Tikkalan koulu Raahessa on säilytettävä
Tikkalan koulu Raahessa on v. 1991 rakennettu ja 2015-2016 laajennettu kyläkoulu. Oppilasmäärä tällä hetkellä on 96 oppilasta, koulu kattaa luokat esikoulusta kuudenteen. Koulun välittömässä läheisyydessä toimii myös päiväkotiryhmä.
Tikkalan koulun oppilasmäärä on nousujohteinen (vertailukohteena v. 2013 tehdyt oppilasennusteet Raahessa). Koulu on sisäilmaltaan erinomaisessa kunnossa ja tilat soveltuvat todella hyvin nykyaikaiseen opetuskäyttöön. Tikkala on luonnon välittömässä läheisyydessä, joten luontoa hyödynnetään opetuksessa monipuolisesti.
Raahen kaupunki on suunnitellut Tikkalan koulun lakkauttamista osana säästötoimenpiteitä. Hyvinvointialueelle siirryttäessä koulu- ja päiväkotiverkon ylläpitö on kuntien ainoa lakisääteinen tehtävä, kaikki muu toiminta on ylimääräistä ja vapaaehtoista, joten säästötoimenpiteet tulee lakisääteisten palvelujen sijaan kohdentaa näihin. Kaupungin menoeristä tulevat hyvinvointialueiden myötä poistumaan terveydenhuollon kustannukset sekä koulukuraattorien ja -psykologien palkkakustannukset.
Kyläkoulun lakkauttaminen tuhoaa kylien elinvoimaa ja eriarvoistaa lapsia. Tyhjän koulun ylläpitokustannukset tulevat kaupungille elinvoimaista koulua kalliimmaksi. Henkilöstöresurssien säästöt eivät myöskään toteudu kouluja lakkauttamalla, sillä suurissa yksiköissä joudutaan lisäämään erityisopetuksen, avustajien ja johdon resursseja.
Tällä adressilla haluamme vastustaa tätä koulun lakkauttamissuunnitelmaa, sekä muistuttaa kaupungin päättäjiä, että he ovat kaupunkistrategiassaan nostaneet teemoiksi lasten hyvinvoinnin sekä kylien elinvoiman tukemisen. Koulun lakkautukselle ei löydy perusteita niin oppilasmäärän kuin rakennuksen kunnon perusteellakaan.
Tämä adressi on tehty yhteistyössä Tikkalan koulun vanhempainyhdistyksen, sekä Kopsan, Mattilanperän ja Lasikankaan kyläyhdistysten kanssa
Mira Mämmelä Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45546 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10625 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1742 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
269 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
247 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
204 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
174 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20874 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
145 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025