Rahkoilan koulun toiminnan jatkumisen puolesta
Kommentoitu viesti
Pienten puolesta! |
#58 Hattulan päättäjät unohtavat lapsen edun - vain raha ratkaisee!01.03.2013 20:52Kyllä Hattulan kunnan sivistyslautakunta pudotti pommin, kun esitti Rahkoilan koulun lakkauttamista - ja millä aikataululla - vajaa puoli vuotta lukukauden alkamiseen! Onkohan näin nopea menettelytapa edes säännösten mukaista? Säästösumma vaikuttaa "hihasta vedetyltä"! Lasten kuljettaminen ympäri pitäjää on kallista, samoin lisähenkilöstön palkkaaminen. Toisekseen pienille alakoululaisille lähikoulu on paras ratkaisu. Pitkät matkat ovat hankalia sekä lapsille, että vanhemmille. Siinä kärsii myös koulun ja vanhempen välinen yhteistyö. Ryhmäkoot kasvavat kouluissa ja opetuksen laatu heikkenee. Säästöjä tarvitaan kunnassa, mutta onko aina tartuttava ryhmiin, jotka eivät voi itse puhua puolesta eli pieniin lapsiin. Miettikää säästöjen aikaansaamista muualta! Uudet valtuutetut ja uusi kunnanjohtaja, teillä on nyt näytön paikka! Jos tämä pääsee menemään läpi, niin Hattula voi mainostaa itseään vähemmän lapsiystävällisenä kuntana. Kuntalaiset muistavat kyllä seuraavissa vaaleissa, miten uuden valtuuston toiminta kohdistui heti alussa parhaalla paikalla sijaitsevan Rahkoilan koulun lakkauttamiseen! Kuvitelkaa hyvät päättäjät, että teillä olisi nyt esim. koulunsa aloittava lapsi ja häntä jouduttaisiin kyyditsemään pitkiä matkoja ohi tyhjän Rahkoilan koulun. En usko, että pystyisitte tekemään lakkautuspäätöstä. Paperilla kaikki on helpompaa - valitettavasti! |
Vastaukset
Vieras |
#61 Re: Hattulan päättäjät unohtavat lapsen edun - vain raha ratkaisee!2013-03-10 12:51:26#58: Pienten puolesta! - Hattulan päättäjät unohtavat lapsen edun - vain raha ratkaisee! eikö merkitse mitään nimet adressin,ei toiveet kysymykset vanhempien?me tulevat ekaluokkalaiset olimme intoa ja toiveita täynnä pääsemme Rahkoilaan kouluun.vaan miten kävikään,toiveemme ja intomme lyötiin julmasti alle byrokratian nuijan.kunnanjohtaja ja muut päättävät elimet ihmettelen lakkauttamispäätöstänne ja asian salailua meiltä kuntalaisilta. -en voi muuta kuin muistella haikeudella ja lämmöllä Rahkoilan koulun turvallista ja kodinomaista ilmapiiriä.siellä jokainen oppilas oli yksilö jonka taidot ja osaamiset otettiin huomioon.siellä on aikaa oppilaalle.miksi kaikista kouluista tehdään valtavia kasarmeja mihin pieni ehkä arkakin ekaluokkalainen hukkuu. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1441 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
822 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
571 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
405 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
990 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
176 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
165 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025