Rikollisten ulkomaalaisten karkoittaminen

Kommentoitu viesti


Vieras

#181

01.08.2012 15:18

Oleskelupahan myönnetään aluksi määräajaksi, esim. vuodeksi. siinä on se koeaika, miten tähän suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutuu. Jos hakijalla ei vuoden päästä ole enää niitä perusteita joilla lupa myönnettiin (työ, avioliitto, opiskelupaikka jne), niin lupaa ei jatketa. Samoin jos syyllistyy rikoksiin jotka vakavampaa kuin pikku sakkojutut, niin lupaa ei myönnetä tai sen saa edelleen vuoden tai kahden määräaikaisena.
Maahanmuuttajat syyllistyvät rikoksiin hieman kantaväestöä useammin - siihen löytyyy ihan luonnollisiakin selityksiä miksi. Tosiasia on, että niin maahanmuuttajista kuin kantaväestöstä osa on kusipäitä ja ovat ajautuneet rikoskierteeseen tai muutoin yhteiskunnan ulkopuolelle syrjäytyneinä. Tärkeämpää kuin pyrkiä karkottamaan kaikki mamut maata kiertävälle radalle on miettiä sitä, miten nämä syrjäytymiset voidaan estää.
tosiasia on, että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Samoin se, että yleiselle järjestykselle vaaraksi olevat henkilöt tulee poistaa maasta jos se on mahdollista. Valitettavasti Suomen kansalaisia ei voi poistaa mihinkään. Sekin on muistettava, että on arvo sinänsä olla ihminen ja jo se tuo tiettyjä oikeuksia - ihmisoikeuksia. Vaikka olisi minkälainen piikki yhteiskunnan takamuksessa, niin kuolemanrangaistusta ei ole toistaiseksi meillä laillistettu - ei edes lähettämällä ihminen paikkaan, jossa hän joutuu epäinhimillisiin oloihin ja tapettavaksi.
Näistä faktoista on turha itkeä nettikeskusteluissa kun asiat nyt vain ovat niin kuin ne ovat.
Kannattaa lukea ulkomaalaislaki perusteluineen läpi - siellä on ihan voiamssa olevana ne asiat mitä monet tälläkin foorumilla vaativat. Suomi poistaa maasta ei toivottuja henkilöitä noin 4 000 vuodessa. Kaikkia - rikoksiin syyllistyneitäkään - ei voida poistaa, eikä kannatakaan. Se, että meillä on maahanmuuttajia asumassa tässä maassa on ennemmin etu kuin haitta.
Missään asiassa ei päästä täydellisyyteen. aikamoinen napina alkaisi jos meillä siirryttäisiin gps pohjaiseen liikennevalvontaan ja jokaisesta ylinopeudesta/rikkeestä tulisi sitten sakko postissa. Jonkinmoista suvaitsevaisuutta tarvittaisiin yleisiin asenteisiin.
Ja mitä niihiin ulkomaalaisiin raiskaajiin tulee, niin eiköhän niistäkin ole karkotusesityksiä tehty ja päätöksiä tehdään sitten aikanaan. Viimeksi meillä on väkeä muilutettu rajalle 30-luvulla ja se meininki nyt ei vaan tänä päivänä oikein käy

Vastaukset


Vieras

#265 Re:

2015-01-16 14:12:56

#181: -  

 voisikin valita maahanmuuttajat. työn teon haluisia, lakia kunnioittavia.  hyvä, että 4000 karkoitettu. maahan tulijat tosin eivät ole niitä köyhimpiä ja kurjimpia, mitä lähtömaassa on, vaan monesti varakkaista oloista ja sellaisia, jotka eivät ole tottuneet töitä tekemään.