Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta
Kommentoitu viesti
Vieras |
#1829 Räsäsen vihattu idea – ”Voisi toimia”23.02.2012 09:14Aamuyön tappeluita aiheuttaa asiantuntijoiden mukaan osaltaan se, että ravintolat ja yökerhot eivät noudata vastuullisen anniskelun periaatteita. Sisäministeri Päivi Räsänen ehdotti Helsingin Sanomissa, että alkoholin myynti ravintoloissa pitäisi lopettaa pari tuntia aiemmin kuin nykyisin. Anniskeluaika loppuu yökerhoissa nykyisin puoli neljältä yöllä. Anniskeluasiat eivät kuulu sisäministeriön hallinnonalalle, mutta Räsänen uskoo anniskelurajoituksen vähentävän poliisia työllistäviä järjestyshäiriöitä ja väkivaltaa. Väkivaltaisen humalakäyttäytymisen ehkäisemiseen perehtyneet asiantuntijat suhtautuvat varovaisen myönteisesti sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) ehdotukseen ravintoloiden anniskeluajan lyhentämisestä. Asiantuntijoiden mielestä järjestyshäiriöitä voisi kuitenkin vähentää tehokkaammin puuttumalla ravintoloissa tapahtuvaan vastuuttomaan anniskeluun. –Tärkeämpää olisi se, että ravintolat noudattaisivat vastuullisen anniskelun periaatteita, sanoo erikoissuunnittelija Saija Sambou oikeusministeriön rikoksentorjuntayksiköstä. –Ei tarjoilla selvästi humalaisille, ei aggressiivisesti käyttäytyville eikä alaikäisille. Eikä myydä monta drinksua kerralla, Sambou listaa. Sambou oli mukana pilottiprojektissa, joka pyrki vähentämään ravintoloissa ja niiden läheisyydessä tapahtuvaa humalaväkivaltaa Järvenpäässä vuosina 2007–2008. Järvenpäätä on jo pitkään riivannut juottoloiden sulkeutumisen aiheuttama väkivaltaryöppy. Ilmiö työllistää poliisia ympäri maan, minkä vuoksi poliisi tukeekin ministeri Räsäsen esitystä. Räsäsen ensisijainen perustelu idealle on poliisin resurssien säästäminen. Järvenpään projektissa baareja ja yökerhoja kannustettiin noudattamaan vastuullisen anniskelun periaatteita. Projektin kokemusten perusteella Sambou uskoo, että näistä periaatteista lipsuminen osaltaan aiheuttaa aamuyön tappeluita ja pahoinpitelyjä. –Tärkeää on myös se, että sulkeutumisajat ovat porrastettuja niin, että kaikki ihmiset eivät törähdä kadulle samaan aikaan. Näinhän Suomessa jo monin paikoin onkin: valomerkki tulee puoli kaksi tai puoli neljä, sanoo Sambou. Räsäsen aloite on raivostuttanut joukon suomalaisia. Yli 40 000 ihmistä vaatii jopa Räsäsen eroa nettiaddressissa, joka korostaa ravintola-alan työpaikkojen ja tulojen suojelua. Kriitikkojen mukaan valomerkin aikaistaminen puoli neljästä kahteen ei poistaisi sulkemisajan väkivaltasumaa, vaan vain aikaistaisi sitä. ”Hirvittävästi voivotellaan, mutta silti alkoholi on tabu” Saija Sambou arvioi, että juuri näin saattaisi käydä. –Se ehkä vain aikaistuisi, jos [ravintoloiden] idea kuitenkin on vain juottaa jengi känniin. Järvenpäässä kokemuksemme kuitenkin oli, että suuri osa ravintoloista halusi säilyttää maineensa ja noudattaa vastuullisen tarjoilun periaatteita. Samboun kollega, oikeusministeriön rikoksentorjuntaneuvos Jukka-Pekka Takala uskoo, että anniskeluajan lyhentämisestä voisi epäilyistä huolimatta olla hyötyä. –Tarjoiluaika kuitenkin lyhenisi. Veikkaan, että tämä voisi jonkun verran vähentää väkivaltaisuuksia, hän sanoo. Norjan Alkoholi- ja huumetutkimuksen instituutin tuoreen tutkimuksen mukaan tunnin lisäys baarien anniskeluajoissa lisäsi Norjan kaupungeissa tapahtuvia väkivaltarikoksia jopa 17 prosenttia. Tutkijoiden mukaan vaikutus on todennäköisesti myös käänteinen: tunnin lyhennys voisi vähentää väkivaltaisuuksia vastaavasti. Norjalaistutkimuksen nosti tänään blogissaan esiin myös ministeri Räsänen. Myös Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoistutkija Martti Lehti pitää Räsäsen ehdotusta kokeilemisen arvoisena, vaikka sen vaikutuksista ei voida olla varmoja. Martti Lehden perustelu on yksinkertainen: suomalaisten alkoholinkäytön ja julkisen väkivallan sekä henkirikosten yhteys on kiistattoman kiinteä. –Mitä vähemmän juodaan, sitä vähemmän on väkivaltaa, sanoo Lehti. –Esimerkiksi taannoin, kun Alkon monopoli oli laajempi, Alkon lakot vähensivät väkivaltaa reilustikin. Lehti on tutkinut muun muassa viinan hinnanalennuksen vaikutusta henkirikoksiin ja muuhun väkivaltaan. Hän naurahtaa hieman Räsäsen idean aiheuttamalle vastareaktiolle. –Hirvittävästi voivotellaan, että tällainen yhteys on, mutta silti alkoholi näyttää olevan tabu, sanoo Lehti. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/120341-rasasen-vihattu-idea-%E2%80%93-%E2%80%9Dvoisi-toimia%E2%80%9D |
Vastaukset
Vieras |
#1845 Re: Räsäsen vihattu idea – ”Voisi toimia”2012-02-23 11:31:16#1829: - Räsäsen vihattu idea – ”Voisi toimia” Hassua että ihmisten juomiststa syytetään ravintoloita. Eiköhän ole jokaisen oma valinta juoko vai ei. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45687 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2328 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
369 Luotu: 30.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
138 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
196 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
94 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20898 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3603 Luotu: 10.09.2021
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
27 Luotu: 10.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
214 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10631 Luotu: 09.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
11 Luotu: 05.07.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025