Tiiliruukinlahden kunnostus

VETOOMUS   Helsingin kaupunginhallitukselle  

Me allekirjoittaneet  pyydämme, että Helsingin kaupunki ryhtyisi välittömiin toimenpiteisiin Tammisalon, Laajasalon ja Herttoniemen välissä sijaitsevan Tiiliruukinlahden kunnostamiseksi.
Tämä vesialue, joka sijaitsee vilkkaan saaristoristeily- ja huvivenereitin varrella ja rajoittuu kulttuurihistoriallisesti merkittävään Herttoniemen kartanopuistoon, on vuosikymmenten saatossa vajonnut erittäin huonoon kuntoon. 
Lahti on matalavetinen,  pahasti ruovikoitunut, tulva-altis ja kesäisin sankkenevan ja haisevan vesikasvuston peitossa. Lahden sedimenteissä on myös haitta-aineita alueella vuoteen 1985 sijainneen kaupungin pienvedenpuhdistamon jätevesien jäljiltä.
Lahden keskisyvyys on enää vain 0.9 metriä, ja lahti mataloituu edelleen osin vilkkaan veneilyn pohjasta nostaman lietteen vuoksi. Lahden virkistyskäyttö, kuten uiminen ja kalastus, on tullut mahdottomaksi.
Alueella  ja sen lähivesillä (mm. Porolahdella) on suoritettu aika-ajoin niittoja, ja nyt on vihdoin suunnitteilla Tiiliruukinlahden pohjukan tulvavallin rakentaminen, mutta nämä toimenpiteet ovat riittämättömiä lahden kokonaistilan parantamiseksi. Lahti – ja erityisesti sen vesiväylä tulisi ruopata,  umpeen kasvava ruovikko ja vesikasvusto poistaa ja lahden rantojen maisema avata alueen virkistyskäyttöä ja maisemallista arvoa nostavalla tavalla.
Huonokuntoinen lahti ei anna hyvää kuvaa Helsingin paljon puhutusta merellisyydestä.  Tammisaloseura ja muut alueen toimijat ovat jo vuosikausien ajan kiinnittäneet huomiota lahden surkeaan tilaan. Kun Helsinki nyt on vihdoin ryhtynyt valmistelemaan ja toteuttamaan ”merellistä strategiaa”, tulisi Tiiliruukinlahti kytkeä mukaan strategian toimeenpanoon yhtenä sen ensisijaisista kohteista.


Soile Tolonen Tammisaloseura ry    Ota yhteyttä adressin tekijään