Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#23521 Re: Kommentteja avioliittolakialoitteesta30.10.2013 16:30#23511: - Missähän tässä on adoptio salattu???? "Missähän tässä on adoptio salattu?" Ei tuossa, mutta julkisessa kuvassa se on pidetty taka-alalla ainakin niiltä osin, mitä itse olen sattunut kuulemaan. Puhe on jatkuvasti ollut "tasa-arvoisesta avioliittolaista" ja homojen oikeudesta avioliittoon, mutta se vaatii oma-aloitteista aktiivisuutta, jotta todella selviää, mitä tämä avioliittopyrkimys pitää sisällään. Olisi hauska tietää, kuinka moni Suomen aikuisesta väestöstä on tämän aloitetekstin ajatuksella lukenut. Asianlaita ei tietenkään ole homomyönteisten vika tai syytä, mutta käsitykseni on, ettei homoasiassa ole tässä vaiheessa mitenkään erityisesti haluttu korostaa, että tähtäimessä on nimenomaan avoin adoptio-oikeus, eikä "tasa-arvoinen avioliitto-oikeus", jonka nimellä tämä kuitenkin kulkee.
"Lapsen kehitys edellyttää rakastavia ihmissuhteita ja vastuullista vanhemmuutta, mikä vaatii paneutumista ja antautumista vanhemmalta, oli hän sitten nainen tai mies. Lapsen kasvu ja kehitys eivät vaadi kahta eri sukupuolta olevaa vanhempaa, kunhan ihmissuhteet ja elämisen ehdot ovat muuten kunnossa. Lapsen etu on adoptiopäätöksissä aina ensisijainen huomioitava seikka, ja sen toteutuminen tulee arvioida tapauskohtaisesti." (ote kansalaisaloitteesta kohdasta "adoptio-oikeus"). Ensimmäisen ja kolmannen lauseen allekirjoitan koko sydämestä. Mutta mihin perustuu toisen lauseen väite? Se on aika rohkea olettamus, jota ei kerta kaikkiaan ole tähän päivään mennessä voitu tutkia tarpeeksi kattavalla otannalla. Jos olisin kahden miehen kasvattama tyttö tai kahden naisen kasvattama poika, mihin tunnepohjainen käsitykseni omaan sukupuoleeni perustuisi? Jos minulla sattuu lähipiirissä olemaan saman sukupuolen aikuisia edustajia, ehkä sitä kautta saisin siitä käsityksen, mutta muuten se jäisi lähinnä yhteiskunnallisen muokkauksen ja yleisten roolihahmojen varaan, ja ne kuten tunnettua ovat vähintäinkin kyseenalaisia. Ne vaikuttavat kielteisesti ihmislapsiin muutenkin, ja siksi tarvittaisiin vastavoimaksi vahva perheensisäinen (tunnesitoutunut) terve roolimalli. Tämä ei automaattisesti tarkoita, että minusta sen takia tulisi sukupuoli-identtisesti ambivalentti tai muuten ahdistunut - eikä se tarkoita automaattisesti sitäkään, että heterosuhde tarjoaisi sataprosenttisen ihanneratkaisun - mutta riski tälle on ehdottomasti jo yksilötasolla huomattavan korostunut terveesti toimivaan heteroperheeseen verrattuna. Saman sukupuolen mallia kun ei mainituissa tapauksissa kerta kaikkiaan ole. Luonnollisesti jos koko perhe on samaa sukupuolta, sekin vaikuttaa lapsiin omalla tavallaan, sillä tässä varttuvat lapset eivät vastaavalla tavalla opi tuntemaan todellisia vastakkaisen sukupuolen ilmentymiä. Lisäksi tulee vielä homovanhempien mahdollinen oma asenne vastakkaiseen, edustamatta olevaan sukupuoleen, jota he ehkä tietämättään välittävät lapselleen (tätä manipulaatiota tapahtuu valitettavasti myös hetero- ja yksinhuoltajaperheissä, mutta se ei silti sen takia puolla homosuhteita, joskin teoreettisesti ainakin voisi niihin jopa johtaa). Johonkinhan perustuu heidän kyvyttömyytensä rakastua tai muodostaa suhdetta vastakkaiseen sukupuoleen. Tutkimukset eivät käsittääkseni ole edes pyrkineet selvittämään syitä tähän. Kaikki kunnia yksinhuoltajavanhemmille, mutta tilanne on niissä psykologisesti samankaltainen. Avioliiton kestävyysihanteella on ihan todellinen funktio. Sen perimmäisenä todellisena tarkoituksena on luoda jälkikasvulle rakkaudellinen ja turvattu, mutta myös virikerikas ja vaikutinpitoinen fyysinen ja psyykkinen kasvuympäristö. Siinä on edustettuna ihmisen koko sukupuolisuuden fyysisten ja henkisten ominaisuuksien kirjo. Se ei ole merkityksetön sivuseikka, jonka voi kuitata yhdellä lauseella, vaan se on tärkeä osa ihmisen todellista identiteettiä. Sosiaalisilla ja oikeudellisilla, vanhempiin kohdistuvilla oikeuksilla on avioliitossa vain toissijainen merkitys. Senkin perusteella kysymykset avioliiton oikeudellisuuksista on homojen kannalta todelliselta merkitykseltään täysin toissijainen lapsien oikeuksiin verrattuna. Aloitteessa mainittu transgenderproblematiikka on lainsäädäntötasollista erityisoikeusasiaa, joka liittyy tähän aloitteeseen vain sukupuolisten erityisominaisuuksien katsantokannasta, eli mielestäni voitaisiin käsitellä ihan omassa asiayhteydessään. |
Vastaukset
Vieras |
#23522 Re: Re: Kommentteja avioliittolakialoitteesta2013-10-30 16:37:02#23521: - Re: Kommentteja avioliittolakialoitteesta Ei tuossa, mutta julkisessa kuvassa se on pidetty taka-alalla ainakin niiltä osin, mitä itse olen sattunut kuulemaan.
Kuulosi on valikoiva.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
418 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51107 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21048 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
770 Luotu: 12.06.2025