Vaadimme Poriin toimivaa eläinlääkärin päivystyspalvelua.
Kommentoitu viesti
Vieras |
#164 Re: Re: Re: Re: Pohdintaa31.12.2015 12:40Siinä voi myös käyttää maalaisjärkeään. Lue ensimmäinen viestini. Olen itse päässyt pienemmästäkin, kun olen vaatinut sitä vaikka ohjeet olenkin saanut. Ja vaikka tiedänkin, että vain hätätapauksissa ja äärimmäisessä hädässä saisi soittaa, niin olen silti soittanut pienemmästä, vaikka selviäisikin yön yli. |
Vastaukset
Vieras |
#172 Re: Re: Re: Re: Re: Pohdintaa2016-01-01 00:04:43#164: - Re: Re: Re: Re: Pohdintaa Ukko saa aika oivallisen tilin (reilu 10 000/kk) nukkumalla, huonolla ammattitaidolla (tai ainakin välinpitämättömyydellä) ja töykeällä käytöksellä. Ei kaupan kassakaan voi noin käyttäytyä! Ei minun kuulu psykologian kursseja päässäni kerrata, jos hädässä menen eläinlääkärille. Voi hyvät hyssykät.Ja vaikka töykeyden ymmärtäisitkin, niin mitenhän se psykologia selittää sitten esimerkiksi eläimen lopettamisen suoraan tappavalla piikillä??? Niin huonokuntoista koiraa ei olekkaan, jota ei ensin rauhoiteta, nukuteta ja vasta sitten lopetetaan. Minun psykologiani kertoo tuollaisesta toiminnasta aika huolestuttavia asioita. Ja millä ihmeen psykologialla sinä mitätöit tänne kirjoitetut kauheat kokemukset? Vain siksi tyrmäät ne, että sinulla on asiat mennyt siellä suht bueno? Kaupan kassa vertaus nyt ihan hatusta heitettynä esimerkkinä jostain muusta asiakaspalvelu ammatista. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
393 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1624 Luotu: 05.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
99 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17920 Luotu: 25.04.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
565 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
893 Luotu: 07.05.2024
Nuorten hätätila!
1447 Luotu: 16.02.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1416 Luotu: 13.01.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1275 Luotu: 06.05.2024
Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen!
3580 Luotu: 07.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12768 Luotu: 15.07.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1437 Luotu: 29.04.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
441 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10446 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
722 Luotu: 06.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1237 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1017 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
229 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
439 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1768 Luotu: 04.05.2024