Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
akateeminen isoäiti |
#962 Äly hoi21.03.2013 20:23Ehkä sinä et puhunutkaan älykkyydestä, mutta siinä kirjoituksessa mitattiin kyllä IQ:ta ja siinä oli jonkinmoinen graafinen esityskin. Luin linkkisi abstractin ja joitakin muita kohtia. Se oli laadukas tutkimus, mutta tutki amerikkalaisia eikä kaikkia länsimaita. Uskonnollisuutta mitattiin kirkossa/seurakunnassa käynneillä. Onkohan se validi mittari? Itsellänikin on ollut pitkiä aikoja, etten ole käynyt kirkossa, mutta uskossa olen silti ollut. Monelle uskovalle kirkko on ihan eri juttu kuin usko ja sen kohde, Jeesus. Uskomattoman on sitä vaikea hahmottaa. Mutta sellaisen mielenkiintoisen kohdan tuosta tutkimuksesta nappasin, että yllättäen (!) henkilökohtainen uskonharjoitus kuten rukoileminen ei vähentynyt koulutustason myötä. Koulutustason vaikutusta uskomiseen en ole Suomessa nähnyt. Itse tunnen eniten koulutettuja uskovia. Tutkimus kuitenkin näytti USA:ssa sen suhteen kyllä selvältä. Arvelisin suurimman syyn olevan humanismin, joka on yliopistomaailmassa suurin uskonepäilystä aiheuttava tekijä. Ihminen harhautuu uskomaan ihmisestä liikoja. Paholaisella on keinoja niin oppimattomia kuin oppineitakin varten... Teollistuminen=vaurastuminen. Se saa monen ihmisen luulemaan ihmisestä liikoja. Kun sitten tsunami pyyhkii kodit, tehtaat ja ihmiset mereen, ihminen havahtuukin huomaamaan, että ei sitä taidetakaan hallita tätä elämää ja mitä sillä rahalla oikeastaan on merkitystä. Kaikki nämä ihmissydämen ongelmat löytyvät myös Raamatusta. Älykkyys voi olla este tai avu uskon löytymiseen. Einstein uskoi. Toisaalta kehitysvammainen ja lapsikin on löytänyt Jeesuksen. Usko on yksinkertainen asia, mutta vaatii nöyrtymisen - eli tosi vaikeaa ihmiselle. Lisää vaikeista aiheista yliopistomaailmasta löytyy:http://www.veritasforum.fi
|
Vastaukset
Tommy B |
#1022 Re: Äly hoi2013-03-21 23:15:02#962: akateeminen isoäiti - Äly hoi Oli siinä sellainenkin graafi älykkyydestä, mutta kuten sanoin, lienee sen verran kiistanalainen asia ettei, siitä kannata paljoa alkaa vääntämään. Tutkimus oli tosiaan USA:ssa tehty, ainakaan minä en löytänyt Suomessa tehtyä tutkimusta asiasta. Olemme kuitenkin sen verran kulttuurisesti lähellä toisiamme, että uskaltaisi kuvitella tämän pätevän täälläkin. Se, että tämä oli seurakunnan jäsenten keskuudessa tehty tutkimus, mielestäni kertoo kyllä omaa kieltään. Ilmeisesti nämä henkilöt ovat kirkossa kuitenkin käyneet, joko omasta tai vanhempiensa tahdosta ja näin olleet kirkon opetuksille alttiina. Koulutustason kasvaessa, on sitten hylätty ehkä jo lapsesta asti saatuja oppeja. Kyllähän tuo kertoo koulutuksen mukanaan tuomasta kriittisen ajattelun kasvusta. Suuntaus on kuitenkin selvä. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimus "Haastettu Kirkko", kertoo aivan samasta uskonnon vähenemisestä. Koko tutkimusta en ole lukenut, enkä tiedä onko siinä tultu samaan lopputulokseen kuin minä: kansan sivistystason noustessa uskonnollisuus vähenee. Voihan olla, että kyseessä on mainitsemasi ihmisten ylimielisyys, mutta en pitäisi ihmistä kuitenkaan ihan niin typeränä, että hän kuvittelisi hallitsevansa kaikkea ja siksi hylkäisi Jumalan. Uskon että ihmiset ovat yksinkertaisesti alkaneet ajatella enemmän itse, eivätkä enää ota heille tarjottuja valmiita selityksiä totuutena. Kyllä epäilys herää kun miettii Raamatun tarinoita, joista osa on ilmiselvää sepitystä, miksei sitten koko kirja. Miksi maailma on tällainen epäoikeudenmukainen paikka täynnä karsimystä ja tuhoa, jos kerran on kaikkivaltias Jumala, joka voisi puuttua asioiden kulkuun. Nämä ovat yksinkertaisia, mutta melko selviä argumentteja uskontoa vastaan. Tai sitten Jumala on aivan jotain muuta mitä kirkko ja Raamattu opettaa. Voihan sitä olla nöyrä ilman uskontoakin ja muutenkin elää kaikin puolin hyvän ja kunniallisen elämän, tietysti inhimmillisyyden asettamissa rajoissa. Tässä Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimus: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/E263C7D8B306DB22C2257A9B002C24EA/$FILE/Haastettu%20kirkko.pdf |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10252 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40858 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
889 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
611 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
552 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
119 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
93 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
78 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
813 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20788 Luotu: 20.03.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
955 Luotu: 08.03.2024