Vastustamme OP Vaara-Karjalan Uimaharjun konttorin sulkemista
Me allekirjoittaneet vastustamme OP Vaara-Karjalan Uimaharjun konttorin sulkemista. Alueella asuu runsaasti seniori-ikäistä väestöä, jolla ei ole edellytyksiä käyttää sähköisiä asiointikanavia tai aina edes pankkikorttia. Mikäli lähin konttori siirtyy 15 km päähän Uimaharjun taajamasta, vaikeutuu pankkiasiointi kohtuuttomasti. Monilla ei ole autoa käytössä ja julkisten kulkuyhteyksien käyttökin on haastavaa. Taksilla pankkiin meno on turhan kallista lystiä. Vetoamme Vaara-Karjalan Osuuspankin toimivaan johtoon ja hallitukseen ja muistutamme Osuuspankin strategiaan kirjatuista arvoista: ”OP:n yli satavuotinen perustehtävä ja arvot: ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen ovat ennallaan. Osuustoiminnallisena, asiakasomisteisena yrityksenä toimintaamme ohjaa kaksoisrooli: liiketoimintaroolissa huolehdimme tuloksesta, vakavaraisuudesta ja toiminnan tehokkuudesta. Yhteisöllisessä roolissa tehtävämme on edistää asiakkaidemme ja toimintaympäristömme hyvinvointia ja menestystä.” (www.op.fi 19.2.2018). Me allekirjoittajat edellytämme osuustoiminnalliselta pankilta erityisesti yhteisöllisen roolin toteuttamista alueen ainoana paikallisen pankkipalvelun tarjoajana. Samalla op.fi -sivustolla todetaan myös, että ”sidosryhmävuorovaikutus on sisäänrakennettu osuustoiminnalliseen toimintamalliimme, sillä esimerkiksi osuuspankkien hallintoelimet rakentuvat omistaja-asiakkaista, jotka voivat vaikuttaa pankkinsa toimintaan. Pyrimme avoimeen ja jatkuvaan vuoropuheluun sidosryhmiemme kanssa. Yhtenä tärkeimmistä sidosryhmätoiminnan periaatteista on tunnistaa vuoropuhelun kautta kehitettäviä kohteita OP:n vastuullisuudessa.” Kuitenkin pankin ylintä päätösvaltaa käyttävän edustajiston jäseniä informoitiin sulkemispäätöksestä vasta samana päivänä kun asia tiedotettiin julkisuuteen. Mielestämme OP Vaara-Karjala ei ole noudattanut päätöksenteossa omia kirjattuja toimintaperiaatteitaan eikä arvojaan. Vaadimme päätöksen perumista ja pankkipalvelun jatkamista Uimaharjun konttorissa vähintään nykyisellä tasolla eli 2 päivänä viikossa.
Uimaharjun taajamayhdistys ry Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45470 Luotu: 02.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
165 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
139 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
106 Luotu: 03.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1731 Luotu: 12.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
72 Luotu: 01.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
201 Luotu: 13.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
215 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
242 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
120 Luotu: 23.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20859 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
726 Luotu: 12.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
107 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Tjudan vanhan graniittisillan säilyttämiseksi
93 Luotu: 26.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3583 Luotu: 10.09.2021