Tutkintapyyntö Kilpailuvirastolle SKL ry:n toiminnasta

Kommentoitu viesti

Dora Pesu

#112 Pohdiskelua aiheen tiimoilta

28.11.2011 10:34

Itse en allekirjoittanut ja sanon sen heti tähän alkuun. Jotkut asiat ymmärrän tuosta adressista mutta jotkut menevät yli hilseen. Kuten se, että SKL määrittelisi miten koiria saa Suomessa kasvattaa. Suomessa saa jokainen kasvattaa koiria kuten lystää kunhan noudattaa eläinsuojelulakia, mikään pykälä ei estä sekarotuisten tai rekisteröimättömien koirien kasvatusta. SKL on vaan määritellyt tiettyjä rajoja eri rekisterejä varten. Ja tässäkin kannattaa muistaa että sekarotuisetkin voi rekata sinne FIX-rekisteriin.

Elinkeinovapaudesta iniseminen on ihan turhaa, ei koirien kasvattaminen elinkeinona vaadi millään tavalla Kennelliittoon liittymistä. Ainut asia mitä tätä valvoo on SEY. Jos ei ole kennelliiton jäsen eikä ole allekirjoittanut kasvattajasitoumusta voi kasvattaa aivan miten lystää eläinsuojelulain mukaan toimiessa.

Cotton asiaan en ota kantaa, en tiedä asiasta edes kovin paljoa, eikä loppujenlopuksi edes kiinnosta. Ilmeisesti yksi kasvattaja vaan sössinyt asiat, harmillista toki että paljon koiria karsiutuu jalostuskäytöstä mutta tämä on Kennelliiton kannalta fiksu päätös varmistaa että heidän rekisterin koirat säilyvät rekisteriehtojen mukaisina.

"Suomalainen kasvattaja ostaessaan toisesta EU-jäsenmaasta rekisteröidyn rotukoiran ei voi koskaan olla varma siitä, että tämä koira on Suomen Kennelliitto ry:n sääntöjen ja ohjeiden mukaan jalostukseen sopiva, vaikka sama koira on jalostukseen sopiva sen synnyinmaassa tai muissa EU-jäsenvaltioissa." Tätä en edes ymmärrä, jos jollain on tietoa ja/tai kokemuksia niin mielelläni kuulisin!

Jälkeläismäärän rajoittaminen on fiksua jotta vältyttäisin liialta sukusiitokselta tulevissa sukupolvissa ja pidettäisiin geenipoli mahdollisimman laajana. Tämä olisi fiksu ratkaisu myös muissa maissa, toivottavasti seuraavat esimerkkiä perässä. Erityisen pienet jälkeläismäärät on määritelty pieniin rotuihin joissa riski sukusiitokseen tulevissa sukupolvissa on suurempi. Pikavilkaisulla rajat vaihtelevat 8-100 välillä ja ovat ihan järkeviä rodun yleisyyteen nähden, ainakin näin mutulla.

Terveystutkimuksia minä itse ehdottomasti puollustan. Silmätutkimukset tosiaan voivat olla haaste pienemmillä paikkakunnilla/pohjoisessa asuville, mutta näitä voi onneksi yhdistää loma/näyttely/yms matkoihin. Ja taas, mikäli ei halua tutkituttaa koiraansa voi kasvattamista harrastaa Kennelliiton ulkopuolellakin. Pelkkä tutkiminen ei tietenkään pelasta yhtään rotua, se pelastaa jos tutkimustulosten perusteella tehdään jalostusvalintoja. Yksi mielenkiintoinen huomio on, että PEVISA ei määrittele kaikille roduille raja-arvoja tutkimustuloksiin. Tämä taas on mielestäni älytöntä eikä tue ajatusta että PEVISA parantaisi rotujen terveyttä.

Kasvattajasitoumus ja muuta sopimuskitinää. Vieläkin painotan ettei kasvattamisen ehtona ole Kennelliittoon kuuluminen. Ja sitä sopimusta ei ole pakko allekirjoittaa. Ja kun on nimen laittanut paperiin että kennelneuvojan käynti sopii ei voida enää puhua kotirauhan rikkomisesta. Olen samaa mieltä siitä että kenneliiton tulisi uusia sopimukset kun uusia pykäliä tulee. On täysin väärin, että allekirjoitettuaan sopimuksen joutuu noudattamaan myöhemmin tapahtuvia lisäyksiä. Ja tämä koskee kaikkia sopimuksia, ei pelkästään Kennelliiton.

Kenneliitolla on melko kova hinta kennelnimelle ja pentujen rekisteröinnille, mutta käsittääkseni etenkin kennelnimien hyväksymisprosessi vaati Kennelliiton osalta melkoisen työn. Ja taas kerran, ilman kennelnimeä voi kasvattaa ja mielestäni on tärkeää, että silti voi pentuja rekisteröidä, edes suuremmalla maksulla.

Oikeusturva-asioista en oiken osaa sanoa mitään enkä juuri nyt ehdi asiaan tarkemmin tutustumaan. Mutta toki olisi hyvä jos Kennelliitto seuraisi muiden suurten yhdistysten esimerkkiä kurinpitotapausten yleistyessä.

Kurinpitolautakunnan päätöksistä vielä sen verran, että jokaisen aikuisen (kasvattajan) tulisi muistaa, että allekirjoitus paperilla ihan oikeasti sitoo niiden ehtojen noudattamiseen. Mikäli ei sopimuksen mukaisesti halua/pysty toimimaan tulee sopimus jättää allekirjoittamatta!! Tämä koskee ihan kaikkia elämän osa-alueita, kännykkäliittymiä, vuokrasopimuksia, kasvattajasitoumusta...

Hinnoittelusta tuolla joku aiemmin sanoi että voitto olisikin 1,2milj e eikä 8milj e. Tämä pykälä minunkin mielestä voisi mennä lähempään tarkasteluun.

Mutta siis, sopimuskohtien myöhemmin lisäyksen ja voiton tuottamisen kyseenalaistamisen allekirjoitan täysin ja näihin olisi kiva saada virallista vastinetta.

Vastaukset

Plum

#128 Re: Pohdiskelua aiheen tiimoilta

2011-11-28 14:08:56

#112: Dora Pesu - Pohdiskelua aiheen tiimoilta

" Kurinpitolautakunnan päätöksistä vielä sen verran, että jokaisen aikuisen (kasvattajan) tulisi muistaa, että allekirjoitus paperilla ihan oikeasti sitoo niiden ehtojen noudattamiseen. Mikäli ei sopimuksen mukaisesti halua/pysty toimimaan tulee sopimus jättää allekirjoittamatta!! Tämä koskee ihan kaikkia elämän osa-alueita, kännykkäliittymiä, vuokrasopimuksia, kasvattajasitoumusta..."

 

Sepä se, miksi ihmeessä allekirjoituksen tulisi olla vain kasvattajan kohdalla sitova? Miksi ostajan allekirjoituksen ei tule olla sitova? Jos vapaa-ehtoisesti olet nimesi sopimukseen laittanut, miksi saat sitten alkaa kitistä ettet sittenkään halua tälläistä sopimusta? Ja eikö se tosiaan riitä että sopimuksissaan noudattaa Suomen Lakia? Sitä samaa lakia pitää kaikissa muissakin kaupoissa noudattaa, miksi tämä olisi eri asia?

Eikä tässä nyt taistella sen puolesta että kaikkien tulee pikimmiten kipittää viemään rekkunsa takaisin kasvattajalle, ilmaiseksi. Senhän ihan lakikin toteaa kohtuuttomaksi, siitä sitten lain mukaan sopimus kohtuullistetaan ja annetaan asian mukaiset seuraamukset. Miksi ihmeessä kennelliiton tulee jakaa näitä seuraamuksia jos osapuolet ovat lain mukaan toimineet? Punnitaanhan muutkin rikkeet ja rikokset oikeusteitse. Ymmärrän jos oikeudessa todetaan kasvattajan rikkoneen eläinsuojelulakia tms. ja kennelliitto sitten antaa oman seuraamuksensa. Mutta että paperin palan tähden?!?