Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa
Kommentoitu viesti
Jukka Finni Adressin tekijä |
#674 Kopioitu Maaseudun Tulevaisuudesta 8.5.201308.05.2013 08:25Oppositio lähdössä mukaan energialinjaukseen Oppositiopuolueet ovat lähdössä mukaan linjaamaan Suomen energia- ja ilmasto- politiikkaa kohti vuotta 2050. Elinkeino- ministerin mukaan työtä vetämään asetetaan parlamentaarinen elin. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) esitti kutsun parlamentaarisen energiatyöryhmän perustamisesta huhtikuun lopulla. Opposition ensimmäisissä kommenteissa haluttiin ehdot työhön osallistumiselle. Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen vaati heti kutsun jälkeen puoluevaltuuston kokouksessa, että hallituksen on ensin peruttava kivihiilen käyttöä suosivat toimet, puun energiatuen leikkaukset ja turpeen verotuksen kiristykset. Vapaavuoren mukaan opposition ensimmäiset kommentit olivat vähän tylsiä. ”Mutta kun savu hälveni, tarjouksen arvo ymmärrettiin. Olen saanut ihan selkeää palautetta keskustan johtoa myöten, että he ovat tähän työhön valmiita ja halukkaita.” Opposition ja hallituksen yhteistyötä kaivataan Vapaavuoren mukaan pitkälle tähtäävissä energia- ja ilmastopolitiikan linjauksissa. ”Meillä tarvittaisiin yli vaalikausien ulottuva energia- ja ilmastopolitiikan iso linja, johon eduskunta kokonaisuudessaan sitoutuisi. Ympäröivä yhteiskunta, teollisuus ja kansalaiset voisivat näin luottaa siihen, ettei äkkikäännöksiä kansakunnan kannalta poikkeuksellisen tärkeällä alalla tule.” Suomen pitkän tähtäyksen energialinjaukseen nivelletään myös Euroopan unionin tiekartan 2030 valmistelu. Päätöksiä työryhmistä ja aikatauluista pyritään tekemään jo lähiaikoina. ”Jonkin tyyppinen parlamentaarinen elin, jolla on keskeinen rooli valmistelutyössä, tullaan asettamaan”, Vapaavuori sanoo. Lupasumaa purettava Hallituksen vastikään päivittämän energia- ja ilmastostrategian mukaan kivihiilen käytöstä tulisi luopua energiantuotannossa vuoteen 2025 mennessä. Tänä vuonna kivihiilen käyttö on kuitenkin ollut reippaassa kasvussa, kun turvepula on pakottanut energiayhtiöt turvautumaan kivihiileen. Vapaavuori pitää kehitystä monien onnettomien yhteensattumien summana. Euroopan talouskriisi on johtanut päästöoikeuksien hinnan laskuun. Kivihiilen hinta on pudonnut muun muassa siksi, että Yhdysvallat käyttää entistä enemmän liuskekaasua. Suomessa taas sateiset kesät ovat vaikeuttaneet turvetuotantoa. Ulkoisille tekijöille ei Vapaavuoren mukaan voida mitään. Sen sijaan kotimaista turvetuotantoa pahasti haittaavaa lupasumaa pitää hänen mielestään voida purkaa. Viranomaiset ylivarovaisia Vapaavuori sanoo olevansa varsin hämmentynyt siitä, kuinka pahasti sekä turvetuotannon että tuulivoimaloiden luvitus takkuaa. ”Meillä on joku isompi vika järjestelmässä, kun järjestelmä ei pysty tuottamaan kohtuullisessa ajassa lupia sellaisiin tarpeisiin, joihin on olemassa selkeä valtion tahtotila.” Vapaavuori epäilee, että lupia myöntävässä virkakunnassa vallitsee ”ylivarovaisuus sen tyyppistä päätöksentekoa kohtaan, joka herättää vahvoja ristiriitoja”. Kun Suomessa valitetaan herkästi monista hankkeista, niin Vapaavuoren mielestä on mahdollista, että virkavastuulla toimivat virkamiehet ovat pelästyneet tätä. ”Syntyy tällainen varman päälle pelaamisen kulttuuri. Kun ei tehdä mitään, ei ainakaan tehdä virheitä.” Vapaavuoren mukaan on ymmärrettävää, että yksittäisten hankalien tapausten lupakäsittely vie aikaa. Yhteiskunnan kokonaisedun mukaista ei kuitenkaan voi olla se, että kaikki lupakysymykset makaavat hirvittävän pitkään. Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt aluehallintovirastoilta selvitykset lupaongelmiin. Vapaavuoren mukaan nyt on vastausten analysoinnin aika, ja vasta sen jälkeen päätetään, mihin toimiin voidaan ryhtyä. ”Luvituskäytäntöjen on pakko muuttua, jos muutosta halutaan. Sen jälkeen on pohdittava, tarvitaanko muita muutoksia.” JUHA KAIHLANEN |
Vastaukset
Vieras |
#675 Re: Kopioitu Maaseudun Tulevaisuudesta 8.5.20132013-05-08 13:45:36#674: Jukka Finni - Kopioitu Maaseudun Tulevaisuudesta 8.5.2013 "Vapaavuori sanoo olevansa varsin hämmentynyt siitä, kuinka pahasti sekä turvetuotannon että tuulivoimaloiden luvitus takkuaa. Niin aina. Vapaavuori ei vaan "muista" mitkä ovat Kataisen hallituksen linjaukset luontoa tuhoavaan turpeenpolttoon. Ja MT:n uutiset ovat varmaan niitä turveväen "faktoja". Huumori on toki aina paikallaan. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45626 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10628 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1758 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1465 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
342 Luotu: 30.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
248 Luotu: 18.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2291 Luotu: 22.03.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
220 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
209 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
188 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
177 Luotu: 30.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
166 Luotu: 01.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20885 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
120 Luotu: 18.06.2025