Lapinlahden puolesta

Ota yhteyttä adressin tekijään

Uusi selvitystyö Lapinlahdesta alkanut

2020-11-09 10:08:47

Helsingin kaupunginhallitus hylkäsi kesäkuussa esityksen myydä Lapinlahden rakennukset kiinteistösijoittajalle, jolle olisi annettu myös rakennusoikeutta alueen puistoon. Samalla linjattiin, että selvitetään laajasti hyväksyttävissä oleva ratkaisu, joka mahdollistaa mielenterveystyön sekä kansalaisjärjestö- ja kulttuuritoiminnan säilymisen alueella.

Kaupunkiympäristötoimialan johto on nyt valinnut Lapinlahden sairaala-alueen ja sen rakennusten kehittämistä koskevan selvitystyön tekijöiksi Sirkku Huiskon ja Eero Lundénin (Lundén Architecture Oy) sekä heidän kumppaninaan Markku Hietalan (Realidea Oy). Huisko ja Lundén keskittyvät eri toimijoiden näkökulmien selvittämiseen, niiden koostamiseen, ratkaisuehdotuksesta neuvottelemiseen sekä tulevan toteutustavan ideointiin. Markku Hietalan vastuualueena ovat kiinteistötalouteen ja hallintomalliin liittyvät kysymykset.

Selvitystyön ilmoitettiin käynnistyvän laajalla osapuolten kuulemisella ja haastattelukierroksella. Selvityshenkilöille voi myös toimittaa aiheeseen liittyviä kommentteja ja taustatietoa osoitteeseen lapinlahti@lunden.co.

Lapinlahden nykyiset toimijat toivovat hyvää yhteistyötä selvitysryhmän kanssa. Pro Lapinlahti mielenterveysseura ja Lapinlahden Lähde ovat tarjoutuneet myös kanavaksi kaupunkilaisten osallisuudelle suunnittelutyöhön. Ne keräävät helsinkiläisten näkemyksiä yleisötilaisuuksissa, työpajoissa ja kyselyllä, joka jatkuu 15.11. asti. Kysely ja muuta tietoa siitä, miten voi osallistua Lapinlahden tulevaisuuden ideoimiseen löytyy nettisivuilta https://lapinlahti.info/

 


Marjut Tawast, Yrjö Hakanen, Tuomo (Tumppi) Valokainen

Kiitos: Kansalaistoiminta voitti, Lapinlahtea ei myyty

2020-05-13 07:23:15

Hei,

Kiitos kannanotostasi Lapinlahden puolesta. Meitä allekirjoittajia kertyi tähän adressiin yli 5 400 ja päättäjille esitettiin myös useita muita vetoomuksia. Eräät kaupunginvaltuuston ja lautakunnan jäsenet ovat kertoneet, että kansalaistoiminta vaikutti ratkaisevalla tavalla siihen, että lautakunta päätti hylätä esityksen Lapinlahden myymisestä kiinteistösijoitusyhtiö NREP:lle ja kaavoittaa yhtiölle tontteja Lapinlahden puistoon.  

Päätös syntyi eilen illalla kaupunkiympäristölautakunnassa äänin 8 – 4. Vain kokoomus kannatti myyntiesitystä.  

Lautakunta päätti, että asetetaan selvityshenkilö valmistelemaa laajasti hyväksyttävissä oleva esitys Lapinlahden säilyttämisestä ja korjaamisesta. Selvitystyötä linjattiin monilla hyvillä lähtökohdilla Lapinlahden avoimuuden, rakennusten ja puiston suojeluarvojen sekä mielenterveys-, kulttuuri- ja kansalaistoiminta turvaamisesta.  

NREP:in suunnitelma hylättiin, mutta ovi jätettiin auki NREP:n tai muun ulkopuolisen tahon osallistumiselle uuden kokonaisuuden valmisteluun ja toteuttamiseen. Mahdolliseksi todettiin myös se, että kaupunki jatkaa Lapinlahden rakennusten tai osan niistä omistajana, esimerkiksi perustettavan kiinteistöyhtiön kautta. Lisärakentamista on tarkoitus selvittää laajemmalla alueella, puiston ulkopuolelta, jos yleiskaavaan merkitylle – ja jo pariin kertaan hylätylle – keskustatunnelille voidaan osoittaa toinen suuaukon sijainti.  

Tämä adressi on tehnyt tehtävänsä. Lapinlahden tulevaisuutta ei ole kuitenkaan vielä kokonaan ratkaistu. Voit seurata uusia selvityksiä ja esityksiä mm. Lapinlahden Lähteen, Pro Lapinlahden ja Helsingin kaupunkiympäristötoimialan nettisivuilta.

Jatketaan Lapinlahden puolesta!

 

Lautakunnan päätöstiedote: https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkiymparistolautakunta/Suomi/Paatostiedote/2020/Kymp_2020-05-12_Kylk_15_Pt/index.html

Lapinlahden Lähteen sivut https://lapinlahdenlahde.fi/ https://www.facebook.com/lapinlahdenlahde/

Pro Lapinlahti ry http://www.prolapinlahtiry.fi/


Marjut Tawast, Yrjö Hakanen, Tuomo (Tumppi) Valokainen

Lisää nimiä Lapinlahden puolesta

2020-05-04 15:53:26

Hyvä Lapinlahden puolesta -adressin allekirjoittaja  

Kiitos kun olet mukana puolustamassa Lapinlahden entisen sairaalan alueen kulttuuri- ja ympäristöarvoja sekä sen merkitystä mielen hyvinvoinnin, kulttuurin ja kansalaistoiminnan keskuksena. Adressiimme on muutamassa päivässä kertynyt jo lähes kolme tuhatta allekirjoitusta.  

Ehdotus Lapinlahden rakennusten ja puistoon kaavoitettavan rakennusoikeuden myymisestä kiinteistösijoitusyhtiö NREP:lle jätettiin kaupunkiympäristölautakunnassa viime tiistaina pöydälle. Sen jälkeen ovat Lapinlahden myymistä vastaan ottaneet kantaa mm. Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet pääkirjoituksissaan. Asia on ollut esillä myös muissa lehdissä ja Ylen ohjelmissa.

Lautakunta käsittelee asiaa 12. toukokuuta. Sitä ennen pyrimme tietysti saamaan tähän adressiin mahdollisimman paljon lisää allekirjoittajia. Adressi toimitetaan lautakunnalle maanantaina 11. toukokuuta.

Toivottavasti voit kertoa tästä adressista muille ja jakaa linkkiä allekirjoittamaan www.adressit.com/lapinlahden_puolest  

Helsingissä 4.5.2020
Marjut Tawast, Yrjö Hakanen, Tuomo (Tumppi) Valokainen


Marjut Tawast, Yrjö Hakanen, Tuomo (Tumppi) Valokainen



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinälläsi sekä adressin aiheeseen liittyvissä ryhmissä.
  • Ota yhteyttä kavereihisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttäen sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…