KPAMK:n Ylivieskan yksikköä EI SAA lopettaa
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista KPAMK:n Ylivieskan yksikköä EI SAA lopettaa.
Vieras |
#107.10.2011 15:59KPAMK:n Ylivieskan yksikkö on alueen elinkeinoelämän kannalta tärkeä ja ihmisten elämisen edellytysten merkittävä tukija |
Vieras |
#207.10.2011 16:12Ylivieskassa tehdää arvokasta työtä alueen toimijoiden koulutustason nostamiseksi... |
Urpilainen on Kokkolasta |
#307.10.2011 17:32Ylivieskan yksikkö on monilla mittareilla Suomen keskivertoa ja ylikin. Ainoastaan vetovoimaluvuilla mitattuna se jää häntäpäähän. Vetovoimaluku ei kuitenkaan oikeasti kerro yksikön "hyvyydestä" mitään. Se on luku, joka kertoo kuinka monta ensisijaista hakijaa on yhtä aloituspaikkaa kohti. Varsinkin kansainvälisiin koulutusohjelmiin hakee joka vuosi suuri joukko ulkomaisia nuoria, jotka eivät ole hakukelpoisia (pelkistetysti tämä tarkoittaa sitä, että vetovoimalukua voidaan kasvattaa missä tahansa jo pelkästään sillä, että täytätetään vaikkapa yläasteen opiskelijoilla hakukaavakkeet. He eivät ole hakukelpoisia eli ei ole riittävää pohjakoulutusta, mutta kirjautuvat ensisijaisiksi hakijoiksi.) Tämä osittain epärelevantti mittari on OKM:ssä nostettu ykkösmittariksi, jonka perusteella karsitaan ammattikorkeakouluja. Valmistumistilastojen valossa Ylivieskan yksikkö on Kokkolaa parempi! Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla mitattuna Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Suomen parhaimmistoa ja useasti myös palkittu siitä. Erityisesti tällä saralla on kunnostautunut Ylivieskan yksikön tutkimus- ja kehitystoiminta. |
tk |
#4 Kokkola07.10.2011 21:18on per.....ä |
Katkera |
#5 Keskushallnnot ammattikorkeakoulujen ongelmana08.10.2011 14:01Ammattikorkeakouluja keskitetään saman hallinnon alle ja samalla hallintoa paisutetaan jatkuvasti. Opetuksen käytettävissä olevat rahat vähenevät koko ajan. Nytkin toiminta on vaarassa supistua, mutta supistuuko hallinto? Vielä mitä, hallinto porskuttaa eli kerää itselleen opetuksen rahoista ensin kermat päältä ja opetus saa kannettavakseen ministeriön vaatimat säästöt. |
Vieras |
#608.10.2011 14:17Ylivieska on jokatapauksessa surkea. |
- |
#708.10.2011 16:44Kunpa vain opiskelijat saisivat vielä koulutusta vastaavaa työtä alueelta, niin kaikki hyvin! Meitä entisiä opiskelijoita on paljon, jotka toimimme vallan muissa tehtävissä tai jopa ilman työtä :( Kuinka tarkoituksenmukaista on kouluttaa ihmisiä aloille jotka eivät näillä seuduilla työllistä, kysyn vain. |
Vieras |
#8 Re: Miltä alalta valmistuit?08.10.2011 17:36 |
Vieras |
#908.10.2011 17:40Ei se ole pelkästään Ylivieskan ongelma, että valmistumisen jälkeen töitä ei ole tarjolla lähialueelta. Oulussa koulutetaan koneinsinöörejä sadoittain, vaikka koko kaupungissa ei ole kuin muutama konepaja. Valmistumisen jälkeen on pakko lähteä työnhakuun muualle tai sitten kortistoon. |
Vieras |
#1008.10.2011 18:27Paras aluevaikuttaja, miksi lopettaa? |
Vieras |
#1108.10.2011 18:30Ylivieskan yksikön aluevaikuttavuus on palkittu valtakunnallisesti. Miksi kehitystä pitää jarruttaa? Yksiköllä olisi annettavaa myös uudelle ydinvomalaitokselle. |
Vieras |
#1208.10.2011 18:41AMK kuuluu niihin oppilaitoksiin, joilla on opiskelijoiden keskuudessa vetovoimaa. Ja Ykassahan on VAIN toimipiste. Kannattanee karsia "pääkallonpaikalta" opetusta. |
Samuli Kärkinen |
#13 Ylivieskan yksikkö pärjää vertailuissa08.10.2011 18:54Useilla mittareilla mitattuna Ylivieska pärjää valtakunnallisestikin ammattikorkeakoulu vertailussa erinomaisesti. Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla mitattuna Ylivieska on maamme ammattikorkeakouluissa kärkipäätä. Yritysten kanssa yhteistyö on ollut erinomaista ja elinkeinotoiminnalle ammattikorkeakoulu on ollut suorastaan elinehto. Nyt tarvitaan todella sitä yhteistä tahtotilaa, että korkeakoulutus alueellamme jatkuu ja elinvoima säilyy. |
Ex kunnan renki |
#14 Voi hyvä tavaton, millainen ehdotus?!!08.10.2011 20:51Tämän kommentin kirjoittaja oli Ylivieskan puolesta siinä ryhmässä, joka tammikuussa 1975 oli ehdottamassa silloiselle AKH:lle, että Ylivieskaan perustettaisiin teknillinen koulu. Perustana oli se, että valtion budjettiin oli saatu valtionvarainministeri Johannes Virolaisen toimesta suunnittelumääräraha. AKH:n pääjohtaja Reino Kuuskoski moitti meitä varsin suorasukaiseti siitä, että on uskallettu ryhtyä ajamaan tällaista hanketta. Tällaisten asenteiden jälkeen on suorasanainen ihme, että saimme Tekun v. 1979 tänne ja v. 1995 alueellemme ammattikorkeakoulun. Nyt sitten taas "etelän" virkamiesmafia asennevammoineen iskee. Hyi! Viisastukaa ajoissa! |
"suuri on kallista " |
#15 Mammuttitaudin oireita09.10.2011 09:01Aikamme tauti kaikissa niin sosiaali-, terveys- kuin koulutuspalveluissa on suuruudenhulluus! Kaikki pitäisi keskittää muutamaan paikkaan. Näinhän on menetelty sos- ja terveyspalveluissa ja mitä siitä on seurannut: palvelut on viety liian kauas asiakkaista/ palvelun tarvitsijoista, mutta!kustannukset eivtä ole laskeneet, päinvastoin. Ja mikä maksaa: Valtavaksi paisunut hallinto. Näin käynee ammattikorkeakoulujenkin kohdalla mikäli nämä lyhytnäköiset suunnitelmat päästetään toteutumaan. TOIVOTTAVASTI EIVÄT TOTEUDU!!! Asioita ja päätösten seurauksia pitäisi tutkia pitemmällä aikavälillä, kauaskantoisesti ja toimia sen mukaan. Ei hetkellisten mielijoh- teitten, ei edes säästötarpeitten ( varmaan muitakin säästökohteita löytyy)perusteella. Koska tämä ehdotettu, keskitetty/ muutama suuri yksikkö, ei todennäköisesti tuo säästöjä, vaan voi käydä jopa päinvastoin. Vaatikaamme rehellistä perustelua sille, mikä tämän kaiken takana on! |
Vieras |
#16 Keskushallinto09.10.2011 11:57Teollisuudessa oli 1980-luvulla muotia keskushallinnot. Silloin kuviteltiin, että esim. hankintoja ym. keskittämällä saadaan määräalennuksia tms. Kävi niin, että organisaatiportaita tuli lisää ja päätöksenteko hidastui ja byrokratia kasvoi, mutta myös kokonaiskustannukset kasvoivat. Useimmat yritykset purkivat keskushallinnot hyvin nopeasti. Kaikessa yritystoiminnassa ja myös julkishallinnossa on tärkeää nopea päätöksenteko ja se on mahdollista vain jos valta on po. yksikössä. Sama keskittämishuuhaa on menossa julkishallinnossa ja seurauksena rahat menevät paisuvan hallinnon pyörittämiseen. |
Neenama |
#17 Re: Mammuttitaudin oireita09.10.2011 13:50#15: "suuri on kallista " - Mammuttitaudin oireita
Olen ollut Jorvin asiakkaana monta vuotta Jalkojeni vaivojen takia. Huhtikuussa olin huolissani että oliko minun kantapäähän tullut uusi luutulehdus ja pyysin että he ottaisi röntgenkuvaa siitä, edellinen luutulehdus oli vuonna 2008 jolloin leikattiin Jorvissa. Nyt he laittoivat lähetteen Peijaksen sairaalaan ortopedille. Jorvi on keskittänyt palvelun sinne. meidän kodista paljon pidempänä kuin Jorvi.- Kävin 7.10 Peijaksessa ja ortopedi totesi että pitää kuvata sitä kantapäätä magneettikuvauksella. Kysyin tehdäänkö se siellä Peijaksessa niin lääkäri sanoi että laittaa Jorviin lähetteen ja senjälkeen menen Töölön sairaalaan erikois lääkärin vastaanotolle.-Eli tällaista kierto kulkua saan nyt tehdä. Minusta ei ole kysymys keskittämisestä potilaan kannalta, en tiedä miltä kantilta se tulkitaan keskittämiseksi???!!! |
Vieras |
#1809.10.2011 15:06Nuorilla täytyy olla koulutuspaikkoja myös pohjoisessa. |
Yksi yhteisöpedagogi |
#19 Mites se kirkollinen koulutus?09.10.2011 19:32KPAMK:n Ylivieskan yksikkö on ainoa paikka, josta voi valmistua kirkolliseksi nuorisotyönohjaajaksi ja yhteisöpedagiksi. Tutkintoa arvostetaan kentälle ja se on laadukas. |
Vieras |
#2009.10.2011 19:33Ylivieskan yksikössä on todella nykyaikaiset tilat ja pätevät opettajat. Varsinkin tekniikan yksikössä. Alueella tarvitaan tätä koulutusta. |
Vieras |
#2109.10.2011 19:58Koko KPAMK:ssa ongelma on lähinnä hallinnossa, jossa runsaasti karsittavaa. Opiskelijapaikkoja voidaan myös karsia, jolloin samalla tehtäisiin toimia, jolla lopettamisprosenttia voitaisi laskea. Eli mieluiten sisään niitä, jotka oikeasti haluaisivat käydä opinnot loppuun asti. En kuitenkaan kannata Ylivieskan, enkä varsinkaan Kokkolan yksikköjen lopettamista. Säästöjä ei kannata tehdä, mutta hallintoa voidaan karsia ja sijoittaa enempi rahaa opetukseen ja varsinkin sen Laatuun! Opetusvälineisiin, opettajiin, tukiopetukseen ja projekteihin, joihin on välttämätöntä ottaa myös OPISKELIJOITA mukaan. Näillä keinoin opetuksen laatua saadaan ylös ja opiskelijoiden motivaatiota jatkaa opinnot loppuun asti. |
Vieras |
#2210.10.2011 13:58Oulun Eteläinen on oma kehittämisalueensa kaikilla aloilla, myös koulutuksessa. On menneitten talvien lunta ajatella, että Ylivieska tai Kalajokilaakso olisivat "Kokkolan mandaattia". Oman selustansa siellä turvaavat, eikä muiden tarpeita ajatella. Oulun Eteläisessä nuorten määrä on sellainen, jolla voi perustella myös Ylivieskan amk-yksikköä. |
Hämmentynyt opiskelija |
#23 Opiskelu10.10.2011 16:16Opein huomattavasti uusia asioita Ylivieskassa, kun opiskelin viikon Robotti teknologiaa ja kiitos siitä kuuluu asiantuntijoille Ylivieskassa. =) Sitten tulevaisuudessa mietitään että miksi on suuri työttömyys. Oppilaitoksia suljetaan ja toisiin oppilaitoksiin pääsy on niin hankalaa että opiskelijoita ei päästetä sisään. =( Opiskelijoita riittää aivan varmasti myös tulevaisuudessa, eikä sen vuoksi kannata sulkea sellaista opiskelu paikkaa jossa käy useampi sata opiskelijaa ellei jopa 1000?! =O Eli en TODELLAKAAN KANNATA SITÄ ETTÄ YLIVIESKAN AMK SULJETAAN/LOPETETAAN. Nyt järki käteen siellä eduskunnan hallituksessa ! |
Vieras |
#2410.10.2011 16:44YLIVIESKA ON KOKKOLAA TÄRKEÄMPI |
Vieras |
#2510.10.2011 17:10YLIVIESKA ON MAAKUNNALLE KOKKOLAA TÄRKEÄPI |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1428 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3510 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
396 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
428 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
129 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1864 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
64 Luotu: 07.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1497 Luotu: 10.12.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1706 Luotu: 22.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
552 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11338 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
683 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
18 Luotu: 08.05.2025