Koirakuiskaaja Cesar Millan pois TV:stä
Kommentoitu viesti
Koiraihminen |
#472 Tuire Kaimion kommenttia17.10.2011 00:52HS - Radio- ja TV-arvostelut - 26.5.2010 - 4414 merkkiä - 1. painos Näin koulutat koiraasi väärin Eläintenkouluttaja Tuire Kaimio katsoi kolme koirankoulutusohjelmaa ja tuskastui. ARJA AHO Koiraohjelmat. Suomessa eläinsuojelulaki kieltää hädän tai kivun tuottamisen eläimille, myös koulutustilanteessa. MTV3:n Hännänheiluttajat ja Livin Koirakuiskaaja hipovat siis väkivaltaisilla koulutusmalleillaan rikokseen yllyttämistä. "Koirankouluttaminen on kuin salapoliisin työtä. Ensin olisi selvitettävä, mistä eläimen käytöshäiriöt johtuvat. Onko koira kipeä, nälissään, saako se liian vähän virikkeitä tai ulkoilua. Vasta sitten hoidetaan ongelma", Tuire Kaimio sanoo. Kaimio on kansainvälisesti arvostettu eläinten ja eläinnäyttelijöiden kouluttaja. Hän on kouluttanut muun muassa Poika ja Ilves -elokuvan Väinö-ilveksen, VR:n mainoksen pulut ja Myrsky-elokuvan koiran. Tarkkasilmäinen ammattilainen huomaa heti sarjojen koulutettavista koirista, että yksi kärsii suurista kivuista, toinen on vain iloinen iso pentu. Hän ei myös sulata kouluttajien selityksiä koiran ja ihmisten välisestä johtajuusongelmasta. "Kyse ei ole johtajuudesta, vaan siitä, hoitaako turvallisuusvastaava tehtävänsä eli koiran turvallisuudesta huolehtimisen ja pelottavien asioiden karkottamisen." Otetaanpa koirankoulutusohjelmat syyniin. Hännänheiluttajat Amerikkalaisen Brad Pattisonin koulutuksen perusta on alistaa koira fyysisesti, jopa väkivaltaisesti, ja kieltää kaikkinainen palkitseminen. "Tutkimusten mukaan hemmottelu ei aiheuta koirille vakavia käyttäytymishäiriöitä, mutta rangaistuksella voi olla vaaralliset seuraamukset", Kaimio sanoo. "Ajoitus osuu tuskin koskaan niin yksiin, että koira ymmärtää, mistä sitä rangaistaan. Koira voi siis liittää rangaistukseen hajuja, tiettyjä ääniä ja esineitä. Sitten ihmetellään, että miten se meidän koira nyt yhtäkkiä on ruvennut hakkumaan raitiovaunuja. Sen sijaan koiraa ei voi juurikaan palkita tai kehua liikaa." Kaimio muistuttaa, että onnistuneen koulutuksen jälkeen koira on rennompi ja tyytyväisempi. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos koulutus ei tuota päivienkään jälkeen tuloksia. Isännän ja koiran käytöskoulu Englantilainen Victoria Stillwell etsii ohjemassa syitä koiran huonolle käytökselle, kouluttaa ja palkitsee. "Tässä sarjassa sentään yritetään analysoida koiran häiriökäyttäytymistä ja selvittää koiran elämää aina ruokailusta liikuntaan. Kouluttajan neuvot ovat hyviä, mutta tässäkin tulee yllätyksenä ihmismäinen johtajuusasetelma." Kaimion mielestä sarjassa näkyy brittien rakkaus eläimiin, joka on yhtä vahva kuin suomalaisten. "Eläimet ovat syntyjään kaikki erilaisia, omia persooniaan. Joku voi olla syntymästään arka, toinen sosiaalinen. Pelosta ei pidä rangaista. Tutkimusten mukaan 80 prosentissa käytöshäiriöiden taustalla on kipu tai sairaus. Samoin tutkimusten mukaan aggressiivisella ihmisellä on aggressiivinen koira." Koirankuiskaaja Koirapsykologiksi itseään kutsuvaa Cesar Millania vastustetaan netissä sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Mies alistaa koiria eikä usko palkitsemiseen. "Tässäkään sarjassa ei puututa käyttäytymisen syihin, vaan tukahdutetaan oireita eli hankalaa käyttäytymistä. Riskinä on, että oikomalla yksi ongelma aiheutetaan viisi uutta käytöshäiriötä." Kaimiolla on omat neuvonsa koiranomistajille: jos koulutus ei tunnu sydämessä hyvältä, sitä ei kannata jatkaa. Fyysinen ja psyykkinen väkivalta eivät tuota onnellista ja tervettä koiraa, vaan alistuneen. "Esimerkiksi koiran murinalla ei ole mitään tekemistä johtamisen kanssa. Se on merkki, että koira haluaa lisää etäisyyttä. Koira voidaan alistamalla saada lopettamaan murina, mutta lopulta koira saattaa purra varoittamatta." Hännänheiluttajat, MTV3 keskiviikkoisin klo 14.45 Isännän ja koiran käytöskoulu, Nelonen 2.6. alkaen ke-pe klo 17.20 Koirakuiskaaja, Liv ti-pe klo 20.30 ja la-su klo 18 sekä 5.6. alkaen vain la-su klo 18 Lista pätevistä suomalaisista kouluttajista osoitteessa www.elaintenkouluttajat.com |
Vastaukset
Vieras |
#664 Re: Tuire Kaimion kommenttia2017-07-09 08:18:45#472: Koiraihminen - Tuire Kaimion kommenttia Hienoa että hän osallistuu oikein kommentein.Olen itse omien isojen koirien kanssa itsekseni opetellut ilme-ja elekieltä,koskaan ei tarvitse edes ääntä korottaa,koirat ova yhteistyössä ja muistavat.On ollut hienoa aikaa niiden kanssa ja monia retkiä.En edes ymmärrä mikä on koirakuiskaaja,olen nähnyt oman egonsa kohottajana ja toisen joka luovutti kun ei osannut. olisi heti mielestäni puututtava Suomen saksanpaimenkoirien peräpään jalostukseen,jalat ovat luonnottomassa asennossa,selkäkipuja tuottavassa ja sitten koulutetaan: istu seiso istu seiso kuljenreidessä kiinni istu seiso samaan tahtiin kun ihminen kääntyy kävelee pysähtyy.Eikö näillä eläimillä ole tukea,nehän eivät samasta syystä ole enää virkakoiriksi soveltuvia,ilm muihinkaan vastaaviin tehtäviin.Auttakaa niitä,itsellä ollu joskus 4 ,ei yhtään tuollaista ja hyviä koiria,suorajalkaisia. |
Vieras |
#665 Re: Tuire Kaimion kommenttia2017-07-09 08:44:27#472: Koiraihminen - Tuire Kaimion kommenttia On hienoa huomata,että jotain edes vähän on ymmärtänyt.Kaimio tietää mistä puhuu ja on viisasta Häntä uskoa.Johtajuus: on tuntunut hyvin kaukaiselta vaikealta jokapäiväisessä yhteiselossa. toisen elämän ja tarpeiden kunnioittaminen l eläimen- on tuonut sen kunnioituksen itselleni ja luottamuksen . Sen jälkeen olemme olleet toistemme ohjauksessa.Se on opettanut missä kuljetaan missä ei,se näyttää jos. Sora sattuu tassuihin,jos jää on pettäviä,jos haistaa karhun,olen turvassa,en vie sitä paikkoihin jossa voi suotta stressaantua,ohjaan vanhaa koiraa metsässä risujen ohi sammalta pitkin,matalaan rantaan,jossa voi tassutella,kaikki on yhteistyötä ilmeet eleet ihan pieni ohjaava nykäisy hihnasta kertoo tule tännepäin tai sivummalle.Rauhoittaminen liian innokasta touhusta: pieni on käännän selän ei kontaktia vähään aikaan, iso on n pari tuntia kotioloissa en katso en huomaa.Muuta ei ole tarvittu.eläin ei teekiusaksi mitään. Se ei tarvitse rangaistuksia,se tarvitsee eleitä joita se ymmärtää,eläin tekee innokkaasti yhteistyötä muttei jaksamistaan enempää kerralla.?Tehtäväni on opetella eleet ja ilmeet joita se ymmärtää,olla sille turva ja luotettava.Minulla on oltava valmius säännöllisyyteen.Sen se palkitsee iloisena ,terveenä,kaverina joka osaa ja touhuaa mukana. laulua,leikkiä ja jopa tanssia olemme tehneet.Eläin on parhaimmillaan myös hyvin huumorintajuinen,eli leikkii ja nauraa= lue tuntee hyvää oloa.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
423 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51111 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21063 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
60 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025