Adressit.com

YLE:n rahoituksesta ei saa leikata

A Ari Tapio ·

Nyt hallitusneuvotteluissa on kaksi eduskuntavaalien suurinta puoluetta, jotka molemmat ovat ennen eduskuntavaaleja kertoneet haluavansa pienentää YLE:n rahoitusta. Perussuomalaiset 140 miljoonaa vuodessa ja Kokoomus 124,7 miljoonaa vuodessa. Tämä ei saa tapahtua. YLE tuottaa kattaavaa, monipuolista, laadukasta ja monikielistä sisältöä moniin eri kanaviin. On radiokanavat, televisiokanavat ja nettipalvelu. Lisäksi palveluihin kuuluu alueelliset lähetykset sekä television että radion puolella. Kanavilta tulee kattavasti ajankohtaisohjelmia, viihdettä ja elokuvia (kotimaista- ja ulkomaista tuotantoa), uutisia, urheilua, musiikkia jne. Tästä ei pidä karsia. Kaikilla sivistyneillä valtioilla on valtakunnalliset yleisradioyhtiöt. Suomessa rahoitus on hoidettu oikeudenmukaisesti ns. YLE verolla, joka on suuruudeltaan porrastettu veronmaksajan tulotason mukaan. Sanotaan jo tässä vaiheessa jyrkkä ei YLE:n budjetin karsimiselle. 

Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Liitä linkki viestiin ja lähetä se ystäville, jotka saattaisivat allekirjoittaa.




Maksullinen mainonta

Adressit.com mainostaa tätä adressia 3,000 henkilölle.

Lisätietoja…

Valitse budjettisi
Maksutapa
OsuuspankkiNordeaHandelsbankenDanske BankAktiaS-PankkiPOP PankkiSäästöpankkiÅlandsbankenOma Säästöpankki
MobilePay
Google Pay
Apple Pay
Visa / Mastercarddebit tai credit
PayPal

Valitse maksutapa jatkaaksesi.