Rikollisten ulkomaalaisten karkoittaminen
Kommentoitu viesti
Anne Laaksonen helsinki |
#76 Meillä meidän tavalla12.03.2008 21:46Maahanmuuttaja joka tulee tänne tekemään töitä ja tienaa oman elantonsa maksamalla veronsa ja käyttäytymällä kuten me suomalaiset (Suomessa kun ollaan) ovat mielestäni ihan tervetulleita, katsomatta sen enempää ihon väriin kuin kieleenkään. MUTTA ne jotka tulevat tänne ja laittavat ranttaliksi ja vielä luulevat, että tämä on heidän maa, niin eikun takaisin sinne mistä ovat tulleet. Meillä on ihan tarpeeksi omissa rikollisissa. Itselläni ei ole ikävä kyllä näistä somaleista mitään hyvää sanottavaa. Omassa yrityksessäni he olivat oikea riesa, yrittäen varastaa kaiken mitä irti olisivat saaneet. Kun annoin viimein porttikiellon, niin olinkin rasisti. Mutta vielä nyt jälkeenkin päin voin sanoa, että olin ihan ylpeä siitä, niin paljon ongelmia oli. Ja ne jotka puolustavat kaiken maailman pahantekijöitä, teille sanottakoon, että olin ennen sitä tosi suvaitsevainen kaikkia kohtaan. Erään kerran olin ystävien kanssa iltaa viettämässä keskustassa ja kun kello oli vielä aika vähän kotiin mennäkseni bussilla, oli kuitenkin ihan pakko napata taksi lennosta (onneksi sattui kohdalle) kun eräs somalimies ei ymmärtänyt, että en todellakaan halua lähteä hänen mukaan enkä liioin vie häntä kotiini. Hän oli juuri käymässä kiinni kun taksi tuli. Niillä ei ole mitään käsitystä miten me täällä voimme nätisti kieltäytyä ehdotuksista. Tänne tullessaan heidät pitäisi ensin laittaa kielikurssille ja perehdyttää käyttäytymään kuten ihmiset eikä kuten viidakossa. Minulla on monta ystävää jotka ovat tulleet esim. Brasiliasta, Intiasta, Pakistanista jne mutta he elävät täällä kuten maassa maan tavalla kuuluu. Niin ja tekevät töitä tai ovat opiskelijoita. Hyvä niin. |
Vastaukset
Vieras |
#214 HIENOA, SAMAA MIELTÄ OLEN,VAASA KUN ELÄTTÄÄ NÄITÄ TYÖTÄ TEKEMÄTTÖMIÄ!Re: Meillä meidän tavalla2013-04-09 18:12:06 |
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Rikollisten ulkomaalaisten karkoittaminen" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1040 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2050 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
486 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18231 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1977 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
686 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
124 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1326 Luotu: 06.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
714 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.