Uusia oikeuksia sosionomiopiskelijoille!
Kommentoitu viesti
Ei aivan tyhmiä |
#31 Re:08.05.2011 09:18Totta, asiat eivät ole helppoja, mutta ylemmän AMK tutkinnon suorittanut sosionomi on opiskellut alaa viisi vuotta, eli yhtä kauan kuin sosiaalityöntekijät yliopistossa. Lisäksi tosiaan ylempää AMK-tutkintoa opiskelemaan ei voi hakea ilman kolmen vuoden työkokemusta, mitä sosiaalityöntekijöiltä ei vaadita. Joku on kritisoinut sitä, että sosionomeilla ei ole tietoa tutkimuksista, mutta kyllä sitäkin tulee jonkin verran. Ensin alemman AMK:n opinnäytetyö 15 op ja sitten ylemmän 30 op, eli yhteensä 45 op. Mikä muuten on gradun opintopistemäärä, joku 40? Eli hieman vähemmän kuin AMK:ssa.
On ikävää kun väheksytään sosionomien ammattitaitoa ja annetaan sellainen kuva että olemme aivan tyhmiä. Elisakin tuossa kivasti muistutti että asiat voivat olla vaikeita, joten sosionomin tutkinto (ylempi/300op) ei riitä sosiaalityöntekijän vaativiin tehtäviin. Toki tehtävät ovat hyvin vaativia, mutta niin ovat myös monet sellaiset sosiaalialan johtotehtävät joissa jopa alemman tutkinnon suorittanut sosionomi on pätevä toimimaan. Ylemmällä sosionomitutkinnolla voi sitten toimia kunnan sosiaalihuollon/sosiaali- ja terveyshuollon hallinnollisissa johtotehtävissä.
Itse tosin en kaipaa sosiaalityöntekijän tehtäviin enkä ihmeemmin edes noihin johtotehtäviin (mihin pätevyys riittäisi), sillä pidän käytännön työstä asiakkaiden parissa ja siksi olen valinnut tällaisen alan missä todella saan tavata asiakkaita ja perehtyä heidän asioihinsa kunnolla. Jos haluan parempaa palkkaa, niin voin sitten pyrkiä niihin johtotehtäviin. |
Vastaukset
Opiskelija |
#67 Re: Re:2013-12-28 20:57:55Yliopistoissa olevat menetelmäopintojen kurssit eivät tarkoita esim. kandintutkielmaa vaan ovat siis ennen tutkielmaa tehtäviä opintoja. Kvalitatiivisten ja kvantitatiivisten menetelmien osaaminen on lähtökohtana esim. kandintutkielman teolle. Lisäksi omalla alallani vaaditaan ennen menetelmäopintojen suorittamista esim. tilastotieteen johdantokurssi 10 op sekä SPSS eli tilastollinen ATK. Sosionomit joutuvat tekemään nämä opinnot, mutta pakollisia kieliopintoja eivät. Ne korvataan sosionomin tutkinnosta. AMK sosionomeille on varmasti paljon hyviä töitä tarjolla. Yliopistotutkintoon tätä ei kuitenkaan tule sekoittaa. Yliopisto kouluttaa opiskelijoita ymmärtämään ja tekemään tieteellistä tutkimusta, joka on lähtökohta tehdä esim. vastuullista sosiaalityötä. Yliopistoilla on myös harjoitteluja työelämässä, mutta ne poikkeavat laadullisesti AMK harjoitteluista. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45506 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1732 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
728 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
202 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
166 Luotu: 30.06.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20861 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
144 Luotu: 30.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
120 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025