Adressi Oulun kaupunginteatterin toimintaedellytysten säilyttämisen puolesta!

Ota yhteyttä adressin tekijään

KIITOS!

2020-12-01 16:13:14

Kiitos kaikki

 

allekirjoituksista Oulun Kaiku -ryhmän

 

keskusteluista luotuun Adressiin Oulun kaupunginteatterin toimintaedellytysten säilyttämisestä! Saimme "torjuntavoiton". Kaupunginhallituksen esittämä puolen miljoonan suuruinen määrärahasupistus ensi vuodelta jäänee 150.000 euroon. Tämä vaikuttaa jo todelta kaupunginvaltuustossa tänään 30.11. klo 15 mennessä käydyn keskustelun pohjalta. Meidän puolueista riippumaton Adressi oli jaettu jo perjantaina kaikille valtuutetuille. Lopullinen äänestys on tosin valtuustossa vasta viikon kuluttua maanantaina 9.12.2020. Erimielisyyttä valtuustopuolueiden kompromississa keskusteluissa ilmeni vielä siitä, koskeeko 150.000 euron leikkaus vain vuotta 2021 vai myös kahta seuraavaa vuotta.
Ellet jo olekin Oulun Kaiku -faceryhmän jäsen, tässä samalla kutsu tulla mukaan.
Kiitos! Kutsu aiheiltaan "kansainväliseen" Oulun Kaiku -faceryhmään! Tutustuisitko suoraan Facebook-sivuun nimeltä "Oulun Kaiku", ja sisällön lisäksi myös sivulla näkyvään Toiminta-osioon, sillä sieltä selviävät säännöt, joita ryhmässä on kaikkien ehdottomasti noudatettava. Nimestään huolimatta ryhmän keskustelu käsittelee koko maata. Aktiivisia jäseniä on yli tuhat, ympäri Suomen, lisäksi ulkomailta. Ja jos kiinnostaa, paina siellä fb-sivulla yläosassa [Liity] ja vastaa kysymyksiin!
-- Tervetuloa! (y) https://www.facebook.com/groups/2506667859609592/

Tämän adressin avaaja ja luovuttaja: Pentti Kiviranta Puolueista riippumattoman Oulun Kaiku -keskusteluryhmän facebook-sivuston ylläpitäjä –Adressin teksti on koottu ryhmässä käydystä keskustelusta.

Adressi Oulun kaupunginteatterin toimintaedelltysten säilyttämisen puolesta on luovutettu

2020-11-27 13:21:13
Adressi Oulun kaupunginteatterin toimintaedelltysten säilyttämisen puolesta

 

on luovutettu tänään perjantaina 27.11.2020 kello 13 Oulun kaupungin kirjaamoon, joka on luvannut toimittaa sen Oulun kaupunginvaltuuston sihteeristölle, valtuuston puheenjohtajiston minulle antaman ohjeen mukaisesti. Sihteeristö liittää sen valtuuston esityslistan asiakirjoihin. Allekirjoitusten määräaika päättyi siis kello 12. Valtuuston kokoushan pidetään maanantaina 30.11.2020 alkaen klo 17 huom etäkokouksena, joten "lähetystömme" ei pääse valtuuston kokoukseen.
 

Tämän adressin avaaja ja luovuttaja: Pentti Kiviranta Puolueista riippumattoman Oulun Kaiku -keskusteluryhmän facebook-sivuston ylläpitäjä –Adressin teksti on koottu ryhmässä käydystä keskustelusta.

Oulun Kaupunginteatterin tulevaisuus?

2020-11-15 21:31:13

Oulun Kaupunginteatterin tulevaisuus?

Katsoistko adressin fb-sivulta Oulun Kaiku

 


Tämän adressin avaaja ja luovuttaja: Pentti Kiviranta Puolueista riippumattoman Oulun Kaiku -keskusteluryhmän facebook-sivuston ylläpitäjä –Adressin teksti on koottu ryhmässä käydystä keskustelusta.



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinälläsi sekä adressin aiheeseen liittyvissä ryhmissä.
  • Ota yhteyttä kavereihisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttäen sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.