vapaan ammattiteatterikentän rahasummat kolminkertaistettava
Arvoisa kulttuuri- ja urheiluministeri Wallin,
Vaadimme, että vapaan ammattiteatterikentän rahasummat ja ruohonjuuritasolta nousevien perusteltujen kulttuurihankkeiden rahasummat kolminkertaistetaan. Vaadimme, että valtion teatterilain piiriin otetaan vuosittain ainakin kaksi uutta ryhmää.
Maamme teatterin selkäranka on 60-luvulla perustetuissa laitosteattereissa. Ne vetävät väkeä, erityisesti perustamisensa aikaan teatterin löytäneitä suuria ikäluokkia.
70-luvun vaihteessa perustettiin maahan kaksi ryhmäteatteria: KOM-teatteri ja Ryhmäteatteri, vaihtoehdoksi laitosteattereille. Niistä on tullut merkittäviä sukupolvensa tulkkeja ja teatterikielen kehittäjiä, kuten sen jälkeen myös Q-teatterista tai Viirus-teatterista. Vuoden 1998 jälkeen ei kuitenkaan yksikään ryhmä tai pienteatteri – joita ovat esim. Takomo (perustettu -96), Circus Maximus (-97), Koko-teatteri (-97), Myllyteatteri (-03), Helsingin taiteellinen teatteri (-05) jne jne. – ole päässyt teatteri- ja orkesterilain piiriin. Suuri osa 60-70 -luvulla syntyneiden teatterin ammattilaisten joukosta ei voi suunnitella toimintaansa pitkäjänteisesti eikä olettaa, että ammattilaiset saavat koulutuksensa ja liittojensa sopimat palkat.
Kuitenkin teatterin vapaa kenttä valmistaa 26% maan ensi-illoista. Niitä käy katsomassa 15% maan teatterissakävijöistä.
Ryhmät pyrkivät lähestymään oman sukupolvensa yleisöä ja luomaan muotoa ja teatterikieltä niille kokemuksille jotka ovat meidän.
Koska osa Suomen kulttuurillista identiteettiä on myös taiteilijoiden käsissä, ja teatteri taidemuotona luo ihmisille paikkoja tulla yhteen, on Suomelle haitaksi sekä vaaraksi olla turvaamatta sukupolvemme teatterintekijöiden ammattimaista toimintaa vapaalla kentällä.
Helsingissä 23.9.2008
Allekirjoitukset
Miira Sippola Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45919 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
208 Luotu: 17.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
134 Luotu: 16.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1883 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
288 Luotu: 30.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
244 Luotu: 07.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
108 Luotu: 10.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
258 Luotu: 01.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2383 Luotu: 22.03.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
339 Luotu: 26.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
240 Luotu: 03.07.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
409 Luotu: 30.06.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
130 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20935 Luotu: 20.03.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3626 Luotu: 10.09.2021
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10651 Luotu: 09.06.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1036 Luotu: 13.12.2024
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
746 Luotu: 12.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
228 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
233 Luotu: 18.06.2025