KPAMK:n Ylivieskan yksikköä EI SAA lopettaa

Kommentoitu viesti

Urpilainen on Kokkolasta

#3

07.10.2011 17:32

Ylivieskan yksikkö on monilla mittareilla Suomen keskivertoa ja ylikin. Ainoastaan vetovoimaluvuilla mitattuna se jää häntäpäähän. Vetovoimaluku ei kuitenkaan oikeasti kerro yksikön "hyvyydestä" mitään. Se on luku, joka kertoo kuinka monta ensisijaista hakijaa on yhtä aloituspaikkaa kohti. Varsinkin kansainvälisiin koulutusohjelmiin hakee joka vuosi suuri joukko ulkomaisia nuoria, jotka eivät ole hakukelpoisia (pelkistetysti tämä tarkoittaa sitä, että vetovoimalukua voidaan kasvattaa missä tahansa jo pelkästään sillä, että täytätetään vaikkapa yläasteen opiskelijoilla hakukaavakkeet. He eivät ole hakukelpoisia eli ei ole riittävää pohjakoulutusta, mutta kirjautuvat ensisijaisiksi hakijoiksi.) Tämä osittain epärelevantti mittari on OKM:ssä nostettu ykkösmittariksi, jonka perusteella karsitaan ammattikorkeakouluja. Valmistumistilastojen valossa Ylivieskan yksikkö on Kokkolaa parempi!
Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla mitattuna Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Suomen parhaimmistoa ja useasti myös palkittu siitä. Erityisesti tällä saralla on kunnostautunut Ylivieskan yksikön tutkimus- ja kehitystoiminta.

Vastaukset


Vieras

#89 Re:

2011-10-20 11:49:58

#3: Urpilainen on Kokkolasta -

Ongelma lieneekin siinä, että Ylivieska on kilpailusyistä "unohtanut" yhteistyön! Se näkynee erityisen hyvin T&K-toiminnassa!
Napsiiko Ylivieska rusinat eri alueiden pullista?