Ehdoton vankeusrangaistus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Kommentoitu viesti
Manselainen |
#293 Re:23.05.2013 07:45Mitenkään väheksymättä ilmeisen kauheita kokemuksiasi, mutta tämä on hyvä esimerkki siitä, miten yhden tapauksen subjektiivisen kokemuksen perusteella pitäisi tehdä jokin tietty toimenpide asialle, joka on laaja, monimutkainen, kirjava ja jossa vakavuusasteiden ääripäät ovat hyvin kaukana toisistaan.
Kaikki hyväksikäytetyt eivät ole vuosia kestäneiden törkeiden tekojen kohteita ja vasta kun asiaa on viime vuosina tutkittu neutraalimpien silmälasien läpi, on havaittu, että osa on traumatisoitunut nimenomaan oikeus- ja terapiaprosessin seurauksena eikä itse varsinaisesti teon seurauksena. Juuri tästä syystä on hyvä, että esimerkiksi kansalaisaloitteen raja on niinkin korkea kuin 50 000 allekirjoittajaa. Jo se, että esitys edes menee lainsäätäjien harkintaan, edellyttää niin suuren ihmisjoukon päätöksen, että se on vaikea saada kasaan pelkästään tunteita lietsomalla. |
Vastaukset
Vieras |
#294 Re: Re:2013-05-23 09:07:28harva traumatisoitunut kykenee oikeussaliin, joten niihin perustuvia hylky tutkimus päättelyillä ei myös voi kaikkea samalle viivalle asettaa. Ihminen joka traumatisoitunut pienenä on todennäköisesti sitä myös teininä ja aikuisena. Tällainen hlö ei kykene puolustamaan itseään,on kokenut, että ainut oikea keino elää on miellyttää muita ihmisiä tai hänellä ei muuhun ole arvoa ihmisenä. Juuri traumoja tutkimalla suojaikäraja on perusteltavissa. Tällaiset traumat uhri on oppinut peittelemään ja yleensä kääntää jopa itseään vasten kokemansa tahattomasti eli esim,mikäli festareilla kävisi nuin voisi hyvinkin suuressa pelossa ym käydä että ei uskaltaisi mikä tässä tapauksessa meinas traumatisoitunutta mieltä,ei kykenisi puolustamaan itseään. Mikään tällainen traumatisoituminen ei ole helposti pääteltävissä niin kauan kuin tällainen ihminen toimii traumatisoituneena. Yleensä näitä lähdetään tutkimaan, kun ko hlö on aikuisena alkanut oireilla pahemmin ja pahemmin. Silloinkin käydään pitkät tutkimus prosessit läpi, ennenkuin asiat kyetään aavistaa ja tämän jälkeen näitä aletaan vasta tutkia.
|
Mutun mutun |
#298 Re: Re:2013-05-27 13:32:33Tunne-äly on myös järjenosa. ;) Vinkki vaan! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51016 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
393 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
170 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
70 Luotu: 12.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1068 Luotu: 25.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
220 Luotu: 23.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
40 Luotu: 07.08.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
239 Luotu: 29.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11073 Luotu: 09.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
310 Luotu: 07.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
932 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
129 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022