Taidepoliittisen asiantuntijaryhmän hallitusohjelmatavoitteet
Kommentoitu viesti
Markku Laitinen |
#34 Re: Re: Adressin laatijoille ja allekirjoittajille tiedoksi!21.03.2015 17:26#31: Markun ystävä - Re: Adressin laatijoille ja allekirjoittajille tiedoksi! No niin nimimerkki -Markun ystävä-, ensinnäkin ystävät kirjoittavat aina omalla nimellä eivätkä panettele niitä joita väittävät ystävikseen. Toiseksi olet oikeassa, minua on syrjitty kohta kymmenen vuotta virallisen taidekentän toimijoiden tahoilta. Tämä juttu on monimutkainen tarina josta olen kohta saamassa kirjan valmiiksi. Mutta kaikki alkaa siitä että minut huijattiin Alfa-art taidekouluun, joka mainosti olevansa koulu joka valmistaa Kuvataiteilijan ja Kuvataitajan ammattiin ja että sieltä saa virallisen taidealan tutkinnon. Todellisuudessa koulu ei valmista yhteenkään ammattiin, eikä sieltä saa virallista taidealan tutkintoa. Kun opettajat huomasivat että olen oikeasti tullut kouluun hankkiakseni tutkinnon ja valmistuaksi virallisesti taiteilijaksi, kuten koulu oli mainostanut. Alkoivat koulun opettajat järjestämään ennestään koulussa iltaoppilaana opiskelleen oppilaan kanssa laittomia kokouksia minua vastaan. Näissä kokouksissa minua vastaan esitettiin törkeitä syytteitä, jotka salattiin minulta ja joihin minulla ei ole ollut koskaan minkäänlaista mahdollisuutta puolustautua. Kyseessä oli psykologisen koulutuksen saaneen Taideterapeutti Maarit Björkmannin minua vastaan kohdistama murhayritys. Psykologista väärinkäyttöä koskeva kirjallisuus kertoo kyseessä olevan toiminnan jolla pyritään tuhoamaan ihmisen ammatillinen ura, pilaamaan hänen elämänsä, aiheuttamaan hänelle pahat psykologiset traumat ja pahimmassa tapauksessa ajamaan uhri itsemurhaan. Kirjassani kerron tapahtumat tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin ja jos sinä joka esiinnyt ystävänäni, kirjoittaisit omalla nimelläsi voisin lähettää kirjani sinulle luettavaksi, vaikka se hieman keskeneräinen onkin. Samoin jos joku adressin laatijoista tai allekirjoittajista haluaa kirjan luettavaksi, niin tunnistettavalla omalla nimellä pyytämällä, sen saa vaikka heti paikalla. 2005 hain Taidemaalariliiton jäsenyyttä ja jouduin selvän ammatillisen syrjinnän kohteeksi, koska tiedän ainakin kolme taiteilijaa jotka pääsivät jäseneksi minua pienemmillä meriiteillä. Tämä syrjintä voidaan koska tahansa todistaa, ei tarvitse kuin avata syksyn 2005 Taidemaalariliiton haku ja tutkia asia. Samalla toiminta oli YK:n maailmanlaajuisen ihmisoikeusjulistuksen, Euroopan Unionin Perusoikeuskirjan, maamme solmimien Ihmis- ja Perusoikeuksien, maamme Perustuslain ja maamme Yhdenvertaisuuslain vastaista. Joten en paljon ylpeilisi asialla siellä taiteilijajärjestöissä! Taiteilijana vertaan teoksiani ihan kenen tahansa toisen taiteilijan kanssa maailmassa, minulla ei ole siihen taito- eikä ideaesteitä. Joten jos sinäkin ystävänäni esiintyvä tai joku muu haluaa esittää miten paljon parempi minua olet taiteilijana, niin minä olen valmis avoimeen ja rehelliseen vertaamiseen. Minun teoksiiani on kaikilla suomalaisilla nettitaidepalstoilla joilla olen niitä esitellyt, väitetty väärennöksiksi, kymmenet taiteilijat ovat väittäneet ettei sellaisia teoksia kuin minä maalaan, kukaan pysty käsin maalaamaan. Näin minun syrjintäni johtuu ylivoimaisuudesta ja ylivertaisuudesta taiteilijana. Virallinen taidekenttä ei kestä itseään parempia suorituksia, siksi se onkin täytetty lastentason tekijöillä jotka syrjivät todellisia osaajia ja kohtelevat heitä Ihmis- ja Perusoikeuksiien vastaisesti! |
Vastaukset
Vieras |
#35 Re: Re: Re: Adressin laatijoille ja allekirjoittajille tiedoksi!2015-03-21 21:43:21#34: Markku Laitinen - Re: Re: Adressin laatijoille ja allekirjoittajille tiedoksi! Ja vain paranee! Huhhuh kun minulla on jo maha kipee! Lopeta jo toi naurattaminen! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1476 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
831 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
575 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
409 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
289 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21243 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
991 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
179 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
166 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025