Suosituimmat adressit tänä vuonna

Koko ajalta | 24 tuntia | 7 päivää | 30 päivää | Edellinen kuukausi | Tämä vuosi (2019) | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006

Lohjan kaupunginorkesterin tulevaisuuden turvaaminen.

Me allekirjoittaneet vetoamme Lohjan päättäjiin, että Lohjan kaupunginorkesterin toiminta turvataan. Lohjan kaupunginorkesteri on Lohjan musiikkielämän aktiivisuuden ja monipuolisuuden kantava voima ja koko Uudenmaan kulttuurikentän merkittävä toimija. Perinteisen konserttitoiminnan lisäksi orkesteri tarjoaa palvelujaan sairaaloissa, palvelutaloissa ja päiväkodeissa. Tekee musiikkikasvatustyötä kouluissa ja kirjastossa sekä musiikkiopistossa, jossa orkesterin jäsenet opettavat omaa instrumenttia

Luotu: 2019-03-10

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2684 2636
2019 2684 2636

Päätös Karinakodin lakkauttamisesta on peruttava

Vastustamme Turun Karinakodin lakkauttamista. Karinakoti on yksi Suomen neljästä saattohoitokodista. Saattohoitoa toteutetaan siellä ihmisläheisesti ja ammattitaidolla. Jokaisella on oikeus inhimilliseen ja arvokkaaseen kuolemaan. Myös potilaan läheisillä on oikeus saattaa läheisensä viimeiselle matkalleen tehden tilanteesta niin hyvän kuin mahdollista on. Saattohoito koskettaa potilaan lisäksi myös hänen läheisiään joiden on kyettävä jatkamaan läheisen kuoleman jälkeen. Näistä syistä johtuen Ka

Luotu: 2019-04-30

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2421 2383
2019 2421 2383

APPELL FÖR AL-FAREED AYO

                      Kära medmänniskor, läs min text!Migrationsverket har gjort det igen. Tagit ett ödesdigert felaktigt beslut, grundat på NTM centralens ofattbara negativa beslut. Detta är historien i korthet: Fareed Al -Magasees jobbade som skräddare för USAs armé i Irak, vilket senare inte sågs med blida ögon av IS och andra illsinnade riktningar. En dag var Fareed ute med bilen, med sin far som chaufför. Fade

Luotu: 2019-07-21

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2404 2295
2019 2404 2295

Jyväskylä tarvitsee skeittihallin

Jyväskylän liikuntapalvelut ilmoittivat yllättäen paikalliselle rullalautayhdistys JyRu:lle, että Kuokkalassa sijaitseva Salmirannan skeittihalli tullaan purkamaan tulevan kesän aikana. Korvaavasta tilasta ei ole vielä tietoa.  Jyväskylä ei voi jäädä ilman skeittihallia. Päinvastoin, kaupunki on kipeästi vailla suurempia tiloja tälle yhteisölliselle, luovalle ja vapaamuotoiselle urheilulajille. Suurempi skeittihalli voisi parhaimmillaan mahdollistaa myös useiden muiden lajien, kuten BMX-ajamisen

Luotu: 2019-05-14

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2026 2002
2019 2026 2001

Merimetsot riistalinnuiksi

Merimetsot ovat viime vuosina lisääntyneet voimakkaasti Suomenlahdella, Saaristomerellä sekä Selkämerellä. Yksittäiset lintukoloniat ovat useita tuhansia lintuja ja aiheuttavat paikallisesti mittavaa vahinkoa ja ympäristöhaittaa. Tämä tapahtuu varsinkin  loma-asutuksen läheisyydessä. ELY keskuksen tutkijat katsovat vihrein lasein tilannetta ja kehitystä välittämättä paikallisten ihmisten ja paikallisen ympäristön edusta. Huomattavasti vähempilukuisia ja harvinaisempia lintulajeja kuten sorsa- ja

Luotu: 2015-04-27

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 7579 7490
2019 2003 1971

Pelastetaan Kemin kaupunginteatteri.

Kemin kaupunginteatterin tulevaisuus on uhattuna. Kulttuurikeskuksen sisäilmaongelmien vuoksi teatteri on joutunut evakkoon vuokratiloihin, ja tilanne puutteellisissa tiloissa on toiminnan kannalta kestämätön. Talven 18-19 aikana käytössä olevat väistötilat ovat aivan liian pienet yleisökapasiteetin suhteen: Teatterin ison näyttämön katsomoon mahtui 324 henkeä, nyt suurin tila (Kemin Pirtti) vetää vain120. Näyttämö on pienikokoinen ja esitykset on jouduttu tuomaan salin puolelle, mikä pienentää

Luotu: 2019-03-20

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2002 1961
2019 2002 1961

Voimavararajaus pois uudesta vammaispalvelulaista

Uuteen Vammaispalvelulakiin esitetty voimavararajaus on luonteeltaan syrjivä ja yhdenvertaisuutta rajaava. Voimavararajaus on myös nykyisessä laissa, josta se siis tulisi poistaa. Kyseiseen pykälään vedoten monet kunnat ovat tehneet kyseenalaisia säästöpäätöksiä linjatessaan, että VAIN PUHEKYKY täyttää voimavarapykälän vaatimukset.Vaikka muuten täyttäisikin voimavaraedellyksen, kirjoituskyvyttömyyttä on käytetty avustajaa tarvitsevaa vastaan, ja evätty henkilökohtainen apu.Monissa kunnissa mm. a

Luotu: 2019-05-18

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 1979 1962
2019 1979 1960

Pidetään kultturitalo Annis Porin kaupungin yksikkönä!

Me allekirjoittaneet, Porin kulttuuritalo Anniksen toimijat, käyttäjät, työntekijät ja ystävät, vaadimme, että Annis säilyy entiseen tapaan Porin kaupungin alaisuudessa.   Anniksella on kolme vakituista kaupungin työntekijää, joista yhden, vastaavan  työntekijän paikka on juuri laitettu hakuun. Talossa toimii lukuisia yhdistyksiä ja ryhmiä, mm. Porin Teatterinuoret, yksi Suomen suurimmista lasten ja nuorten harrastajateattereista. Lisäksi talolla järjestetään erilaisia tapahtumia ja koulutuksia,

Luotu: 2019-10-14

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 1922 1893
2019 1922 1896

RANTARATA KUNTOON!

Koska uusi Elsa- eli Tunnin juna -hanke tulee jättämään katveeseen koko Länsi-Uusimaan, me alueen asukkaat kannamme syvää huolta Rantaradan kehittämisestä. Rantarata on koko Länsi-Uusimaan elinvoimaisuuden tae.   Uuttamaata on kehitettävä tasapuolisesti. Länsi-Uudeltamaalta liikkuu päivittäin noin 15.000 henkeä pk-seudulle töihin ja takaisin.*) Tulevan Tunnin junan ratalinjauksen aluetta palvelee jo uusi moottoritie, joka olennaisesti lyhentää matkustusaikoja alueelta pk-seudulle tai Turkuun. Tu

Luotu: 2019-04-08

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 1778 1739
2019 1778 1739

Mopot 60km/h

Mopojen ja moposkoottereiden suurinta sallittua nopeutta tulisi nostaa 45km/h:sta 60km/h:n, sillä liikenteen seassa tuon sallitun vauhdin ajaminen on hyvin vaarallista. Varsinkin ruuhka-aikoina mopoilijan turvallisuus on erittäin uhattuna, muunmuassa lukuisten ohitusten / ohitusyritysten johdosta, joita autoilijat kuumeisesti tekevät. Ulkomailta valmistettavat ja tulevat mopot ovat jo tehtaalla suunniteltu kulkemaan sitä vauhtia, jonka ne kestävät, ja joka on turvallista mopolle, mopoilijal

Luotu: 2006-06-12

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 30186 30112
2019 1752 1720

ISO-TARJANNEVEDEN HAITALLINEN VEDENVAIHTELU TULEE KORJATA

ISO-TARJANNEVEDEN ALIVEDENKORKEUTTA TULEE NOSTAA KUNNOSTAMALLA MUROLEKOSKI LUONNONMUKAISEKSI JA NOSTAMALLA KOSKEN KYNNYSTÄ Me allekirjoittaneet Iso-Tarjanneveden, Muroleen-Virtain Herraskosken ja Mänttä-Vilppulan Vilppulankosken välisen vesistöalueen virkistyskäyttäjät, asukkaat, loma-asukkaat, kalastajat ja veneilijät esitämme Virtain ja Mäntän-Vilppulan kaupungeille sekä Ruoveden kunnalle, että Iso-Tarjanneveden alivedenkorkeuksien nostamismahdollisuus selvitettäisiin ja käynnistettäisiin vede

Luotu: 2019-04-20

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 1733 1714
2019 1733 1699
Facebook
Pitäisikö puoluetuet lopettaa?