Protesti KANSANEDUSTAJIEN 8,1% Palkankorotusta vastaan!
Kommentoitu viesti
Timppa T. Vieras |
#1222 Väärin!30.09.2010 21:34Minä en tätä allekirjoittanut kateudesta, enkä katkeruudesta, vaan siksi, että minä näen tässä selvän uhkan. Sellaisen uhkan, että jo entuudestaan ahtaalle ajettu kansanosa alkaa reagoida tällaisiin asioihin liian voimakkaasti ja kansallinen turvallisuus on vaarassa. Tällaisesta voi pahimmillaan olla seurauksena jopa mellakointia, tms. ikäviä seurauksia. Hallituksen ja muiden päättäjien pitäisi ymmärtää, missä mielentilassa vähäosaisempi suomalainen väki on. Se väki ei ehkä jaksa "sulattaa" tämänkaltaista menettelyä, ja ihan senkin vuoksi tällaisista korotuksista olisi viisaampaa pidättäytyä. |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#1311 Re: Väärin!2010-10-01 15:28:12Minäkään en koe katkeruutta enkä kateutta, mutta silti allekirjoitin adressin. On jo aivan liian kauan tämän maan väestö kokenut vääryyttä ja ahdinkoa. Tämän kaltaiset "päättäjien" korotukset eivät ole oikeutettuja varsinkaan kun maa on muutoinkin velassa. Muualla euroopassa jopa pinentävät päättäjien palkkoja. Oppia olisi nyt vihdoin otettava jo koetuista laman /taantuman tuomista vääryyksistä /isoista haittavaikutuksista. Vääryys ja ahneus pois -> suopeampi ilmapiiri oman maan sisälle! |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
316 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
286 Luotu: 20.05.2024
ADRESSI TAHMELAN KURPITSATALON YHTEISÖLLISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
257 Luotu: 23.05.2024
EU:n ennallistamisasetus pelastettava
240 Luotu: 24.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18329 Luotu: 25.04.2024
Kansalaisadressi: Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tulee noudattaa lakia
112 Luotu: 22.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
541 Luotu: 15.05.2024
Mortin männikön puolesta
201 Luotu: 16.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2035 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6501 Luotu: 29.11.2023
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2111 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1101 Luotu: 12.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
66 Luotu: 20.05.2024
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
62 Luotu: 17.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
45 Luotu: 19.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
716 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
732 Luotu: 27.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12850 Luotu: 15.07.2023
Tornion Vinsanmaan tuulivoimaloita ei tule rakentaa
152 Luotu: 02.10.2023
Ei tuulivoimaa suunnittelualueelle nro 4: Hanhisuo-Vehkamäki, Virrat
256 Luotu: 05.11.2022