Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
Kommentoitu viesti
Malyle1 |
#2590 Re:18.09.2015 13:48Olen nyt useampaan kertaan kertonut, että olen laittanut perustuslakivaliokunnalle huomautuksen, että kun ja jos hallitus todella esittää näitä asioita eli siis tekee lakialoitteen, pyydän perustuslakivaliokuntaa tutkimaan sen perustuslailliset näkökohdat. Annika Lapintie, joka on vasemmistolainen ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, kertoi vastauksessaan, joka taitaa muuten myös olla täällä sivuilla nähtävissä, että viestini menee kaikille perustuslakivaliokunnan jäsenille etukäteen. Viestissään minulle Lapintie myös sanoi, että asia tullaan tutkimaan mikäli hallitus sellaisen lakialoitteen tekee.
Täällä pyörii nyt kaikenlaisia arvailuja, joka tuntuu vain sotkevan asioita. Asiasta on siis tehty jo tutkimyspyyntö, joten ei voi mennä ohi perustuslakivaliokunnan käsittelystä.
Osittain täällä asiat tuntuu sotkeentuvan myös siksi, ettei ole luettu aiempia viestejä, joka sinänsä on ymmärrettävää kun viestejä on niin paljon, siksi tulisi olla hakutoiminto, jolla voi etsiä viestejä, jotka sisältävät avainsanoja, joilla etsiä juuri kyseistä asiaa sivuavia viestejä. |
Vastaukset
Vieras |
#2591 Re: Re:2015-09-18 13:58:13Rehula sanoi vastauksessaan minulle että eläkeläiset siirretään yleiseen asumistukeen joten ikävä kyllä se lakiehdotus on sieltä tulossa. |
Vieras |
#2594 OlRe: Re:2015-09-18 14:16:04Oletko maininnut tästä 300 euron vähennysoikeudesta myös eläkeläisen eläketuloon? Oletan että et ole. Ja tämä on kuitenkin se perustuslain 6 §:n ensimmäiseen ja toiseen momenttiin liittyvä merkittävä seikka. Kannattaa muidenkin siis kirjoittaa perustuslakivaliokuntaan. Kun jokainen kertoo omin sanoin asian, mitä hän pitää tärkeänä. Jolloin perustuslakivaliokunta ymmärtää, että useilla on suuri huoli tulevasta eläkkeensaajan asumistuesta. On mielestäni myös tärkeää, että muillekin perustuslakivaliokunnan jäsenille kirjoitetaan, eikä vain puheenjohtajalle. Sillä puheenjohtaja kertoo asian omasta näkökulmastaan, mutta ei suinkaan välttämättä siitä näkökulmasta EIKÄ SILLÄ TAVOIN JA NIILLÄ SANOILLA, kuin mitä henkilöt ovat hänelle kirjoittaneet. Eli että hän voi jättää jotain sanomatta/kertomatta, kun hän kertoo asiasta perustuslakivaliokunnan muille jäsenille. Jolloin voi käydä niin, että se itse asiassa hyvin olellinen seikka/hyvin tärkeä asia, jääkin sitten syrjään ja huomioimatta. Mistä seikasta perustuslakivaliokunta ei keskustelekaan lainkaan, eikä otakaan siihen lainkaan kantaa, koska ei ole siitä seikasta/asiasta edes tietoinen. YHTEENVETONA, EN LUOTTAISI VAIN YHDEN HENKILÖN VIEVÄN ASIAN PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAAN. SAMATEN EN LUOTTAISI MYÖSKÄÄN VAIN YHDELLE PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN JÄSENELLE LÄHETETTYYN KIRJEESEEN ASIASSA. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
422 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51110 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21062 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
59 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025