Adressi Jyväskylän Kuohun päiväkoti-koulun lisätilojen ja 1.-4. l
Adressi Jyväskylän Kuohun päiväkoti-koulun lisätilojen ja 1.-4. luokkien kouluna säilymisen puolesta
Jyväskylän kaupungin sivistyslautakunnalta pyydetään 20.3.2013 kokouksessa lausuntoa Jyväskylän Tilapalvelun laatimaan Kuohu-Vesanka
–alueen päiväkoti-koulujen hankesuunnitelmaan. Suunnitelma on laadittu, koska Kuohun ja Vesangan koululaisten määrän tiedetään kasvavan nykyisestä alle 200 oppilaasta lähivuosina yli 300 oppilaaseen.Hankesuunnitelmassa esitetään Kuohun päiväkoti-koulun muuttamista 1-4 -luokkaisesta koulusta 1-2 luokkien kouluksi, ja sitä ettei Kuohun koulu tai päiväkoti saisi lisätilaa, vaikka alueen lapsimäärä on kasvava. Tämä tarkoittaisi Kuohun 3.-4. -luokkalaisten kuljettamista jo ensi syksystä alkaen Vesangan kouluun, jonne jouduttaisiin rakentamaan väliaikaista lisätilaa sekä Kuohulta tuleville lisäoppilaille, että kasvavaan oman koulun tarpeeseen.
Lautakuntaan 20.3. lausunnolle ja sieltä Jyväskylän Tilapalvelun johtokuntaan huhtikuussa päätettäväksi menevä suunnitelma paljastettiin vanhemmille 12.3. järjestetyssä keskustelutilaisuudessa, ilman että vanhempia oltiin kuultu missään vaiheessa asian valmistelua.
Tilaisuudessa kävi selväksi, etteivät vanhemmat hyväksy suunnitelmaa. He eivät hyväksy myöskään tapaa, jolla hankesuunnitelma on valmisteltu ilman päiväkotilasten ja koululaisten vanhempien, tai heidän edustajiensa, kuulemista.
Me, tämän nettiadressin allekirjoittaneet, vaadimme asian palauttamista uudelleen valmisteluun ja tuomaan päätöksentekoon sellainen tilasuunnitelma, jossa Kuohun koululaiset saavat lisätilaa omalta koululta ja voivat myös jatkossa jatkaa koulua omalla kylällä vähintään neljänteen luokkaan asti. Tällaista vaihtoehtoa varten on vuoden 2013 talousarvion investointiohjelmaan joulukuussa kaupunginvaltuustossa hyväksytty miljoona euroa (1 000 000 €).
Luotamme Tilapalvelun ammattitaitoon, että hyvin suunnittelemalla tuo budjetissa jo oleva miljoona euroa riittää ratkaisemaan Kuohun 1.-4. luokkien päiväkotikoulun akuutin luokka- ja ruokailutilatarpeen lisäksi myös kasvavan Vesangan päiväkoti-koulun tilatarpeet suunnitelluksi muutamaksi vuodeksi eteenpäin.
Anu Siika-aho Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1422 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3501 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
395 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
425 Luotu: 19.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20447 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
126 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1860 Luotu: 09.05.2022
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1706 Luotu: 22.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
56 Luotu: 07.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1488 Luotu: 10.12.2024
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
550 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11337 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
683 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2506 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
17 Luotu: 08.05.2025