Hämeenlinnan lasten kotihoidontuen kuntalisä tulee säilyttää!
Kommentoitu viesti
Äiti |
#60 Voihan kuntalisä26.10.2011 12:55Kaikista vähävaraisimpia eli toimeentulotuen turvin eläviä kuntalisän saaminen tai poistaminen ei vaikuta tietääkseni lainkaan. Kuntalisä katsotaan tietenkin tuloiksi, mutta toimeentulotuki koostuu perheen tuloista, menoista ja perusosasta. Eli tulot - menot+perusosa. Jos tämän jälkeen menot+perusosa jää suuremmaksi kuin tulot, saa erotuksen toimeentulotukena. Eli näin ollen kuntalisän vaikutus kaikkein vähävaraisempiin on olematon. Kuntalisän vaikutus on suurin niille perheille jonka toinen vanhempi on jäänyt töistä pois hoitamaan lapsensa kotona ja kitkuttelevat toimeentulotuen ulkopuolella puolison tuloilla. Koska tällöin perheen tulot tippuvat roimasti siihen nähden että molemmat kävisivät töissä. Näin kunta lisä tukisi joidenkin vanhempien mahdollisuutta jäädä kotiin hoitamaan lastaan/lapsiaan. Joten näin ollen ketä tämä nyt tuleva kuntalisä uudistus oikeen hyödyttää?? Toivottavasti edes nyt kuntalisään tuleva tuloraja ottaa huomioon perheen todellisen koon, eikä niin kuin hoitolisän kohdalla että enintään 2 aikuista ja 2 lasta. Sillä ruokakassin hinta on hieman eri esim. 6 henkisellä perheellä. Ja jos jonkinlaista muutosta kaupungin kaoottiseen päivähoitotilanteeseen haluaa,niin voisi kyllä miettiä sitä subjektiivistä oikeutta toisen kerran. Ymmärrän hoitopaikan tarpeen jos käydään töissä, ymmärrän hoitopaikan tarpeen sosiaalisita syistä esim. jos perheessä on alkoholi tai mielenterveysongelmia. Mutta sitä en ymmärrä, että esimerkiksi vanhempi lapsi viedään hoitoon kun perheeseen syntyy uusi vauva. Tälläiset tapaukset pitäisi pystyä karsimaan. |
Vastaukset
Altti Salomäki |
#61 Re: Voihan kuntalisä2011-10-26 13:32:45Subjektiivinen oikeus tulee laista, eikä kuntatasolla sitä pystytä ohittamaan. Yön asiaa pohdittuani epäilen, että kaupungille tulee vaikeuksia toimittaa tarvittava määrä hoitopaikkoja, mutta annetaan heidän nyt tehdä työnsä. Jos tilanne leviää käsiin, on meillä hyvä pohja palata asiaan. Aikataulusta tulee joka tapauksessa sekä kaupungille että vanhemmille liian nopea. Samoin, vaikka on hyvä, että tukea ei viety kaikilta pois, on periaatteellisesti väärin tehdä tuesta tarveharkintainen. Tarkoitus on kuitenkin tukea kotihoitoa, jotta lapsia ei viedä kunnalliseen päivähoitoon. Tällaisenaan saadaan aikaan taas yksi tuloloukku lisää. Tänään oli hyvä mielipide HäSa:ssa varhaiskasvatuksen johtajista, lukekaa ihmeessä. Kerroin hyvin samankaltaisen näkemykseni aiheesta Tapio Vekalle ja lanulan pj Kallioiselle eilen illalla, joskin saatoin käyttää lehteen sopimattomia ilmauksia näistä johtajista ja heidän tarpeellisuudestaan. Johtajien määrän pudottaminen puoleen säästäisi vuodessa noin 700 000 euroa eli saman verran kuin kuntalisäkassasta nyt otettiin pois. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1041 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2050 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
490 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18232 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1980 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
686 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
127 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1327 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
717 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1477 Luotu: 16.02.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024