VETOOMUS TIEN 477 PERUSKORJAAMISEKSI

Me tien käyttäjät vaadimme tien peruskorjausta seuraavin perustein:

Pöytälahdentie (tie 477) on Outokummun eteläosissa sijaitseva, osittain Liperin puolella oleva tie. Tie yhdistää Varkaudentien (tie 23) ja Kuopiontien (tie 9) toisiinsa, Kuvat 1-2.  Tie on 25 kilometrin mittainen ja koko matkaltaan kestopäällystetty. Tie on jo vuosikausia ollut kohtuuttoman huonossa kunnossa ja sille kaivataan kipeästi parannusta. Keväisin tien pinta rikkoutuu routiessaan erittäin pahoin.  

Tiessä on syviä teräviä kuoppia erityisesti ajourien kohdalla ja paikoin koko kaistan levyisiä kuoppa-alueita, minkä vuoksi autoilijan on usein ajettava keskellä tietä ja ajoittain jopa vastaan tulevien kaistalla. Lisäksi tie on ajokaistoiltaan painunut syville urille. Vesiliirron riski on suuri jopa kuorma-autoilla. Tien suuret heitot ja painumat ovat vaarallisia kaikelle moottoriliikenteelle sekä välillisesti kevyelle liikenteelle, kun moottoriajoneuvoilla joudutaan puikkelehtimaan kuoppien ja painumien välissä kuljettajien yrittäessä välttää ajoneuvonsa rikkoutumista.  

Tietä paikkaillaan irtonaisella asfalttimurskeella yksittäisten kuoppien osalta pitkin vuotta. Henkilöajoneuvoliikenteen lisäksi tiellä on runsaasti säännöllistä rekkaliikennettä, mikä nopeasti hajottaa paikatut kuopat/kuoppa-alueet. Paikkaukset ovat huonolaatuisia ja erittäin paikallisia. Lisäksi tien penkereiden vesakoituminen vaarantaa tienkäyttäjien turvallisuutta.  

Tätä huonokuntoista tietä käyttää päivittäin työ- ja asiointiliikenteeseen pelkästään välittömässä tienvaikutuspiirissä olevat yli 150 kotitaloutta. Tietä pitkin kuljetaan Juojärven rantojen lukuisille mökeille sekä Pitkälahden satamaan. Lisäksi tiellä kulkee koululaiskuljetukset. Tie toimii väylänä työssäkäyntiliikenteelle niin pohjoisen kuin etelänkin suuntaan. Puukuljetukset Uimaharjuun, Varkauteen ja Äänekoskelle sekä Outokummun teollisuuskylän yrityksien raaka-aineet ja tuotteet kulkevat osin tätä tietä pitkin.  

Tie on etelästä tuleville Outokumpuun, Polvijärvelle, Juukaan ja Kolille suuntaaville matkailijoille ensimmäinen kontakti Pohjois-Karjalaan ja Outokummun kaupunkiin – millaista mielikuvaa  kunnista ja maakunnasta sekä sen asukkaista, erittäin huonossa kunnossa oleva tie synnyttää matkailijalle? Tien kunnostaminen olisi koko maakunnan ja em. kuntien yhteinen etu ja välttämättömyys. Heinävesi on juuri liittynyt Pohjois-Karjalan maakuntaan, joten Valamo-Outokumpu-Koli matkailun ja tieyhteyden kehittäminen tulee entistä tärkeämmäksi. Nykyisiä tienkäyttäjämääriä jopa vähentää se, että osa yksityisautoilijoista ja tilausbusseista välttää tietoisesti tien käyttöä sen huonon kunnon vuoksi.  

Edellinen peruskorjaus on tehty vuoden 1985 tienoilla. Tämän jälkeen nopeusrajoituksena tiellä oli paikoin 100 km/h.  Keväällä 2017 noin 12 km:n matkalle asetettiin 50 km/h nopeusrajoitus. Nopeusrajoitusten pakollinen laskeminen tien huonon kunnon takia lisää tien läpikulkuaikaa ja vaikuttaa tietä käyttävien talouksien työ- ja harrastematkoihin ajallisesti. Myös raskaan liikenteen osalta tappioita tulee pidempien matka-aikojen  vuoksi. Tien peruskorjaaminen mahdollistaisi turvallisen liikkumisen tiellä.  

Nimiä tähän vetoomukseen kerätään joulukuun loppuun 2017. Tämän jälkeen vetoomus tullaan luovuttamaan Pohjois-Karjalan ELY-keskukselle, joka päättää tämän alueen teiden kunnossapidosta. Vetoomus lähetetään tiedoksi liikenne- ja viestintäministeriöön, alueen kansanedustajille sekä maakuntahallitukselle.   Outokummussa 29.10.2017 Viuruniemen kyläyhdistyksen puolesta, Pasi Heino, Puheenjohtaja


Viuruniemen kyläyhdistys, Pasi Heino    Ota yhteyttä adressin tekijään


TAI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista sivustollamme. Adressin tekijä näkee kaikki antamasi tiedot.

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Tarkasta sähköpostisi (myös roskapostikansio).
Facebook
Kannatatko perustuloa?