Pakilan siirtolapuutarhan lisärakentaminen on estettävä
Kommentoitu viesti
Vieras |
#15 Re: Re: Nykyisten puutarhureiden tonteistakin meinataan ottaa puolet pois!27.02.2013 10:09#14: - Re: Nykyisten puutarhureiden tonteistakin meinataan ottaa puolet pois! En puhunut arvonnoususta mitään, vaan siitä, että menettää mökistään JO maksamastaan summasta ehkä parikymmentä tuhatta euroa. Monet siirtolapuutarhurit ovat vähävaraisia, jotka ovat sen ainoan omaisuutensa sijoittaneet puutarhamökkiinsä/-tonttiinsa. Ajatelkaapa puutarhuria, joka on ottanut pari vuotta sitten ison pankkilainan, jolla on ostanut mökin tarkoituksenaan saada siitä loppuelämän vihreän paratiisin perheelleen. Nyt pari vuotta myöhemmin tontista uhataan viedä puolet - ja samalla siis tonttimökin arvosta. Jos mökin joutuu syystä tai toisesta myymään, esimerkiksi siksi, että sairastuu, tulee taloudellisesti mahdottomaksi pitää sitä tai että puolikas tontti ei vastaa enää omia toiveita/tarpeita/tilantarvetta, niin myydessään sen pois käteen jää ehkä vain puolet siitä summasta, jonka siitä äsken maksoi. Mutta maksettavana on edelleen koko pankkilaina. Mökkitonttien hinta on kuitenkin pienempi kuin keskimääräisen suomalaisen kesämökin hinta. Monella puutarhurilla ei ole varaa ostaa muualta kesämökkiä, eikä autoa, jolla sinne pitäisi mennä. Olemme luottaneet siihen, että puutarhamökin ostaessaan sen “omistaminen” on pitkäikäisyydessään verrattavissa “oikeaan omistamiseen”. Kukaan puutarhuri ei taatusti osta mökkiä sen takia, että kuvittelisi myyvänsä sen parin vuoden päästä arvonnousun takia. Tässä on vaarana se, että juuri ne pienituoloiset, jotka ovat saanet raavittua varallisuutta kasaan juuri sen verran, että saavat siirtolapuutarhamökin, menettävät nyt perusteettomasti mökistä maksamaansa rahaa.
|
Vastaukset
Vieras |
#17 Re: Re: Re: Nykyisten puutarhureiden tonteistakin meinataan ottaa puolet pois!2013-02-27 10:16:29#15: - Re: Re: Nykyisten puutarhureiden tonteistakin meinataan ottaa puolet pois! Jos Pakilan siirtolapuutarhasta tulee ennakkotapaus tällaisessa, voidaanko vastaava toteuttaa jatkossa myös muissa siirtolapuutarhoissa? |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
418 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51109 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21054 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
770 Luotu: 12.06.2025