Perintövero pois
Kommentoitu viesti
Timo Kiviluoto |
#87 Adressi, jonka tarkoitus on _korottaa_ perintö- ja lahjaveroa? Häh?02.02.2012 04:51Ovathan kaikki tietoisia, että viimeksi kun perintöverosta luopumisesta keskusteltiin enemmälti viime nousukauden aikaan Vanhasen hallituksen vielä toimiessa, todettiin sen lisäävän perijöiden verorasitusta liikaa. Ruotsissa tätä ei huomioitu, ja perijöiden verot ovatkin luonnollisesti nousseet rajusti heidän taannoisen perintö- ja lahjaverojen poistonsa jälkeen. Syy on niin ilmiselvä, etten tiedä kannattaako sitä edes toistaa. Mutta tässä kuitenkin: Perintö- ja lahjaverotuksessa, sekä Suomen nykyisessä että Ruotsin entisessä, omaisuuden hankintahinnaksi katsotaan kyseisessä verotuksessa vahvistettu arvo (eli se arvo, jonka perusteella perintö- tai lahjavero määrätään), joka on yleensä lähempänä käypää arvoa kuin esimerkiksi 0 € / 0 SEK (perijän faktuaalinen hankintahinta perintö- ja lahjaverottomassa mallissa) tai perittävän tai lahjoittajan (siis jonkun toisen, aivan eri ihmisen) aikoinaan omaisuuden hankkimiseen käyttämä rahamäärä, joka ehkä vuosikymmenienkin inflaation vuoksi on tyypillisesti huomattavasti alempi kuin nykyinen käypä hinta. Nyt jos tämä peritty omaisuus joskus myydään (vaikkapa serkulle tms.) kauppasumman ja edellä mainitun alhaisen hankintahinnan erotuksesta peritään Ruotsissa, ja perittäisiin myös perintö- ja lahjaverottomassa Suomessa, 30% (tai jopa 32%) luovutusvoittovero ilman alarajaa. Tosin erilaiset hankintameno-olettamat voivat vähentää rasitusta. Esimerkki 1. Keski-ikäinen Kalle N perii vanhan äitinsä Hilda N:n Pohjois-Suomessa sijaitsevan vapaa-ajan asunnon, jonka käypä arvo on 50000 €. Hän ei tarvitse asuntoa, koska hänen perheellään on jo omakin saaristossa. Kalle N maksaa nykyistä perintöveroa 2500 € ja myy asunnon käypään 50000 euron hintaan, eikä maksa euroakaan myyntivoittoveroa, sillä (50000 € - 50000 €) x 30% = 0 €. Kokonaisverorasitus on täten 2500 € eli 5% perinnöstä. Esimerkki 2. Kalle N perii taas saman vapaa-ajan asunnon, jonka käypä arvo on 50000 €, eikä taaskaan tarvitse sitä. Perintövero on poistettu, joten Kalle N ei maksa sitä. Hän myy asunnon käypään 50000 euron hintaan. Koska mökin hankintamenoa on vaikea selvittää 50 vuoden takaa ja se olisi sekä markoissa että euroissa pieni, Kalle käyttää myyntivoittoverotuksessa 40% hankintameno-olettamaa, johon hänellä on tässä oikeus. Hän maksaa yhteensä veroja 50000 € x (100% - 40%) x 30% = 50000 € x 18% eli 9000 €, eli suurinpiirtein kuten ruotsalaiset perijät nyt. Ymmärtäväthän siis kaikki adressin allekirjoittajat, että he haluavat nimenomaan _korottaa_ perijöiden ja lahjansaajien veroja? |
Vastaukset
Pentti Kareisto |
#100 Re: Adressi, jonka tarkoitus on _korottaa_ perintö- ja lahjaveroa? Häh?2012-05-13 06:36:18#87: Timo Kiviluoto - Adressi, jonka tarkoitus on _korottaa_ perintö- ja lahjaveroa? Häh? Hei Timo, lueppa kommentti numero 9. Kommentissa käy kyllä hyvin selville Suomen perintövero raakuus, niin kuin käy monissa muissakin tämän adressin kommenteissa. Ruotsin myyntivoittoverosta ei minulla varmaa tietoa ole, mutta täytyypä tuolla Haparandassa käydessä asiaa selvitellä. No kuitenkaan se ruotsalainen käytäntö ei pakota perinnön saajaa välittömästi myymään saamaansa, ei ole perintövero heti maksussa niin kuin suomessa. Vai mitä? Täällä on pakko myydä vaikka pilkkahinnalla, kun verottaja määrää peritylle hinnan. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1433 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
821 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
570 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
404 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
990 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
176 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
164 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025