Vaadimme kansanäänestystä ydinvoimasta ja uraanikaivoshankkeista
Kommentoitu viesti
Alfa |
#334 lehdistötiedote 4.11.201104.11.2011 14:42Julkaisuvapaa Lappilaiset Uraanivoimaa Vastaan ry ei hyväksy uraanivaltauksen myöntämistä Mawson-yhtiölle Romppaan, Kaunismaan ja Karsikkovaaran alueille Rovaniemelle ja Ylitorniolle. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto myönsi yhtiölle valtauksen yli 100 neliökilometrin suuruiselle alueelle. Valtausalueella on Natura 2000 -verkostoon kuuluvia soiden- ja lehtojensuojelualueita. Valtauslupa oikeuttaa yhtiön tutkimustoimiin, mm. syväkairaukseen. Valtaushakemuksessaan yhtiö kertoi suunniteltujen tutkimustoimien olevan mittavia, syväkairausta on suunniteltu tehtäväksi kymmeniä kilometrejä. Yhdistys kritisoi tapaa, jolla asiaa on käsitelty tiedotusvälineissä. Valtauksesta on puhuttu kultavaltauksena, eikä uutisoinnissa ole tuotu riittävästi esille alueen erittäin korkeita uraanipitoisuuksia. Tutkimustoimet alueella alkoivat Areva-yhtiön uraaninetsintöinä. Yhdistys muistuttaa uraaninlouhinnan haitallisista ympäristö- ja terveysvaikutuksista. Maailmalla myös korkeaa teknologiaa käyttävillä uraanikaivoksilla on tapahtunut useita ympäristöonnettomuuksia, joiden myötä myrkyllisiä ja radioaktiivisia jätteitä on päässyt leviämään ympäristöön. Jo pelkät uraanipitoisen malmin tutkimustoimet ovat riski vesistöille, jos valtauslupaan kuuluu oikeus syväkairaukseen, koelouhintaan ja koerikastamiseen. Alue on runsasvesistöinen ja suovaltainen. Alueen joet laskevat Kemi- ja Tornionjoen vesistöihin. Lappilaiset Uraanivoimaa Vastaan ry toteaa, että valtausluvan myöntäminen on tappio alueen ympäristölle, elinkeinoille ja Lapin matkailun imagolle. Kyse on hyvin kauaskantoisesta päätöksestä, josta ei ole käyty riittävän laajaa ja syvällistä keskustelua. |
Vastaukset
Vieras |
#336 Re: lehdistötiedote 4.11.20112011-11-04 17:22:37#334: Alfa - lehdistötiedote 4.11.2011 No nyt sitten vaan mielenkiinnolla odotellaan, että lehdistötiedote menee heittämällä läpi tiedotusvälineissä, samalla tavalla kuin muidenkin kansalaisjärjestöjen...esimerkiksi kauppakamarin tiedotteet. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1493 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
842 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1209 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
582 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
419 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
289 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21244 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
994 Luotu: 12.06.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
180 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
172 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
169 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025