessään. Tampereen Frisbeegolfkeskus onkin Suomen tunnetuin frisbeegolfrata ulkomailla. Kun korona väistyy niin tällä radalla tullaan pelaamaan isoja kansainvälisiä kilpailuja todennäköisesti ihan maailmanmestaruuskisoja myöden, jotka tuovat kaupunkiin tuhansia turisteja.

Myös kansallisesti rata on poikkeuksellinen paikka. Siellä on 27 kaunista ja alueen luontoon hienosti lomittuvaa väylää ja radan täydentää harjoittelualue. Se toimii jo nyt säännöllisesti SM-kilpailuiden ja ammattilaiskiertueiden näyttämönä. Rata on eittämättä yksi Suomen kiinnostavimmista frisbeegolfradoista mihin tullaan tutustumaan ja pelaamaan ympäri Suomen. Tähän ei moni paikallinen liikuntapaikka pysty.

Tampereen Frisbeegolfkeskus Ruotulassa on yksi Tampereen kaupungin ja kaupunkiseudun tärkeimpiä liikuntapaikkoja. Se on todellinen helmi.

Vaadimme että rata on säilytettävä tällä paikalla uudessa asemakaavassa nykyisessä mitassaan. 

 

Petri Anttiroiko

puheenjohtaja 

Tampereen frisbeeseura ry. 

045 69 56 766


Petri Anttiroiko, puheenjohtaja, Tampereen frisbeeseura ry    Ota yhteyttä adressin tekijään