Alle 1000 euron työttömyysetuuksiin ei saa koskea
Kommentoitu viesti
Vieras |
#2329.03.2014 13:26Adressi tarpeellinen! Eduskunta vain nyhtää itselleen lisää etuuksia ja rahaa, mutta lapsilta, eläkeläisiltä ja työttömiltä viedään viimeisetkin rahat ja mahdollisuus elää edes jotenkuten!! |
Vastaukset
Marja-Leena Koivikko Adressin tekijä |
#25 Re: Alle 1000 euron työttömyysetuuksiin ei saa koskea2014-03-30 21:49:09Niinpä ja työttömiä syyllistetään heidän työttömyydestään, vaikka Suomessa ihan ajamalla ajetaan esimerkiksi teollisuustyöpaikat alas. Valtio maksaa ensin työllistämistukia ja sitten työpaikat ajetaan alas. Eikä tämä enää koske teollisuutta, nyt siinä ovat jo mukana kaikki muutkin alat. Kun työntekijä irtisanotaan tuotannollisista ja taloudellisista syistä, alkaa työnvälityksessä syyllistämisprosessi. Katsotaan jotekin kieroon ja sanotaan, että tarvitset työvalmennusta. Ihmeellistä, että esimerkiksi 45 vuotta samassa työpaikassa työskennellyt tarvitsee yhtäkkiä työvalmennusta. On ollut työnantajallakin pitkä pinna, kun on katsellut työntekijää 45 vuotta ja sitten huomataankin, että ihminen tarvitsee työvalmennusta. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
385 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1608 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17915 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
83 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
565 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1444 Luotu: 16.02.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1416 Luotu: 13.01.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
882 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1271 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12765 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen!
3578 Luotu: 07.11.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1435 Luotu: 29.04.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
439 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10444 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
722 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1015 Luotu: 04.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1237 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
229 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
437 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1767 Luotu: 04.05.2024