Äänestämme sukupuolineutraalia avioliittoa kannattavia
Kommentoitu viesti
Marica K Vieras |
#420.10.2010 19:14Oon kanssa sitä mieltä että paremmin pyyhkii kun esim monessa paikoin afrikassa missä voidaan tuomita kuolemaan ja muutenkin on rikos olla mitään muuta kuin hetero! Oma käsitys kyllä vahvasti on niinpäin että paremmin on asiat niissä maissa missä ollaan suvaitsevaisempia, asiassa kuin asiassa. Ja sitten tosiaan kuten jo vastattiin niin avioliitto on ihan eriasia kuin parisuhteen rekisteröiminen juurikin yllämainituista syistä. Ei mun järkeen ainakaan mahdu yhtäkään syytä miksi kaikilla ei voisi olla oikeutta solmia avioliittoa. Avioliitolla ei välttämättä ole mitään tekemistä uskontojen kanssa joten uskontoja tähän ei pitäisi sekoittaa. Tällä hetkellä suomessa on monia jotka ovat solmineet avioliiton ilman että kuuluu kirkkoon tai mihinkään uskonnolliseen ryhmään. Minulta ei ainakaan ole pois jos kaikki nais ja mies parit solmisivat avioliiton. Ennemminkin se oisi hyvä asia kun kaikki voisimme olla saman arvoisia, monet vanhempia ja rakkautta tarvitseva lapsi saisi hyvän, rakastavan ja turvallisen kodin! Itse olen todella onnellisessa asemassa kun voin sanoa olevani naimisissa ja on ihanat lapset. Kyllä minä soisin tämän myös muille sitä haluavalle. Kyllä maailmaan rakkautta mahtuu! |
Vastaukset
skaala Vieras |
#5 ata sitä, etRe: Ei adoptio-oikeutta2010-10-20 21:10:34
En kannata adoptioikeutta kahdelle miehelle tai kahdelle naiselle. Maailma on jo muutenkin rikkonainen ja hajanainen, ettei sitä enää laeilla tarvitse alkaa enempää rikkomaan. En myöskään hyväksy mitään keinohedelmöityksiä, missä lapsella ei ole aikuiseksi tultuaan oikeutta tietää omaa taustaansa. Aikuisella ei voi olla suurempaa oikeutta hankkia lapsi, kuin lapsella oikeus juuriinsa.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
896 Luotu: 08.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1189 Luotu: 19.04.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
526 Luotu: 07.09.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
257 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
970 Luotu: 12.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21174 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
207 Luotu: 07.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
186 Luotu: 28.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
416 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
245 Luotu: 09.08.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
193 Luotu: 22.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1118 Luotu: 25.07.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
786 Luotu: 17.03.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
280 Luotu: 10.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11134 Luotu: 09.06.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
80 Luotu: 12.08.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
274 Luotu: 29.07.2025