Suosituimmat adressit tänä vuonna

Koko ajalta | 24 tuntia | 7 päivää | 30 päivää | Edellinen kuukausi | Tämä vuosi (2019) | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006

Vetoomus Loimaan kyläkoulujen puolesta

  Loimaan kouluverkkoselvityksen kolme vaihtoehtoa esittävät jokainen vähintään kolmen ja enintään yhtä vaille kaikkien kyläkoulujen sulkemista. Lakkauttamislistalla ovat jokaisessa esitetyssä vaihtoehdossa Virttaan, Kojonkulman ja Niinijoen koulut. Pahimmillaan myös Metsämaan ja Kauhanojan koulut sekä Alastaron yläkoulu. Loimaan kylät sijaitsevat kuitenkin pitkien etäisyyksien päässä kohdekouluista, ja kylistä muutenkin olemattomiin vähenneet palvelut saattavat kylien asukkaat ja etenkin niiden

Luotu: 2019-05-31

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 506 502
2019 506 501

Ummeljoen koulu säilytettävä

Kouvolan perusopetuksen kehittämissuunnitelman mukaan Ummeljoen koulu lakkaisi jo keväällä 2020 marraskuussa 2018 valtuutettujen lupaamien pitkien siirtymäaikojen 5‒10 vuoden sijaan. Vaadimme Ummeljoen koulun säilyttämistä vähintään luvatun siirtymäajan. Perustelut: Ummeljoen koulu on kuntoraportin mukaan terve koulu.       Koulumatka Myllykoskelle kulkisi vaarallisen Keskikosken sillan yli sekä osalla myös Anjalantien kautta. Koulumatkan turvallisuus on taattava. ”Liikkuva Kouvola – aina löytyy

Luotu: 2019-07-19

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 502 501
2019 502 501

Lappeenrannan kaupungin jätevesiä EI saa purkaa Saimaaseen.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että kansallisaarteemme Saimaa ei saa olla Lappeenrannan kaupungin jätevesien purkupaikka, kuten julkisuudessa on esitetty. Viime vuosina on saatu erilaisilla toimenpiteillä Pien-Saimaan huonontunutta vedenlaatua parantumaan muunmuassa pumppaamalla sinne  parempi laatuista vettä eteläiseltä Suur-Saimaalta. Valitsemalla jätevesien purkupaikaksi eteläisen Saimaan tämä hyvä kehitys uhkaa loppua. Ei myöskään voida antaa takeita siitä, että eteläisen Suur-Saimaan veden

Luotu: 2019-05-30

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 496 488
2019 496 468

Pelikoneet pois kaupoista ja kioskeista

Tämän adressin tarkoitus on saada päättäjät tekemään uusi lakialoite pelikoneiden poistamiseksi kaupoista ja kioskeista. Tiedätkö vanhempi, huoltaja tai isovanhempi mihin lapsesi tai lapsenlapsesi käyttää rahansa? Tiesitkö, että lapsetkin saavat nyt pelata Casinopelejä? Bonamer on keksinyt kieron tavan koukuttaa lapset ja nuoret peleihinsä laillisesti! Rahapeleissä on ikäraja 18 vuotta (arpajaislaki 14 a §), mutta nyt on ilmestynyt vaivihkaa lasten käyttämälle elintarvikekioskille polettipeli,

Luotu: 2012-09-06

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 640 631
2019 494 487

Helsinki-Valamo-Joensuu bussivuoro on säilytettävä!

  Helsinki – Valamo -bussivuoro on säilytettävä Savonlinja on 1.1. 2019 lopettanut erittäin tärkeän bussivuoron Helsingistä Valamon luostariin (päätepysäkki Joensuu). Vuoron lakkauttaminen vaikeuttaa luostarin toimintaa ja hankaloittaa luostariin saapuvien turistien sekä Valamon opiston kursseille osallistuvien liikkumista merkittävällä tavalla. Lopetettu bussivuoro oli aamuvuoro, johon oli hyvät liittymäyhteydet myös eri suunnista Suomea tuleville. Tällä hetkellä Savonlinja ajaa Valamoon päiväs

Luotu: 2019-01-17

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 484 480
2019 484 480

RIISTAVEDELLE UUSI RAKENNUS YHTENÄISKOULU- JA MONITOIMITALOKSI!

25.2.2019 Me allekirjoittaneet vetoamme Kuopion kaupungin päättäjiä olemaan sanansa mittaisia ja noudattamaan kaupungin strategiaa laittamaan lapset etusijalle ja kehittämään Riistaveden maaseutualuetta. Riistavedelle tarvitaan UUSI yhtenäiskoulurakennus, joka palvelee monipuolisesti kaikkia alueen asukkaita ja toimijoita. Yhtenäiskoulun (ala- ja yläkoulu) lisäksi ainakin esikoulu, kirjasto, nuorisotila ja kuntosali tarvitsevat Riistavedellä uudet tilat. Monitoimitaloon tarvitaan täysimittainen

Luotu: 2019-02-25

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 474 472
2019 474 472

Vahid Veissille oleskelulupa yksilöllisestä inhimillisestä syystä

VAHID VEISSI (s.26.10.1994) Puhuu sujuvaa suomenkieltä On valmistumassa ammattikoulusta talonrakentajaksi Tehnyt opiskelun ohella ahkerasti töitä maksaen veroja Suomeen Kuuluu vapaaehtoispalokuntaan On suomalainen puoliso ja ystäviä On integroitunut suomalaiseen yhteiskuntaan ja omaksunut suomalaisen ajatusmaailman Täten vaadimme, että hänelle myönnetään oleskelulupa yksilöllisestä inhimillisestä syystä ulkomaalaislakiin vedoten: 52 § Oleskeluluvan myöntäminen yksilöllisestä inhimillisestä syyst

Luotu: 2019-09-27

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 472 456
2019 472 136

Kyläsaaren palvelukodin lakkauttamisen vastustaminen

Porin kaupungin perusturva uhkaa lakkauttaa Kyläsaaren palvelukodin, joka on on ainoa maalaismiljööllä oleva ympärivuorokautinen Hoitolaitos meri-Porin alueella.Tämän adressin allekirjoittamalla vastustat Kyläsaaren palvelukodin lakkauttamista. Kiitos tuesta.                                               

Luotu: 2019-08-10

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 471 468
2019 471 468

Ryhmäkanne Carunaa vastaan liian isoista siirtohinnoista

Olin yhteydessä Kuluttujaneuvontaan ja Suomessa on säädetty laki jo yli 10 vuotta sitten koskien ryhmäkannetta josta kevyempi versio on ryhmävalitus joka käsitellään kuluttajasuojalautakunnassa ja kun taas ryhmäkanne käsitellään eri oikeusasteissa. Carunan kohtuuttomat hinnankorotukset ovat mielestäni laittomia koska kyseessä on monopoliaseman väärinkäyttö joka ei perustu muuhun kuin omistajien suureen ahneuteen ja heidän henkilökohtaiseen taloudelliseen hyötyyn.  Toinen asia Carunan toiminnassa

Luotu: 2016-02-04

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 13331 13297
2019 469 465

Riistavuoren metsä säilytettävä

Haagassa sijaitseva Riistavuoren metsä suunnitellaan rakennettavaksi. Vihdintien bulevardikaupungin kaavarunkoluonnoksessa metsä esitetään rakennettavaksi lähes täyteen. Hakkuut ovat mittavat, eikä metsästä jäisi jäljelle kuin pieniä kallioisia osia. Metsä on haagalaisille tärkeä ulkoilu- ja virkistyspaikka ja se on hyvin aktiivisessa käytössä. Haagalaisten asukkaiden lisäksi metsää käyttävät Haagan päiväkotien metsäkerholaiset, koulujen oppilaat ja Riistavuoren palvelukeskuksen asiakkaat. Riist

Luotu: 2019-06-08

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 454 452
2019 454 448

Vetoomus Kaustisen laskettelurinteen jo hyväksytyn maakaupan turvaamiseksi

Vetoomus valituksen poisvetämisestä, Kaustisen laskettelurinteen maapohjan jo hyväksytystä kauppakirjasta, siitä valituksen tehneille valtuutetuille.

Luotu: 2019-01-27

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 450 447
2019 450 447
Facebook
Pitäisikö valtion kasvattaa tukeaan kulttuurille ja taiteelle?