Maksikirje säilytettävä postin valikoimissa
Kommentoitu viesti
Nettikirpparien suurkuluttaja |
#127 Pienyrittäjille kiusaa06.02.2015 10:14Itse en ole pienyrittäjä, mutta useampi pienyrittäjä on kertonut huolensa maksikirjeiden poistamisesta. Monella pienyrittäjällä on verkkokauppa, jossa myydään pienikokoista tavaraa. Taloudellinen tilanne on semmoinen, että jo nyt kuluttajat miettivät postituksen maksamista näistä pienikokoisista tuotteista, jotka pienyrittäjä lähettää maksikirjeellä. Maksikirjeen poistaminen aiheuttaa asiakkaalle yli kolmen euron lisäkulut, mikä taatusti tulee vaikuttamaan osatamispäätökseen. Useiden pienyrittäjien lähetysvolyymit ovat kuitenkin vielä sen verran pienet, että heidän ei ole taloudellisesti kannattavaa alkaa postin laskutusasiakkaiksi. Maksikirjeen poistaminen siis aiheuttaa sekä kuluttajille että pienyrittäjille lisää kuluja ja pahimmassa tapauksessa pienyrittäjälle jopa taloudellisen kannattamattomuuden eli yrittäjyys ei enää kannata. Sen sijaan maksikirjeen säilyttäminen takaa pienyrittäjien pärjäämisen "isossa maailmassa" ja näin valtio voisi samalla tukea pienyrittäjyyttä eikä lisätä kapuloita rattaisiin. Maksikirjeen poistaminen vaikuttaa myös netti- ja facebookkirppareiden kannattamattomuuteen, sillä kukaan ei pienistä ostoksista maksa 7.90€ postikuluja. Tämä tulee auttamatta vaikuttamaan myös Postille menevien lähetysten määrään ja kuluttajat rupeat käyttämään vaihtoehtoisia palveluita kuten Ärrä-pakettia ja Matkahuoltoa. Kerran Postin palveluista ja hinnoista tässä on ollut kyse niin sanoisin vielä, että nettikirppareiden kultaisena aikana Postille vietävien lähetysten määrä kasvaisi huomattavasti mikäli hintoja laskettaisiin ainaisten korotusten sijaan. Vaikka tämä asiaan ei liity niin haluaisin vielä huomauttaa, että Saksasta Suomeen postikortin lähettäminen maksaa 0.20€.
Ystävällisin terveisin, |
Vastaukset
Juho K |
#131 Re: Pienyrittäjille kiusaa2015-02-07 06:24:32#127: Nettikirpparien suurkuluttaja - Pienyrittäjille kiusaa Luepas vastaanottamani viesti ja lue se tarkoin.
Maksikirje poistuu 9.2. kotimaassa kuluttajien lähettämänä, mutta säilyy edelleen yritysasiakkaiden toimitustapana. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43231 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10434 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
718 Luotu: 14.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1086 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
631 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
133 Luotu: 16.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
97 Luotu: 18.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
97 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
92 Luotu: 15.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
107 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
659 Luotu: 06.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
40 Luotu: 18.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
683 Luotu: 04.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2767 Luotu: 08.04.2024
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1708 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
58 Luotu: 12.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20805 Luotu: 20.03.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
171 Luotu: 30.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2081 Luotu: 22.03.2025