Uudenkaupungin tuulivoimayleiskaava pohjaa heikkoon suunnitelmaan
Kommentoitu viesti
ROKURISTI |
#12 HALLITSEMATONTA TUULIVOIMAN RAKENTAMISTA18.08.2014 11:00Vielä viitisen vuotta sitten teollisuus piti tuulivoimaa näpertelynä, johon ei kannattanut suhtautua vakavasti. Vuonna 2009 Suomessa oli kaksi tuulivoimahanketta, vuosina 2010–2011 vain neljä. Sitten luotiin silloisen ministerin Mauri Pekkarisen (kesk) johdolla niin sanottu syöttötariffi: tuulivoimalla tuotetulle energialle tuli ruhtinaallinen takuuhinta. Viime vuoden lopussa, siis vain kaksi vuotta siitä, kun tämä tuulivoiman tuki toteutui, Suomessa oli jo lähes 300 tuulivoimahanketta eli tuhansien voimaloiden suunnitelmat. Suomessa on tuskin millään alalla aikaisemmin nähty tällaista yhden teollisuusalan buumia. Hankkeissa on mukana osuuskauppoja, vakuutuslaitoksia, Metsähallitus, kulttuurilaitoksia, finanssiyhtiöitä, ulkomaisia sijoittajia ja tyhjätaskuja muutaman tuhannen euron pääomalla. Nyt entiset tuulivoiman väheksyjät liputtavat tuulivoiman puolesta ja katsovat olevansa eturintamassa luotaessa uutta puhtaampaa maailmaa. Liputus on todella kannattavaa. Yhden myllyn on katsottu tuottavan noin 700 000 euroa vuodessa. Hallitus on sitoutunut maksamaan tuulivoiman tukea, kunnes tuulivoiman tuotanto saavuttaa 2 500 megawatin rajan. Jo nyt tuulivoimaa on Suomessa rakenteilla tai hankkeilla yli 11 000 megawattia. Ala on kuumentunut. Nyt käydään kauppaa jo pelkistä alueista, joihin luvat tuulivoimaloille on hankittu, mutta esimerkiksi itse voimalat, tiestöt ja syöttöliittymät puuttuvat. Ostaja hoitaa loput ja korjaa tuntuvan tuotantotuen. Nykyiset tuulivoimalat ovat jättiläislaitoksia, yli 200 metrin korkuisia torneja. Yksi jättiläistorni vaatii metsään jalkapallokentän kokoisen, puhtaaksi hakatun tuulenotto- ja huoltokentän. Kun yhdessä niin sanotussa tuulivoimapuistossa on kymmeniä voimaloita, menetetyn metsän ala on todella tuntuva. Kuntien asukkaita ei näissä asioissa juuri kuulla. Säännöksiä, jopa Århusin sopimusta, kierretään monin tavoin, ja voimaloiden haitat kaatuvat kunnan vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden niskaan. Asukkaat tuntevat itsensä voimattomiksi, usein edes tietoa ei saada ajoissa. Monilla paikkakunnilla kuntalaiset ovat liittyneet yhteen korostaakseen tuulivoimaloiden haittoja ympäristölle ja asukkaille. Esimerkiksi Kemiönsaarella, jonne kaavailtiin sataa voimalaa, on parhaillaan hankkeilla Gräsbölen alueen voimalat luonnonsuojelualueen rajalle, arvokkaalle kallioalueelle, Natura-alueen lomaan. Toiselle, Olofsgårdin arvokkaalle saariston lintualueelle, on vastoin maakuntakaavaa hahmoteltu 18 voimalan puistoa. Merikotkat ovat alueen taivaalla lähes jokapäiväinen näky. Maailman luonnon säätiö WWF suositteli noiden alueiden säästämistä tuulivoiman rakentamiselta. Silti WWF on nyt hiljaa. Tuulivoiman rakentaminen Suomessa ei näy olevan kenenkään hallinnassa. Vai pitäisikö sanoa, että sitä hallitsevat tuulivoimaa rakentavat yhtiöt? Esko Salmela |
Vastaukset
Aikalisä |
#14 Re: HALLITSEMATONTA TUULIVOIMAN RAKENTAMISTA2014-08-18 16:48:54#12: ROKURISTI - HALLITSEMATONTA TUULIVOIMAN RAKENTAMISTA Tuulimyllyjen kaavoittamisessa pitäisi olla erityisen varovainen, koska määrä lisääntyy näin räjähdysmäisesti ja niiden vaikutusten selvitys ja lainsäädäntö laahaa pahasti jäljessä. Todellisuudessa tässä asiassa ei ole kellään muulla kiire kuin suuria tukirahoja kyttäävillä tahoilla. Nyt olisi kaikista järkevintä puhaltaa peli poikki, niin pitkäksi aikaa, että lainsäädäntö ehtii mukaan. Puutteellisen tiedon perusteella laadittuun kaavaan heitetyt rahat menevät kankkulan kaivoon. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
347 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51072 Luotu: 02.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
76 Luotu: 12.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
400 Luotu: 21.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
53 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1088 Luotu: 25.07.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
341 Luotu: 29.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
222 Luotu: 23.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
866 Luotu: 14.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
940 Luotu: 17.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11077 Luotu: 09.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
243 Luotu: 29.07.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
269 Luotu: 10.08.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
162 Luotu: 03.08.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
51 Luotu: 22.07.2025