KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Kommentoitu viesti
Vieras |
#2327 Re: Re: Re:02.10.2011 16:02Olihan Orivedellä kolmisen viikkoa karanteenitilat käytössä peräti kolmisen viikkoa. Mites toiminnan kanssa kävi? |
Vastaukset
Vieras |
#2330 Re: Re: Re: Re:2011-10-02 16:09:17Sinä olit varmaan siellä toiminnassa mukana auttamassa!? |
Vieras |
#2333 Re: Re: Re: Re:2011-10-02 17:16:54Niinpä, miten Oriveden kissatilan kanssa kävi? Siinä kävi siten, että Pirjo Peltoniemi jätettiin pulaan asiassa, eikä hän saanut apua hallitustasolta lainkaan, vaikka hän sitä monesti ja selkeäsanaisesti pyysi. Rutto tuli kahden kesykissan pennun mukana, joka oli piilevänä näissä yksilöissä. Sitä olisi ollut kenenkään mahdoton havaita etukäteen. Tästä tapahtumasta saatiin myös loistava ns. ase Pirjoa vastaan. Hallitus ei hoitanut velvollisuuksiaan, ja jätti tilan oman onnensa varaan, ja lopulta hävitti koko tilan ja sen 1000 euron arvoiset häkit silmää räpäyttämättä vaikka desifioiva höyryimuri olisi ollut omastakin takaa. Aikaa tilan puhdistukseen oli useita kuukausia. Kukaan kissoja omistava tai hoitava henkilö ei puhdistusta olisi tartuntavaaran vuoksi saanut tehdä. |
Valheita vain |
#2335 Oriveden karanteenitila2011-10-02 17:26:43"Olihan Orivedellä kolmisen viikkoa karanteenitilat käytössä peräti kolmisen viikkoa." Väite on valetta. Kukahan Sinulle on kertonut kolmesta viikosta?
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
455 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51122 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21073 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
63 Luotu: 07.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
949 Luotu: 17.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
277 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11083 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
247 Luotu: 29.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
55 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
772 Luotu: 12.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3681 Luotu: 10.09.2021