Adressi Päivi Räsäsen ministerinviran puolesta
Kommentoitu viesti
Vieras |
#104 Räsäsen vihattu idea – ”Voisi toimia”23.02.2012 09:31Aamuyön tappeluita aiheuttaa asiantuntijoiden mukaan osaltaan se, että ravintolat ja yökerhot eivät noudata vastuullisen anniskelun periaatteita. Sisäministeri Päivi Räsänen ehdotti Helsingin Sanomissa, että alkoholin myynti ravintoloissa pitäisi lopettaa pari tuntia aiemmin kuin nykyisin. Anniskeluaika loppuu yökerhoissa nykyisin puoli neljältä yöllä. Anniskeluasiat eivät kuulu sisäministeriön hallinnonalalle, mutta Räsänen uskoo anniskelurajoituksen vähentävän poliisia työllistäviä järjestyshäiriöitä ja väkivaltaa. Väkivaltaisen humalakäyttäytymisen ehkäisemiseen perehtyneet asiantuntijat suhtautuvat varovaisen myönteisesti sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) ehdotukseen ravintoloiden anniskeluajan lyhentämisestä. Asiantuntijoiden mielestä järjestyshäiriöitä voisi kuitenkin vähentää tehokkaammin puuttumalla ravintoloissa tapahtuvaan vastuuttomaan anniskeluun. –Tärkeämpää olisi se, että ravintolat noudattaisivat vastuullisen anniskelun periaatteita, sanoo erikoissuunnittelija Saija Sambou oikeusministeriön rikoksentorjuntayksiköstä. –Ei tarjoilla selvästi humalaisille, ei aggressiivisesti käyttäytyville eikä alaikäisille. Eikä myydä monta drinksua kerralla, Sambou listaa. Sambou oli mukana pilottiprojektissa, joka pyrki vähentämään ravintoloissa ja niiden läheisyydessä tapahtuvaa humalaväkivaltaa Järvenpäässä vuosina 2007–2008. Järvenpäätä on jo pitkään riivannut juottoloiden sulkeutumisen aiheuttama väkivaltaryöppy. Ilmiö työllistää poliisia ympäri maan, minkä vuoksi poliisi tukeekin ministeri Räsäsen esitystä. Räsäsen ensisijainen perustelu idealle on poliisin resurssien säästäminen. Järvenpään projektissa baareja ja yökerhoja kannustettiin noudattamaan vastuullisen anniskelun periaatteita. Projektin kokemusten perusteella Sambou uskoo, että näistä periaatteista lipsuminen osaltaan aiheuttaa aamuyön tappeluita ja pahoinpitelyjä. –Tärkeää on myös se, että sulkeutumisajat ovat porrastettuja niin, että kaikki ihmiset eivät törähdä kadulle samaan aikaan. Näinhän Suomessa jo monin paikoin onkin: valomerkki tulee puoli kaksi tai puoli neljä, sanoo Sambou. Räsäsen aloite on raivostuttanut joukon suomalaisia. Yli 40 000 ihmistä vaatii jopa Räsäsen eroa nettiaddressissa, joka korostaa ravintola-alan työpaikkojen ja tulojen suojelua. Kriitikkojen mukaan valomerkin aikaistaminen puoli neljästä kahteen ei poistaisi sulkemisajan väkivaltasumaa, vaan vain aikaistaisi sitä. ”Hirvittävästi voivotellaan, mutta silti alkoholi on tabu” Saija Sambou arvioi, että juuri näin saattaisi käydä. –Se ehkä vain aikaistuisi, jos [ravintoloiden] idea kuitenkin on vain juottaa jengi känniin. Järvenpäässä kokemuksemme kuitenkin oli, että suuri osa ravintoloista halusi säilyttää maineensa ja noudattaa vastuullisen tarjoilun periaatteita. Samboun kollega, oikeusministeriön rikoksentorjuntaneuvos Jukka-Pekka Takala uskoo, että anniskeluajan lyhentämisestä voisi epäilyistä huolimatta olla hyötyä. –Tarjoiluaika kuitenkin lyhenisi. Veikkaan, että tämä voisi jonkun verran vähentää väkivaltaisuuksia, hän sanoo. Norjan Alkoholi- ja huumetutkimuksen instituutin tuoreen tutkimuksen mukaan tunnin lisäys baarien anniskeluajoissa lisäsi Norjan kaupungeissa tapahtuvia väkivaltarikoksia jopa 17 prosenttia. Tutkijoiden mukaan vaikutus on todennäköisesti myös käänteinen: tunnin lyhennys voisi vähentää väkivaltaisuuksia vastaavasti. Norjalaistutkimuksen nosti tänään blogissaan esiin myös ministeri Räsänen. Myös Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoistutkija Martti Lehti pitää Räsäsen ehdotusta kokeilemisen arvoisena, vaikka sen vaikutuksista ei voida olla varmoja. Martti Lehden perustelu on yksinkertainen: suomalaisten alkoholinkäytön ja julkisen väkivallan sekä henkirikosten yhteys on kiistattoman kiinteä. –Mitä vähemmän juodaan, sitä vähemmän on väkivaltaa, sanoo Lehti. –Esimerkiksi taannoin, kun Alkon monopoli oli laajempi, Alkon lakot vähensivät väkivaltaa reilustikin. Lehti on tutkinut muun muassa viinan hinnanalennuksen vaikutusta henkirikoksiin ja muuhun väkivaltaan. Hän naurahtaa hieman Räsäsen idean aiheuttamalle vastareaktiolle. –Hirvittävästi voivotellaan, että tällainen yhteys on, mutta silti alkoholi näyttää olevan tabu, sanoo Lehti. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/120341-rasasen-vihattu-idea-%E2%80%93-%E2%80%9Dvoisi-toimia%E2%80%9D |
Vastaukset
vastarannan kiiski |
#119 Re: Räsäsen vihattu idea – ”Voisi toimia”2012-02-23 14:19:32#104: - Räsäsen vihattu idea – ”Voisi toimia” Räsänen osaaa hommansa taas kerran! Räsänen uskoo anniskelurajoituksen vähentävän poliisia työllistäviä järjestyshäiriöitä ja väkivaltaa. -> poliisilta loppuu työt. –Ei tarjoilla selvästi humalaisille, ei aggressiivisesti käyttäytyville eikä alaikäisille. Eikä myydä monta drinksua kerralla, Sambou listaa. ->portsarille kuuluu tarkistaa henkkarit heti ovella. "eikä myydä monta drinksua kerralla" pöytö täynnä kavereita jotka odottavat juomiaan kun yksi hakee?? Ilmiö työllistää poliisia ympäri maan, minkä vuoksi poliisi tukeekin ministeri Räsäsen esitystä. Räsäsen ensisijainen perustelu idealle on poliisin resurssien säästäminen. -> elikkäs suurin osa poliisista joutuu jättämään työnsä kun sitä ei enää ole tarjolla. –Tärkeää on myös se, että sulkeutumisajat ovat porrastettuja niin, että kaikki ihmiset eivät törähdä kadulle samaan aikaan. Näinhän Suomessa jo monin paikoin onkin: valomerkki tulee puoli kaksi tai puoli neljä, sanoo Sambou. -> ja kun kaikki tulevat puoli kaks ulos niin niitä tappeluja on kun ei TAKSEJA riitä kaikille.. Yli 40 000 ihmistä vaatii jopa Räsäsen eroa nettiaddressissa, joka korostaa ravintola-alan työpaikkojen ja tulojen suojelua. Kriitikkojen mukaan valomerkin aikaistaminen puoli neljästä kahteen ei poistaisi sulkemisajan väkivaltasumaa, vaan vain aikaistaisi sitä. Samboun kollega, oikeusministeriön rikoksentorjuntaneuvos Jukka-Pekka Takala uskoo, että anniskeluajan lyhentämisestä voisi epäilyistä huolimatta olla hyötyä. -> entäs ne känniset naapurit jotka tulevat kotiinsa jatkoille jo puoli kaksi??? onko kukaan sitä miettinyt?? tunnin lyhennys voisi vähentää väkivaltaisuuksia vastaavasti. -> jos sitä pidentäisi tunnilla en usko jotta kovin monikaan enää on hereilla siinä vaiheesssa kapakassa kun kaikki ovat jo tottuneet "menemään viideksi nukkumaan" eli toisin sanoen sammumaan. –Mitä vähemmän juodaan, sitä vähemmän on väkivaltaa, sanoo Lehti. -> eli toisin sanoen kun kapakat sulkevat ovensa klo 2 niin ihmiset eivät tappele o.O??? sanoisinko jotta porukka aloittaa juomisen jo hyvissä ajoin että pääsevät kunnon humalaan. onko siinäkään enää ideaa?? |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1303 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3449 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
400 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
312 Luotu: 04.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1699 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20421 Luotu: 20.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68601 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
539 Luotu: 01.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1462 Luotu: 10.12.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
667 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2502 Luotu: 15.07.2023
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
259 Luotu: 17.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11313 Luotu: 03.02.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
585 Luotu: 01.03.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1840 Luotu: 10.04.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
331 Luotu: 06.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
755 Luotu: 10.03.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025