Vaadimme Norjan terrorismia suosivan hallituksen eroamista
https://lh4.googleusercontent.com/-Wgg8aoNZNKw/TjfGoq7OQoI/AAAAAAAAAyc/W7vV47zMzt0/
Norjan vasemmistoon kuulumattomat kansalaiset ovat järkyttyneitä siitä, miten Norjan hallitus suosittelee kansainvälistä terrorismia Israelia vastaan ja edistää sitä. Tapahtumat Utoyn saarella osoittavat, että hallitus on luonut Norjassa tilanteen, jossa mieleltään tasapainottomat saattavat ryhtyä äärimmäisiin tekoihin osoittaakseen vastalauseensa Norjan istuvalle hallitukselle.
Norjan Työväenpuolueen hallitus on myös luonut tilanteen, jossa 50 % Oslon väestöstä on kohta muslimeja. Joka vuosi Norjaan saapuu 35 000 uutta muslimia. Tästä huolestuneina Norjan vastuunsa tuntevat kansalaiset ovat varastoimassa aseita, ammuksia ja muita taisteluvälineitä varautuakseen tilanteeseen, jossa äärimuslimit ovat kaappaamassa vallan Norjassa.
Norjan Työväenpuolueen hallitus kannattaa avoimesti terroristijärjestö HAMAsia ja sen terrritekoja Israelin siviiliväestöä vastaan.
Näin ei voi jatkua. Siksi tämän addressin allekirjoittavat vaativat, että Norjan terrorismia tukevan hallituksen täytyy erota ja Norjan kansa saa valita uuden rauhanomaista rinnakkaiseloa tukevan demokraattisen hallituksen.
Markku Auramo Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Lastenosteopatian puolesta
690 Luotu: 21.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
675 Luotu: 16.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
880 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
350 Luotu: 22.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
594 Luotu: 13.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
388 Luotu: 11.05.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
761 Luotu: 18.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
172 Luotu: 25.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
552 Luotu: 17.03.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
120 Luotu: 22.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
814 Luotu: 01.04.2025
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
112 Luotu: 19.05.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
479 Luotu: 20.03.2025
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1613 Luotu: 23.09.2023
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68711 Luotu: 15.02.2024
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
636 Luotu: 07.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1660 Luotu: 10.12.2024
Mortin männikön puolesta
413 Luotu: 16.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11315 Luotu: 13.12.2020
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20653 Luotu: 20.03.2025