Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta
Kommentoitu viesti
Vieras |
#368730.11.2014 21:24Olen alankomaalainen, joka on asunut Suomessa 40 v. Olen kokenut, että sosiaalinen kanssakäymiseni Suomessa ovat aina rajoittaneet korkeat hinnat ja varsinkin aikaisempina vuosikymmeninä - minun nuoruuteni! - ns. portsarit seka kamala suhtautuminen (maksaviin!) asiakkaisiin ALKOn sääntökirjasen ohjaamana. Olen ollut '70-luvulla Helsingissä töissä ns. ravintolassa (pubissa) ja kun kävin sen opinahjon jälkeen kesätöissä alankomaalaisessa ravintolassa, jouduin toteamaan, että minuun oli Suomessa tartutettu vääränlainen suhtautuminen asiakkaisiin. Olin ikäänkuin pilaantunut. Odotin muutosta EU:hun liittymisen myöten, mutta petyin. Syrjäinen kolkka ja kielisaareke pääsi kuin koiraa veräjästä. Monopoli on edelleen voimassa ja hinnat pilvessä. Koska jotkut täällä eivät hallitse alkoholijuomien käyttöään, rangaistaan muut valtion monopolin asiakkaat hinnoilla, jotka ovat kaksinkertaisia verrattuna esim. Alankomaihin. Ei se ole muiden asiakkaiden vikaa! Valtion monopolikauppa muuten muistuttaa minua Neuvostoliitosta. Haluatteko tosiaan olla siinä seurassa? |
Vastaukset
Vieras |
#3741 Re: Kops-kops2014-12-12 10:39:33Minä olen kerran käynyt Hollannissa enkä toiste mene. Vessanpöntöt edustavat niin uskomattoman ala-arvoista designia kuin olla ja voi, aivan pervoja. Jotain se kertoo kansakunnan tilasta. Jos et täällä viihdy, muuta Hollantiin, niin kitinääsi ei tarvitse kuunnella. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
529 Luotu: 15.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1072 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2074 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18273 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2014 Luotu: 04.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
204 Luotu: 20.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Mortin männikön puolesta
136 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
703 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6436 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
314 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10511 Luotu: 13.12.2020
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
61 Luotu: 21.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1340 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
499 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12830 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1481 Luotu: 29.04.2024