Sysmän tilaelementtikoulupäätös kumottova
Kommentoitu viesti
Mark Kaartti |
#11 Tätähän me halusimme? Ketkä me?16.12.2014 09:03Haluan alkuun sanoa, ettei voisi vähempää kuntapolitikointi kiinnostaa tällä hetkellä. Minulla, ja uskallan sanoa että perin harvalla muullakaan allekirjoittaneella, on mitään yhteyttä keskustapuolueeseen, muihin puolueisiin, saati yhdistyksiin joihin ensimmäinen kommentoija viittasi.
Tähän nähden tuntuu joten ihmeelliseltä väite, että tätä halusimme? Ainoa asia mitä tässä ei haluta, on rahan ilmiselvä tuhlaaminen kevytrakenteiseen vuokraparakkiin, josta on tulossa luultavasti 20 vuoden aikajänteellä Suomen kallein koulu, neliöhinnalla mitattuna. Ei. Tätä me emme todellakaan halunneet. Emmekä halua.
Kun asian ympärillä vellovaa keskustelua on kuntalaisena seurannut, ei ole voinut välttyä ajatukselta, että kyse on juurikin "tätähän te halusitte"-ajattelusta. Puolueiden keskinäisestä kinastelusta, valtapelistä. Pelatkaa mitä haluatte, mutta kiitos, omilla rahoillanne. Tämä on aivan liian suuren mittaluokan asia näpäytellä historiallisista painolasteista vaappuvia valtuustoryhmiä. Eihän tässä vaan voi olla tällaisesta närästä kysymys? Eihän?
Tässä on käynyt täysin selväksi, että on erimielisyyttä valmistelun riittämättömyydestä. Eri kustannusvaihtoehtoja ei ole suuren kuntalaisjoukon mielestä selvitetty asiaankuuluvasti. Tähän jos joku haluaa vastata, niin sitten kiitos mielellään rakennusliikkeiden tarjousten kera. Niitähän on huolella valmistellussa suuressa julkisessa hankinnassa hyvinkin se kolme kappaletta, samoin kuin vuokrausvaihtoehdoista.
Kun julkinen hankinta on näin suuri, niin mahdollisesti kilpailutus on kansainvälinenkin. Onhan? Sellaisillekin on säädetyt raja-arvonsa. Edellämainittua huolellista selvittelyä vaatii etenkin kuntalaisten etu.
Kustannuksia kannattaa selvittää myös omaehtoisesti. Hyvää vertailupohjaa löytyy vaikkapa Vääksystä. Kun näitä vähän penkoo, vuokra näyttäytyy taloudesta kiinnostuneen kuntalaisen silmissä käsittämättömän kalliilta. Onhan se selvääkin: vuokraustoiminta on bisnestä. Vuokralle on laskettu rakentamiskustannusten päälle tuottovaade. Se on ihan vuokraustoiminnan ydintä. Siinä missä sivistystoimi ja perusopetus kunnan.
Tunnen päätöksenteon taustat vain osittain, mutta näkemyseroja on etenkin selvitysten ja hintatietojen kattavuudesta, sekä oikeellisuudesta. Jos osoittautuu, että valtuustolle tai kunnanhallitukselle on päätösten pohjaksi saatu virheellisiä tai riittämättömiä tietoja, sellainen päätös on syytä tietenkin kumota jo itsensä virheen vuoksi. Tällainen on ensisijaisesti tietenkin kannattavaa tehdä kunnan sisällä. Toki mahdollisuus on hakea muutosta kunnallisvalituksenkin kautta hallinto-oikeudesta. Kuntalaisten käytettävissä on useita keinoja reagoida. Siis jos joku näkee virheen tapahtuneen. Tämän arvioi jokainen tahollaan, ja asianosaiset varmasti tietävät asian laidan.
On totta, että sopimuksista irtautumisessa on sanktionsa. Mutta joskus se on pienempi paha. Usein ne on määritelty huolellisesti laaditussa sopimuksessa sopimussakkona. Niin varmaan nytkin? Virheet myönnetään, ja siitä sitten eteenpäin.
Minä en halua osoitella ketään sormella. En tiedä asioista taustalla, eikä hirvittävästi kiinnostakaan. Kiinnostaa vain siinä määrin, että asiat menisivät oikein ja parhainpäin.
Olen keitetty niin monessa liemessä, että tiedän jokaisella asialla olevan puolensa. Virheitä ja tyhmyyttä on aina jokaisessa leirissä. Koskee Sysmääkin kaikkine kuntalaisineen ja päättäjineen.
Kun muutin Sysmään takaisin 10 v sitten, olin ylpeä päätöksentekokulttuurista täällä. Huolellinen valmistelu ja yhteistoiminta valtuustoryhmien kesken ylitti rajat, ja saimme jopa valtakunnallista huomiota. Niin saamme nytkin, ja tästä nykyisyyden imartelevuudesta tuskin voi kahta mieltä olla. Meillä ei ole paljon vara muille naureskella?
Mielessäni Yksi Sysmä ja Yhteen Hiileen ovat jokseenkin koomisia sanapareja. Hiili on kuitenkin edelleen yksi. Siinä on vielä pieni kytö. Nyt Sysmällä on päätöksen paikka. Puhalletaanko siihen? Vai kustaanko?
|
Vastaukset
Taalasmaa |
#18 Re: Tätähän me halusimme? Ketkä me?2014-12-16 12:40:53#11: Mark Kaartti - Tätähän me halusimme? Ketkä me? Tää on ihan selkee juttu, kunnallisvaalien jälkeen ei saatu nallekarkkeja jaettua silleen kun tytöt olis halunnu ja nyt ollaan tässä tilanteessa.....päättäjistä lasten eikä kunnan etuja ajattele kukaan on vaan omat intressit ja keskinäiset kaunat mikä toimintaa ohjaa. Mutta kyllä ens kesänä paistatellaan päivää ilolan kahvilan avajaisissa koska ollaan niin YHTÄ SYSMÄÄ!!!!!! |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1471 Luotu: 05.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1247 Luotu: 06.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1228 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17880 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
852 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
717 Luotu: 06.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
581 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
535 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
430 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
423 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1761 Luotu: 04.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1004 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
222 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1414 Luotu: 29.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12744 Luotu: 15.07.2023
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1115 Luotu: 03.05.2024
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
392 Luotu: 07.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
646 Luotu: 27.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6325 Luotu: 29.11.2023
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
270 Luotu: 04.05.2024